Beiben kanssa pohjoisessa

Sain kutsun ystäväni Mallun valmistujaisjuhliin Ouluun ja päätin että lähdetään siellä käymään ja tehdään samalla reissu lapsuudenkotiini Kuusamoon. Lähdimme vauvan kanssa kahdestaan koska miehelläni oli töitä. Lensimme aluksi Ouluun josta jatkoimme bussilla kohti Kuusamoa. Stressasin ennen reissua tuleekohan vauvan unien kanssa takapakkia. Kerettiin tottua jo aika hyvälle kun vauva nukkuu omassa huoneessaan noin 20-6, harvoin herää siinä välissä.

Ensimmäinen haaste oli se , että lento lähti jo aamu 7 ja koska rattaat pitää laittaa ruumaan jouduimme saapumaan lentokentälle jo klo 6. Laitoin herätyskellon soimaan 4.30. Heräsin jo 3 enkä saanut millään enää unta.  Kävin mielessäni läpi matkalaukun sisältöä ja stressasin mitä tärkeetä unohdan ottaa mukaan ja mitä vähemmän tärkeetä voisin jättää kotiin. Ilmeisesti ajatustyö kulutti energiaa kun tuli nälkä ja söin aamupuuron. Herätin neidin, vaihdoin häneltä vaipan ja vaatteet ja lähdimme kohti lentokenttää. Kuuntelimme Oulunkylän juna-asemalla Dannyn Kuusamo-biisin.

Joku on virkeänä klo 4.30

Lento sujui hienosti. Vauva söi ja nukkui osan ajasta. Hänen sosiaalinen luonteensa tuli esille myös lentomatkalla. Hän nappasi vieressä olevaa miestä kädestä ja juttua riitti. Lentokentältä menimme bussilla pikkusiskoni Jonnan luo, joka on vauvan kummitäti.  Matka kesti tunnin. Olimme Jonnan luona  pari tuntia ja lähdimme bussilla kohti Kuusamoa.

Bussimatkalla Kuusamoon vauva  nukkui aluksi noin puoli tuntia ja loppumatkasta kiukutteli istuimessa. Hän halusi nähdä mitä ympärillä tapahtuu ja otinkin hänet välillä syliini.
Olimme Kuusamossa pari yötä. Kävimme yhtenä päivänä pikkusiskoni Saanan ja vauvan kanssa uimassa. Vesipeto nautti polskuttelusta lähes tunnin. Sain itse vesijuosta hetken kun Saana katsoi vauvan perään.

Ennen uintia pitää tankata.
Vaunut on neidin mielestä yliarvostettuja.

 

Kävimme äitini ja Saanan kanssa kummitätini luona kylässä. Veljeni perhe vieraili myös mummulassa ja vauvasta oli kiva nähdä serkkuja. Kävimme myös pikkuveljeni Laurin työpaikalla moikkaamassa enoa.

Vauva nukkui reissussa ensimmäisen yön hyvin levottomasti. Hän heräsi 22.30 ja huusi noin pari tuntia. Nukuin vauvan kanssa eri huoneessa , jotta hän ei tottuisi taas nukkumaan vieressäni. Siirryin kuitenkin hänen viereensä kun itku ei loppunut. Ajattelin etten halua hänelle turvattomuuden tunnetta kun nukkuu ensimmäistä yötä vieraassa paikassa.  Parin tunnin itkun jälkeen hän nukahti ja heräsi viideltä. Äitini tuli yövuorosta kotiin ja meni vauvan luo , vauva säikähti vieraita kasvoja ja huusi kuin syötävä 😄

Toinen ja kolmas yö Kuusamossa meni paremmin kuin ensimmäinen. Sen jälkeen matkustimme bussilla Ouluun ja vauvan piti totutella nukkumaan taas uudessa paikassa.

