Reilu viikko sitten alkoi viimeinen raskauskolmannes. Tässä postauksessa kerron miten toinen raskauskolmannes on sujunut, onko eronnut esikoisen raskausajasta ja mitä olemme touhunneet.

Koko toisen raskauskolmanneksen ajan pystyin urheilemaan aikalailla normaaliin tapaan ja nautin siitä. Treenimäärät toki vähentyivät johtuen siitä että olen nyt äiti ja oman ajan ottaminen vaatii vähän työtä 😀 kuntosalilla kävin 3-4 kertaa viikossa. Esikoisen odotusaikana viisi kertaa viikossa ja lisäksi pumppitunnilla kerran viikossa. Pyöräilin työmatkat niinkuin silloin (4.5km suunta). Arjessa on ehkä ollut enemmän hyötyliikuntaa, koska tyttäremme vaatii päästää ulos säässä ku säässä useita kertoja päivässä.

Riesaksi muodostui tuttuun tapaan kylkikipu . Se alkoi pari viikkoa myöhemmin mitä esikoisen odotusaikana. Se oli onneksi lievempää mitä silloin. Ehkä paikat on vähän venynyt 😀 Silloin tällöin esiintyi harjoitussupistuksia ja pieniä liitoskipuja. Närästykseltäkään en välttynyt ,mutta tiesin pyytää heti lääkettä ja siitä on ollut apua. Pari kertaa unohdin aamulla ottaa lääkkeen ja tunsin sen olossa viimeistään iltapäivällä.

Uutena vaivana  esiintyi voimakkaat siitepöly allergiaoireet.  Jouduin lähtemään eräänä päivänä töistä pois kesken päivän,koska silmiä kirveli niin kovasti etten pystynyt pitämään auki. Hain apteekista Lomudal silmätippoja ja onneksi sain niistä avun.

Erona edelliseen raskauteen on se, että nyt ei ole tullut maitoa tipan tippaa. Ei haittaa kunhan tulee sitten kun sen aika on 🙈😅

Mieliala on ollut hyvä ja tasainen niinkuin esikoista odottaessa. Koronasta huolimatta olen stressannut paljon vähemmän. Esimerkiksi esikoisen aikana pelkäsin, että rakenneultrassa ei ole kaikki hyvin ja ennenaikaista synnytystä. Toki myös itse synnytys pyöri mielessä vaikka ajattelin, että siihen en voi juuri vaikuttaa ja suhtauduin melko rennoin mielin.

Kävimme naisten päivänä Oulussa asuvan ystäväni Julian kanssa kahdestaan Flamingossa yhden yön hemmottelu reissun. Voi että teki hyvää. Lilluimme kylpylässä monta tuntia, rentouduimme saunajoogassa, shoppailimme ja nautimme hyvästä ruuasta ja ennenkaikkea seurasta. Kävin myös kuntosalilla.  Harmittaa,kun asumme kaukana toisistamme , mutta onneksi sen olen saanut todeta että välimatka ei ole este ystävyydelle.❤️

Olin haaveillut sukupuolen paljastamis-juhlasta jenkkityyliin,mutta korona sotki suunnitelmat. Pyysin kuitenkin rakenneultrassa lapulle vauvan sukupuolen (en itse nähnyt sitä) ja ystäväni Emmi leipoi kakun. Annoin ohjeeksi, että jos on tyttö niin punainen sisältö ja jos poika niin sininen. Mieheni kanssa sitten leikattiin kakku, se oli aika jännittävää 😀  Parin työkaverin, mieheni ja esikoisemme kanssa sitten nautittiin kakku. Toinen tytöntyllerö meille tulee❤️

Toiselle raskauskolmannekselle sattui myös toinen äitienpäiväni äitinä. Aamulla mieheni tuli tyttären kanssa ”herättämään” minut. Mieheni oli tehnyt aamiaisen, joka sisälsi smoothieta ja hyvänolonpitsaa. Neiti oli askarrellut päiväkodissa kortin. Aamiaisen jälkeen kävelimme mieheni vanhempien luokse (yhteensä noin 10km). Siellä söimme lounaan ja kahvittelimme. Tyttäremme tykkää olla todella paljon mummulassa. Hän saa siellä paljon huomiota ja nauttii siitä.

Vauvan vaatteet on pestynä ja viikattuna lipastoon. Kaikki alkaa olla valmiina pienokaiselle. En malttaisi odottaa, että näen millaisen aarteen tällä kertaa saamme elämäämme rikastuttamaan.

Nyt kun tätä kirjoitan on jo kolmas raskauskolmannes ja olen valitettavasti sairaslomalla iskiaskivun vuoksi. Onneksi vauvalla tuntuu olevan asiat hyvin ❤️ Palataan asiaan, ihania kesäpäiviä!😍

Olen kirjoittanut tämän postauksen lähes 2kk sitten, mutta julkaiseminen on jäänyt. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan 🤭

Eräs aamu  ennen iltavuoroon menoa olin aamuvirkun tyttäreni kanssa ulkoilemassa. Minulle tuli huono olo, rintakehällä tuntui paineen tunnetta ja henkeä ahdisti. Ajattelin heti, että olisiko minulla korona. Parina edellisenä päivänä oli ollut lämpöä ja vilunväristyksiä, ei kuumetta.

