Ristiäiset
Aloitin blogin kirjoittamisen vasta vauvan ollessa lähes puolivuotias, joten en ole vielä ristiäisistä kirjoittanut. Päivä oli niin ikimuistoinen ja tärkeä, että halusin tehdä siitä oman postauksen.
Ehdin suunnitella ristiäisiä jo useita kuukausia ennen vauvamme syntymää. Nimi oli tiedossa heti kun rakenneultra oli takana ja sukupuoli tiedossa. Itseasiassa vauvamme ristiäiset olivat ensimmäinen kunnon juhla, jonka itse järjestin.
Googletin , selasin pinterestiä ja instaa etsien inspiraatiota koristeluihin ja tarjoiluihin. Näin paljon vaivaa ja aikaa saadakseni prinsessamme ensimmäisestä juhlapäivästä ikimuistoisen ja kauniin. Itseasiassa pappi kommentoi :” Olen käynyt useissa häissä ja muissa juhlissa , mutta en ole ennen nähnyt näin kauniita pöytäkoristeluja ja tarjottavia. ” Se on paljon sanottu. Kiitos ystäville ja suvulleni avusta, yksin en olisi selvinnyt.
Äitini lähetti postissa kastemekon. Kastemekon, jossa on kastettu minun lisäksi kaikki 12 sisarustani sekä useita vauvan serkkuja. Äitini on tehnyt sen omasta häämekostaan. Se on kaunis ja ihana. Mekko täynnä muistoja.

Ristiäisiin kutsuimme noin 30 henkilöä. Halusin mahdollisimman pienet ja intiimit juhlat. Kutsuimme molempien perheet, kummit ja joitakin ystäviä.
Meidän asunto on pieni, joten päädyimme pitämään ristiäiset muualla. Katselin eri vaihtoehtoja ja paikaksi valikoitui Käpylän kirkon seurakuntasali.
Minun pari ystävääni Oulusta Mallu ja Reeta olivat meillä kylässä viikko ennen ristiäisiä. He auttoivat leipomisissa ja koristeiden teossa. Onnea on taitavat, avuliaat ystävät ❤️



Mieheni äiti valmisti herkulliset voileipäkakut sekä salaatin. Ystäväni Emmi teki upean kakun. Minä leivoin yhdessä kahden pikkusiskoni kanssa kolmen suklaan juuatokakkuja pari kappaletta ja suolaisia piirakoita. Tein hyvissä ajoin pakastimeen paria erilaista fudgea.



Törmäsin instagramissa Laura Kiuruun joka lauloi minusta niin kauniisti, että pyysin häntä laulamaan vauvamme ristiäisiin. Hän ilahtui pyynnöstä. Hän lauloi biisit ainutlaatuinen ja mestaripiirros❤️
Huomasin stressaavani juhlia. Heräsin edellisyönä ja muistin, että pitää käydä ostamassa kahvimaitoa🙈 kirjoitin sen ylös puhelimeeni muistiin. Juhlapäivänä kävimme pikkusiskoni kanssa metsästämässä kukkia ja kynttilöitä kastepöytään.
Juhlapaikkaan pääsi vasta tuntia ennen juhlan alkamista ja meillä oli vain yksi auto käytössä, joten aika meni tiukille. Tehtävää oli melko paljon: koristella pöydät, viimeistellä kakut, tehdä ruisnappeihin täyte. Isosiskoni Minna tuli auttamaan ja kastetilaisuuden aikana hän yhdessä suntion kanssa laittoi tarjoilut esille ja keitti kahvit.


Kastetilaisuuden aluksi vauva itki, mutta ennen kastamista hän nukahti kummitätinsä syliin ja nukkui koko kastetilaisuuden ajan. Päivä oli ihana. Pikkusiskoni Eeva teki vloggauksen ristiäisistä. Pääset katsomaan videon osoitteessa:https://youtu.be/3TMRXTSKPIY

