Elokuussa elämämme muuttuu!❤️
Voi kuinka olen odottanut että viikot kuluisi ja saisin julistaa ilouutisen, meille tulee elokuussa vauva! 😍
Meille oli mieheni kanssa alusta asti selvää, että haluamme useamman kuin yhden lapsen mikäli se on mahdollista. Ajattelen, että sisarus on paras lahja minkä voin lapselleni antaa. Minulla itselläni on 12 sisarusta, miehelleni kaksi. Toivoimme myös melko pientä ikäeroa monestakin syystä.
Itseasiassa raskaus tuli tavallaan ”yllätyksenä”. Toivottuna yllätyksenä ❤️ Olin arvioinut, että raskautuminen kestäisi pitempään ja pienokaisillamme tulisi parin vuoden ikäero. Mutta elämää ei voi liikaa suunnitella. Tässä hyvä esimerkki 😀
Eräänä sunnuntaina syötyäni soijamakaronilaatikkoa iski huono olo. En ajatellut siitä sen enempää, tai ajattelin etten tee sitä ihan heti uudestaan 😀 Parin päivän päästä istuin bussissa ja minun piti ottaa roskapussi käteen kun oksetti. Ajattelin että olen raskaana, olin siitä hyvin varma. Vaikka hyvin epätodennäköiseltä se tuntuikin. Olin jättänyt ehkäisyn pari viikkoa ennen.
Lähetin miehelleni viestin epäilyksestäni ja hän arveli minun kuvittelevan . Marssin kauppaan ja ostin pari raskaustestiä.
Ajattelin, että olisi ihana joululahja jos tekisin testin aattoaamuna. Mutta en tietenkään malttanut odottaa viikkoa, en jaksanut odottaa edes aamuun asti vaan tein testin samantien. Selkeä plussahan sieltä tuli.
Ajattelin että olisi kiva ilmoittaa miehelle jouluaattona mutta kun hän tuli töistä sanoin heti :” Olin oikeessa, olen raskaana”. Siinä hämmästeltiin asiaa :D
Parin päivän päästä tästä heräsin yöllä kahdelta kamalaan oloon. Ajattelin , että onpa raju raskauspahoinvointi. Päätin, että jää viimeiseksi raskaudeksi, jos seuraavat pari kuukautta on tämmöistä :D Tunnin valvomisen jälkeen mietin olisiko minulla nälkä, söin banaanin mutta hetken kuluttua oksensin ja olo helpottui. Mietin olisiko sittenkin oksennustautia. Ensimmäistä kertaa elämässäni toivoin oksennustautia. Se on nimittäin yleensä hetkessä ohi toisin kuin raskauspahoinvointi. Ajattelin, että tulisi hirveät pari kuukautta mikäli olisi raskauspahoinvointia.
Meillä oli suunnitelmissa lähteä aamulla reissuun Pietarsaaren kautta lapsuuden kotiini Kuusamoon. Ajattelin, että ei olisi järkeä lähteä kun olo oli kamala. Mies arvelin että kärsin raskauspahoinvoinnista, minä olin hyvin varma että ei ole sitä. Hankala tilanne. Sanoin miehelleni, että hän tietää minun olleen oikeassa kun saa itse taudin.
Lähdimme reissuun. En oksentanut enää mutta koko päivän olin huonovointinen. En syönyt juuri mitään, join Jaffaa ja mehua. Matka meni yllättävän hyvin. Illalla olin edelleen huonovointinen, mutta en aamun jälkeen oksentanut.
Yöllä kahden aikaan mieheni sanoin:”kulta olen raskaana” ja juoksi vessaan oksentamaan. Ihana mieheni, jaksaa heittää läppää kipeenäkin. Kikattelin sängyssä väsyneenä. Olin onnellinen siitä, että varmistui sen olleen tautia, ei raskauspahoinvointia. Toisaalta harmitti, että olimme reissussa levittämässä tautia.
Alkuraskauteen kuului myös järkyttävä väsymys, ihan kuin esikoista odottaessani. Välillä torkahdin olohuoneen matolle tyttäremme leikkiessä siinä,mutta pian neiti tuli kiskomaan hiuksista ja vaati huomiota.
Olenkin tosi onnellinen että tyttäremme aloitti tarhan. Siellä hän saa parempaa hoitoa, kun kotona pahoinvoivan ja väsyneen äidin kanssa. Ja minä olen energisempi töissä kuin kotona.
Väsymyksestä huolimatta olen raahautunut kuntosalille kuitenkin 3 kertaa viikossa, koska tiesin että myöhemmin kahden lapsen äitinä salille pääseminen voi olla vaikeaa. Salille lähteminen on vaatinut kyllä kovaa tsemppausta, mutta tiedän että se tekee hyvää niin minulle, kuin vauvalle.
Olen myös herkempi kuin yleensä. Ollessani kipeän esikoisen kanssa päivystyksessä itkin siellä. Töissä herkistyin kun eräs nuori nainen itki kertoessaan pahoinpitelykokemuksestaan. Sain onneksi koottua itseni 😄
Aloitin työt 15.1 ja heti toisena työpäivänä minua pyydettiin erääseen syksyllä alkavaan hankkeeseen josta luonnollisesti kieltäydyin. Tuntui tökeröltä kieltäytyä ilman syytä , joten kerroin esimiehilleni raskaudesta: Olen tämmöinen kauhutyöntekijä, joka aloittaa työt ja seuraavana päivänä ilmoittaa lopettavansa ne taas alle puolen vuoden päästä, olen raskaana ”. Esimiehet suhtautui uutiseen ihanasti, onnittelivat ja olivat onnellisia puolestamme ❤️
Kokeilimme kuunnella parin kollegan kans vauvan sydänääniä töissä viikolla 10. Hetken äänet kuului ,mutta vauva oli hyvin liikkuvainen ja muutenkin näin alussa oli hankalaa saada ääniä vielä kuulumaan.
Esikoisen kohdalla minulla oli alkuraskaudessa parikin kertaa vuotoa ja käytiin alkuraskauden ultrassa mielenrauhani takia. Nyt vuotoja ei ollut ja päätin treenata kärsivällisyyttäni ja odotin varsinaiseen ultraan.
Oli haastavaa odotella, mutta tänään odotus palkittiin. Veimme mieheni kanssa aamulla tyttäremme tarhaan. Menimme Fazerille aamupalalle ja sieltä menimme ultraan. Sitä tunnetta on mahdotonta kuvailla, kun vihdoin pääsimme näkemään meidän pikkuisen ultrassa. Siellä vaikutti olevan kaikki hyvin. Näkyi pienet sormet ja varpaat, sydän pakahtui ilosta ja kiitollisuudesta ❤️
Kävin tänään shoppailemassa, koska normaalihousut on alkanut kiristää vyötäröltä,mutta esikoisen aikaiset äitiyshousut ovat liian isot. En oikein löytänyt mitään housuja, pitää varmaan opetella käyttämään mekkoja ja legginssejä.
Pahoinvointia ja väsymystä lukuunottamatta alkuraskaus on sujunut mukavasti. Olen super onnellinen että meidän ihanasta tyttärestä tulee isosisko. Maailman paras isosisko. Perheessämme on yksi lisää rakastettava. Vauva, odotamme sinua ❤️