RIDE OR DIE WITH ME

https://youtube.com/watch?v=LAYgZEMMWxo%3Frel%3D0%26controls%3D0%26showinfo%3D0

 

Piti tässä nopeasti iltapuuhailujen ohella kuunnella tätä Kehlanin uutta biisiä, joka on siis tehty Suicide Squad -leffan soundtrackille.

Biisin lähdettyä soimaan pysähdyin kuitenkin ihan totaalisesti.

Siis mitääää, ihan sairaan hyvä biisi!?

Periaatteessa kappale kuulostaa siltä, että sen voisi ihan hyvin laulaa vaikka Rihanna. Tai jopa Lana Del Rey tai Ariana Grande. Kummatkin toki hieman erilaisin sovituksin. Tietyllä tavalla biisi siis kuulostaa tosi monen suuhun sopivalta, sellaiselta kaipuuta ja intohimoa sekoittelevalta, aavistuksen sumuiselta pop-kappaleelta. Sellaiselta, miltä nyt pop-musiikissa ylipäätään on hankala välttyä.

Mutta jotenkin Kehlanin esittämänä tämä biisi meni ihan ihon alle. Kehlanin soundi on superhyvällä tavalla tuskainen ja hauras. Lyriikat tuntuu oikeasti uskottavilta. Oli myös siistiä, että Kehlanilla oli ”pokkaa” tehdä paluu viime kevään surullisenkuuluisan mediaryöpytyksen jälkeen just tällaisella biisillä.

Mulla meni tää jotenkin ihan tunteisiin.

 

 

 

 

kulttuuri suosittelen musiikki leffat-ja-sarjat