Mietimme Jonnan kanssa minne laitamme vauvat nukkumaan. Testasimme alkuun Nooan sänkyä. Laitoimme kirjoja sängyn reunoiksi ettei neiti pääsisi putoamaan. Ei toiminut, vauva repi kirjat pois. Siskollani on sängyn alla pari vedettävää vuodevaatelaatikkoa. Se oli kuin tehty vauvan sängyksi 😀 Vauva nukahti sinne hienosti ja tais herätä ensimmäisenä yönä neljän aikaan. Otin hänet viereeni. Toisena ja kolmantena yönä hän heräsi viiden aikaan jolloin otin hänet taas viereeni jatkamaan unia. Vauva valloitti sänkyni ja siirryin lattialle maton päälle nukkumaan loppuyöksi. Yleensä en enää saanut unta vaikka vauva jatkoikin uniaan 😄

Hyvä paikka vetää sikeitä😄

 

Ensimmäisenä iltana Oulussa isoveljeni tuli käymään ja tehtiin yhdessä ruokaa ja hengailtiin.  Itse en kyllä ruuan laittoon paljon osallistunut, taisin lohkoperunat maustaa 🤣

Jukka-enon kanssa leikkimässä

 

Kummitäti ❤️

Lauantaina olikin juhlapäivä. Ystäväni Reeta haki meidät juhliin. Oli ihana päästä juhlimaan vastavalmistunutta Mallua ja nähdä muita kaukana asuvia ystäviä. Opiskelin Oulussa lähihoitajaksi 09-11 ja tutustuin Malluun kun päädyimme samalle luokalla. Juhlissa oli useita entisiä opiskeluaikaisia kavereitani, joita on mukava nähdä.  Vauva ei malttanut oikein nukkua, mutta pari alakouluikäistä tyttöä kävi hänen kanssaan vaunulenkin jolloin neiti nukahti. Hän heräsi kuitenkin kesken unien moottoripyörän ääneen ja olikin loppuillan kiukkuinen. Harmi kun vauva on tainnut periä äitinsä huonot unenlahjat.

Sunnuntaina kävimme ystäväni Heidin luona. Tutustuimme Heidin kanssa kun muutin Rovaniemelle kahdeksan vuotta sitten. Heidi oli Rovaniemi elämäni pelastus ensimmäisenä  vuonna kun en tuntenut ketään. Hänellä on vauvaamme pari kuukautta nuorempi tyttö. He ovat kooltaan samankokoisia mutta kyllä parin kuukauden ero heissä näkyi. Ihana kuinka mielissään vauvat oli toisistaan ja minusta oli ihana nähä Heidiä ❤️

Vauvatreffit

 

Nooa on ollut mielissään vauvaserkustaan. Hän on halunnut esitellä serkkutyttöään naapurin lapsille, lukea iltasadun ja mennä nukkumaan vauvan kans samaan huoneeseen. Hän kävi vauvan kanssa vaunulenkkejä tarkoituksena nukuttaa vauva. Hän juoksenteli pitkin pitäjää ja vauva ei nukahtanut. Ehkä siksi, että se meno muistutti enemmän huvipuistoa kuin nukuttamista🙈 ihana pikku-apulainen.

Serkukset 😍

Pääsin eilen viikon tauon jälkeen kuntosalille kun Jonna hoiti kummityttöään tunnin. Sen jälkeen menimme ystäväni Anin kanssa syömään lounasta Roosteriin ja kävimme kiertelemässä kirppiksellä. Jee sain hillittyä itseni ja ostin vaan yhden kirjan. Aloitin ostolakon kun näin kuinka mahtava kotihoidontuki minua ensi kuusta lähtien odottaa. Sillä ei paljon juhlita. Aiheesta ehkä myöhemmin lisää😄

Tänään kävimme ystäväni Sussun luona. Hänellä on melkein vuotta vanhempi tytär Pihla. Vauva viihtyi kylässä hyvin ja saimme vaihdettua Sussun kanssa monen vuoden kuulumiset.

