Minua pyydettiin kirjoittamaan asioista, jotka eivät ole vauva-arjessa menneet niin hyvin sekä vanhemmuuden haasteista.

Tyttäremme syntymän jälkeen alku sujui kuin unelma. Sain vauvan heti rinnalle ja hän alkoi lutkuttamaan maitoa. Kuin taitava pieni ❤️

Päästiin potilashotelliin ja kotiin jo kun tytär oli 1.5 vuorokauden ikäinen. Alku oli uuteen elämäntilanteeseen opettelua. Minulla kului suurin osa vuorokauden tunneista vauvan syöttämiseen. Alussa haaste oli se, että minä en nukkunut noin viikkoon juuri ollenkaan.

Onneksi hormonit auttoi jaksamaan ja enhän minä juuri itseä rasittanut kun makoilin päivät syöttäen tai ihaillen vauvaamme. Mieheni vitsaili, että poraan kohta katseellani reiän vauvaamme, kun katson sitä niin paljon 😄

Ensimmäisinä viikkoina mieheni oli töistä isyyslomalla. Tyttäremme syntyi tammikuun pakkasten aikaan ja alle kaksi viikkoiselle ei suositella ulkoilua yli -10 asteen pakkasessa joten olimme aikalailla kotona koko porukka ensimmäiset pari viikkoa. Meillä kävi onneksi paljon vieraita, joten viihdyin hyvin kotona neljän seinän sisällä. Ah kuinka luksusta oli kun sain käydä viemässä roskat ulos tai pyörähtämässä lähikaupassa 😀

Raskausaikana yritin etsiä mahdollisimman paljon tietoa synnytyksestä ja sen jälkeisestä elämästä. Myös koulutukseni puolesta minulla oli valmiiksi jonkin verran tietoa. Minut yllätti se , että maitoa tuli todella paljon. Aamulla kun heräsin oli lakanat märät. Välillä jouduin vaihtamaan paidan kun maito tuli liivinsuojuoksienkin läpi. Yritin ajatella, että tämä on positiivinen ongelma. Tiedän että monella ei maito riitä ja joutuu tämän vuoksi antamaan vauvalle korviketta.

Vauvan pää oli hieman virheasennossa ja hänet jouduttiin auttamaan imukupilla maailmaan. Tällöin minulta leikattiin episiotomia eli väliliha. Olin alkuun tosi kipeä, söin särkylääkettä säännöllisesti. Ohjeistus oli että noin parin viikon särkylääke kuuri. Huomasin 10 päivän kohdalla, että en enää muistanut ottaa särkylääkettä ja siitä tiesin että olen parantunut. Onneksi naisen kroppa on luotu synnyttämään ja palautuminen on yleensä melko nopeaa.

Vauvamme oli todella itkuinen. Hän ei saanut mitään diagnoosia mutta täytti koliikin kriteerit (itkee vähintään kolme tuntia, kolmena päivänä viikossa vähintään kolmen viikon  ajan). Joka ilta hän huusi vähintään kolme tuntia tajkoamattt,kunnes nukahti. Oli myös päiviä kun hän itki aamusta iltaan.

Kuinka siitä selvisimme. Oli päiviä kun itkimme molemmat. Olin niin turhautunut kun näin toisen olevan kipeä enkä voinut mitenkään auttaa. Pidin häntä koko ajan sylissä, jopa vessareissun ajan. Tein vain välttämättömät kotityöt. En juuri tehnyt ruokaa mutta olin onneksi valmistanut ruokaa etukäteen pakkaseen.

Käytin vauvaa vyöhyketerapiassa kolme kertaa, mutta en kokenut siitä  olleen meille apua.  Mutta oli hänellä onneksi itkuttomiakin hetkiä ❤️

Neuvolassa sanottiin, että meidän tilanteessa minkään ruoka-aineen välttämistä ei  suositella. Kokeilin maidotonta eikä siitä ollut apua joten lopetin.
Se auttoi,  että ajattelin sen olevan ohimenevää. Vaikka usein kuulin lauseen : ”nauti vauva-ajasta kun se on niin lyhyt” nautin, mutta odotin että vauva täyttää 3 kk ja koliikin pitäisi loppua. Ja niin se loppui. Itkevän vauvan tilalle tuli oikea ilopilleri. Rakastin häntä toki itkuisenakin mutta oli ihanaa nähdä kun toinen ei enää kärsinyt ❤️
Annoimme myös  vauvan välillä pariksi tunniksi hoitoon, pienikin irtiotto vauvan itkun kuuntelusta tuli tarpeeseen. Kiitos meitä auttaneille.

Jälkeenpäin olen ajatellut,  että oli hyvä kun tämä sattui esikoiselle. Pystyin antamaan hänelle kaiken huomion ja kun siitä selvittiin niin selvitään kyllä kaikesta muustakin. Mieheni kanssa keksittiin motto: ”Tosirakkaus kestää koliikkivauvankin” ❤️

Millaisia yllätyksiä tai haasteita vauva-arki toi sinulle mukanaan? Laita kommenttia 🙂