Elämä ennen vauvaa verrattuna vauvan syntymän jälkeen

Sain postaustoiveen kertoa siitä miten vauvan syntymä on muuttanut elämääni. Tyttäremme syntymä on totaalisesti laittanut elämämme sekaisin. Aikaisemmista itsestäänselvyyksistä on tullut luksusta ja elämän prioriteetit ovat muuttuneet. Tärkeintä on, että vauva voi hyvin. Rakkauden määrä tuota pientä kohtaan on valtava. Olen valmis tekemään kaikkeni jotta hänellä olisi hyvä olla. Rakkaus aiheuttaa myös pelkoa menettämisestä.

Ennen vauvan syntymää pystyin  aamulla silmät avattuani säntäämään suoraan kuntosalille. Nykyään mieheni kuvailee minun olevan kuin koiranpentu, joka on häntä töistä tullessa eteisessä vastassa kun ollaan sovittu, että pääsen salille.

Ennen äitiyttä sain nauttia rauhassa aamupalan ja muutkin päivän ateriat. Nykyään saatan välillä unohtaa jopa itse syödä, kun huolehdin siitä että pienokaiseni saa viisi ateriaa vuorokaudessa tietyin kellonajoin ja, että ateriat ovat monipuolisia ja suositusten mukaisia.

Ennen äidiksi tulemista pystyin pukeutumaan miten halusin. Nykyään esimerkiksi paitoja shoppailessa on kriteeri number one, että on suhteellisen helppo imettää. Ennen vauvaa en ajatellut pukeutuvani hänen kanssaan samanlaisiin vaatteisiin. Nyt vaatekaapista löytyy useita samisteluvaatteita🙈

Ennen raskausaikaa en juurikaan tiennyt mistään lastenvaatemerkeistä. Nykyään on tuttuja esimerkiksi Gugguun, Metsolan, Mini Rodinin, Kaikon, Papun ja Mainion lastenvaatemallistot. Minusta on ihana pukea lapseni mukaviin ja kestäviin vaatteisiin ja käytön jälkeen antaa niille uusi koti. En ole merkkivaatefriikki. Viimeksi tänään ostin neidille Lidlistä neulepaidan. Vauvamme vaatteista suurinosa on kirpparilta ostettuja.

Ennen äidiksi tuloa sain puhua puhelimessa milloin halusin, harvemmin kukaan keskeytti. Nykyään puhelimessa voi puhua rauhassa yleensä vauvan nukkuessa. Aiemmin ystävien näkeminen oli vaivattomampaa. Vauva vaatii iltapuuron noin klo 19, joten joko näen ystäviäni ennen tätä vauvan kanssa tai klo 19 jälkeen ilman vauvaa mikä vaatii sen, että arkisin pitää odottaa miehen töistä pääsyä. Toisaalta nyt, kun en ole töissä on arkena myös päiväsaikaan helppo nähdä ystäviä ottamalla vauva mukaan.

Ennen vauvaa koti oli suhteellisen helppo pitää siistinä. Nykyään pitäisi olla koko ajan luutu kädessä, jos haluaisin paikkojen kiiltävän. Toisaalta vauvan opittua pinsettiote on huolehdittava ettei lattialle tipahda mitään mihin vauva voi tukehtua. Meidän neiti kun pistelee kaiken suuhunsa mitä käsiinsä saa.

Vauvan syntymän myötä lähteminen vie paljon enemmän aikaa. Pitää miettiä onko vauvalle kaikki tarpeellinen mukana, yleensä jotain unohtuu.

Ennen vauvaa elin melko huoletonta elämää. Raskausaikana aloin miettimään kuka huolehtisi meidän vauvasta jos me mieheni kanssa kuolisimme esimerkiksi auto-onnettomuudessa. Kysyin tätä myös sisaruksiltani ja löytyi onneksi useita vapaa-ehtoisia❤️

Ennen vauvaa haaveilin vauvasta, pelkäsin etten koskaan saisi kokea äitiyttä joka on ollut suurin unelmani jo pienestä tytöstä alkaen.❤️

Kaikista muutoksista huolimatta ja osittain niiden vuoksi äitiys on ihanaa ja ehdottomasti paras asia mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Olen itse kokenut, että on todella tärkeää vaatia ja ottaa omaa aikaa. Muuten voi tulla uhriuduttua ja arki tuntuu raskaammalta. On hyvä olla välillä terveellä tavalla itsekäs, eikä unohtaa omia tarpeita. On myös tärkeää pitää parisuhteesta huolta.

Millaisia ajatuksia heräsi?:) Millaisia muutoksia vanhemmuus on tuonut sinun elämääsi?:) 

Puheenaiheet Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.