Meillä on ollut mahtava lomaviikko. Vauva on ollut mahtava reissuseura. Olen niin kiitollinen perheestä ja ystävistäni. Monia ystäviä jäi vielä näkemättä, ensireissulla sitten. Reissun kohokohta on kuitenkin edessä nimittäin kotiin palaaminen.  Olemme soitelleet vauvan kanssa isille whatsapp videopuheluita. En tiedä ymmärtääkö vauva, että siellä on isi mut ainakin hän hihkuu onnesta. Toisaalta hän hihkuu telkkarillekin 😄

Paras reissukamu❤️

Ps. Eilen näkyi muuten nelosella Armanin jakso kotihoidosta. Siellä näkyi minun entisiä työkavereita ja asiakkaita. Hienoa että kotihoidon tilanne otetaan esille mediassa.

Perhe Ystävät ja perhe Matkat Tapahtumat ja juhlat

Hankoon Helsinkiä ( ja vauvaa) pakoon 😜

Mieheni täytti toissapäivänä 30 ja käytiin pari päivää etukäteen juhlimassa hänen synttäreitään Hangossa. Mies ei tiennyt etukäteen minne mennään. Vasta matkalla bussipysäkille annoin hänelle kuulokkeet korviin joista soi Kasmirin vadelmavene-biisi.

Valitsin matkakohteeksi Hangon, koska en ole koskaan käynyt siellä ja miehenkin on käynyt siellä viimeksi lapsena. Olen nähnyt  kuvia somessa ja minusta se on näyttänyt käymisen arvoiselta paikalta. Lisäksi sinne on lyhyt matka Helsingistä.  Minua jännitti ja stressasin etukäteen miten vauvamme suhtautuu kun on ensimmäistä kertaa yön yli erossa meistä molemmista.

Saavuimme Hankoon puoli kahden aikaan päivällä. Kävimme syömässä herkulliset burgeriannokset Bravoksessa. Tai burgeri oli mielestäni ihan ok, mutta  bataattiranut oli parhaimmat syömäni bataattiranut❤️ tultiin tosi täyteen ja käytiin hetki hotellissa levähtämässä. Meidän majoitus oli nimeltään hotelli Villa Janne. Se oli tunnelmallinen vanha talo lähellä keskustaa.

Kävimme kävelemässä muun muassa rakkauden polulla ja vanhoilla linnoituksilla sekä istuskeltiin rantabaarissa. Nautittiin kahdenkeskisestä ajasta. Sain Janika-kummilta kuvia pitkin päivää, joissa tyttäreni hymyili vailla huolen häivää. Pystyin itsekin nauttimaan reissusta, kun tiesin että vauvalla on hyvä olla.

Illaksi olin varannut meille pöydän ravintola Hangon portista jonne mentiin veneellä. Alunperin oli tarkoitus syödä pitkän kaavan mukaan, mutta oltiin edelleen niin täynnä, että skipattiin alkuruoka. Syötiin molemmat erilaiset bowlit, mieheni söi tofu ja minä savulohi. Jälkiruoaksi nautittiin suklaakakut.

Ravintolassa oli rento tunnelma, viereisessä pöydässä joillakin oli ”rapujuhlat” ja laulu raikui. Ravintolassa oli illan aikana vain yksi tarjoilija ja laskettiin että meitä asiakkaita oli noin 50. Jouduimme odottamaan todella kauan ruokia, mutta meidän tapauksessa se ei haitannut. Meitä säälitti tarjoilija , joka juoksi paikasta toiseen mutta hän hoiti homman hienosti ja oli ystävällinen.

Illaksi olin ostanut skumppapullon. Sain juotua yhden lasin ja tuli niin huono olo että lopetin. Ei oo mun juttu tuo alkoholin juominen 😀

❤️

Aamulla syötiin hotellin maittava aamiainen, käveltiin vähän Hangon keskustassa ja mentiin juna-asemalle. Kotona  meitä oli vastassa hieman hämmentynyt tytär. Hänellä oli mennyt onneksi kaikki hyvin. Mutta voi sitä äidin ikävän määrää. Oli askeleet nopeat kun lähestyttiin kotia ja pusuja ja haleja ei säästelty (niinku ei kyllä muutenkaan :D)

Suhteet Parisuhde Rakkaus Matkat