Soitin työterveyshuoltoon kun ajattelin että en uskalla mennä töihin ennen kuin tiedän , ettei ole koronaa. Työterveyshuollosta sanottiin , että koronatestiä ei tehdä koska näytteenottokriteerit eivät täyty. Sain ohjeistuksen olla menemättä töihin (kriteerit löytyivät myöhemmin).

Viikonloppuna vointi heikkeni. Henkeä ahdisti levossakin. Yöllä oli kurkkukipua. Ajattelin ,että tämän on pakko olla koronaa. En ole koskaan ennen kärsinyt sellaisesta hengenahdistuksesta ja rintatuntemuksista. Päätin, että vaadin korona-testin, koska en halua tartuttaa sitä kenellekään. Olo oli kamala. En jaksanut nostaa tytärtämme , pelkkä makaaminen ahdisti henkeä ja olin ihan poikki.

Maanantaina sain lähetteen korona-testiin. Koska emme omista autoa niin minut haettiin ambulanssilla testiin. Homma meni niin ,että ambulanssikuski tiputti postiluukusta hanskat ja suusuojaimen, jotka puin päälleni kotona ja hyppäsin ambulanssin kyytiin.

Saavuttuamme Meilahteen hoitaja tuli ambulanssiin ottamaan näytteen, minun ei tarvinnut poistua ollenkaan ambulanssin kyydistä vasta  kuin kotiovella. Testi oli arvatenkin epämiellyttävä. Ajattelin että ”kerran se kirpasee” mutta yllätyin kun testitikkua pidettiin syvällä nenä-nielussa 10s. Se kutitti ja ärsytti.

Seuraavana päivänä tuli tekstiviesti, että testi tulos negatiivinen.  Olin vähän pettynyt, koska odotin että olisi löytynyt joku syy oireille. Toisaalta olin helpottunut , kun ei tarvitse olla karanteenissa ja ajattelin, että palaan töihin.

Keskiviikkona menin töihin mutta minut passitettiin kotiin hengenahdistuksen vuoksi. Pyysin erästä työpaikkamme lääkäriä kuuntelemaan keuhkoni. Hän otti oireeni tosissaan ja keuhkojen kuuntelun lisäksi määräsi laboratoriokokeisiin.

Hengitysääneni olivat hyvät. Sain iltapäivällä soiton, että minun täytyy lähteä päivystykseen keuhkoembolia epäilyn vuoksi, koska FIDD arvo oli koholla. En ollut tuntenut vauvan liikkeitä moneen päivään ja se huolestutti. Yritin kyllä ajatella, että on normaalia näillä viikoilla olla tuntematta liikkeitä. Jouduin siirtämään neuvola-ajan koronaepäilyn vuoksi.

Ilta meni päivystyksessä. Alkuun hoitaja teki mittauksia, kuten verenpaineenmittaus, ekg, saturaatio. Sen jälkeen odottelin lääkäriä. Lääkäri kuunteli keuhkot ja haastatteli minua. Päädyttiin että minulle tehdään varjoainekuvaus mutta ei keuhkokuvausta, jotta vauva saisi mahdollisimman vähän säteilyä.

Minulle laitettiin kanyyli käteen. Hoitaja laittoi aluksi väärän kokoisen kanyylin ja joutui laittamaan uuden… Auts 😀 Minut vietiin varjoainekuvaukseen niin, että makasin potilas sängyllä. Oli outoa olla potilaan roolissa.

Varjoainekuvausta ennen hoitaja selitti mitä tulee mahdollisesti tapahtumaan. Hän kertoi, että moni potilas on kuvaillut tunnetta ”kuin pissaisi housuun”. Noh sellainen tunne minullakin tuli, onneksi oli varoitettu 😀

Kuvista selvisi, että minulla ei ole keuhkoemboliaa ja muutakaan selitystä oireille ei löytynyt joten pääsin kotiin. Oireet jatkuivat pari päivää kunnes helpotti. Mysteeriksi jäi mikä minua vaivasi.

Töissä sain tietää, että nykyään kaikille koronapositiivisille raskaana oleville aloitetaan trombiprofylaksialääkitys suurentuneen tukosriskin vuoksi.

Rakenneultra on takana ja vauvalla vaikutti olevan kaikki hyvin. Kirjoitan pian postauksen,kuinka raskauden toka kolmannes on sujunut. En malta odottaa, että pääsemme näkemään meidän vauvan. Tuolla sairaalareissulla , sairaalavaatteet päällä synnytys muistui taas mieleen..