#Uraoivallus: Keskity

Melkein vajaan kuukauden ajan olen törmännyt Lilyssä toinen toistaan innostavimpiin #Uraoivallus -teksteihin. Ensimmäisiä uraoivalluksia lukiessani mieleeni tuli myös oma, kenties tärkein uraoivallaukseni koskaan. Se on maailman yksinkertaisin, mutta toisinaan ainakin itselleni äärimmäisen haastava juttu, nimittäin keskittyminen.

Olen yläasteikäisestä asti tiennyt, millä alalla ja millaisten asioiden parissa haluan tehdä töitä. Kun muut lukioikäiset tutut puntaroivat otsa hiessä jatko-opiskeluvaihtoehtoja ja urasuunnitelmiaan, oma olo tuntui helpottuneelta, sillä tiesin tasan tarkkaan mitä kohti mennä. Hain yliopistoon ja opiskelin siellä niitä aineita, joiden tiesin tukevan urahaaveitani. Puolen vuoden mittaisen vaihto-opiskelun sijaan hain harjoittelupaikkaa mediasta, joka oli silloinen unelmatyöpaikkani (aivan mieletön mesta tosin edelleenkin, hihi!). Sitä kautta sain pikkuhiljaa ujutettua sitä kuuluisaa jalkaa ovenväliin, ja nyt työskentelen kahdessa unelmaduunipaikassani. 

En todellakaan halua kuulostaa miltään mutkat suoriksi -tyypiltä, sillä aikajana opiskelun aloittamisesta nykyiseen pisteeseeni on sisältänyt ehkä eniten stressiä, jännitystä, mokailua ja epävarmuutta kuin milloinkaan muullloin. Uskon kuitenkin, että se että tiesin mitä halusin ja keskityin siihen aivan täysillä ajoi mut tähän onnelliseen tilanteeseen, missä nyt olen.

Nyt, kun olen saavuttanut niitä asioita mistä teinistä asti haaveilin, olen törmännyt ihan uudenlaisiin haasteisiin: haluaisin kokoajan olla jossakin uudessa jutussa mukana, kehittyä nykyisissä työtehtävissäni, ottaa lisää vastuuta ja samalla vielä oppia jotain täysin uutta aina uuden kielen opiskelusta levyjen soittamiseen. Saattaa kuulostaa hienolta, mutta oikeasti se on välillä äärimmäisen turhauttavaa. Haalin ja suunnittelen ympärilleni jatkuvasti jotakin, mutta usein koen, etten pysty keskittyä kunnolla oikein mihinkään. On muka ihan helvetin kova kiire vetää koko ajan yli omalle to do -listalle kertyneitä miljoonia asioita. Niin kova kiire, että sitä ajaa säännöllisesti itsensä henkisesti ihan solmuun.

Tämän vuoksi olen joutunut opettelemaan taas sitä maailman simppeleintä asiaa, eli keskittymistä. Kun kierrokseni alkavat käymään liian suurella,  joudun kertailemaan mielessäni seuraavaa:

1. Mieti, mitkä asiat ovat juuri nyt niitä, mihin sun täytyy oikeasti keskittyä eniten ja miksi. 

Nämä asiat voivat olla ihan mitä vaan omasta fyysisestä hyvinvoinnista ihmissuhteisiin tai viikottaisiin työtehtäviin.

2. Priorisoi niihin, ja unohda hetkeksi kaikki muu. 

ja muista,

3. Kaikki tapahtuu aikanaan, mutta kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan.

Tälläinen, näinkin yksinkertainen mantra on mielestäni aina hyvä pitää mielessä. Ei voi osua maaliin, jos ei ole varma, missä suunnassa maali edes on. 

Löytyykö kohtalotovereita?