Raha ja häpeä

Olen miettinyt viime aikoina paljon häpeän ja rahan välistä suhdetta. Viimeksi ajatus nousi pintaan kun kirjoitin edellisen postauksen ruokatörsäilylistaa. 

En ole millään mittarilla vähäosainen, pienituloinen saati köyhä. Olen keskituloinen ja vakituisessa työssä. Asun omistusasunnossa. Olen nykyisessä taloudellisessa tilanteessani, koska olen vain antanut tapahtua niin. Siksi siitä ääneen valittaminen, että olen tuhlannut rahani latteihin ja makirulliin nosti pintaan myös häpeän tunteita. Olisiko rahapula hyväksyttävämpää jos olisin yksinhuoltaja, peli- tai päihdeaddikti, tai jos olisin saanut kotoa huolettoman rahankäytön mallin? Olisiko parempi vain pitää pienempää ääntä ja hoidella asiat kuntoon valittamatta kun maailmassa on samaan aikaan ihmisiä, jotka elävät todellisessa taloudellisessa ahdingossa?

Toisaalta taas hävetti myöntää, että rahankäyttö on jotain, jossa olen huono. Inhoan olla huono. Olen pärjännyt elämässä hyvin monilla osa-alueilla kuten opinnoissa, työelämässä ja harrastuksissa, mutta rahat eivät ole pysyneet näpeissäni monista yrityksistä huolimatta. Oman asunnon ostaminen muutama vuosi sitten on ainoa säästömuoto, jossa olen onnistunut siitä yksinkertaisesta syystä, että on ollut pakko. Kaikki muut säästötilit näyttävät käytännössä nollaa. 

Entä sitten elämäntapamuutoksen tunnustaminen? En ole koskaan mielelläni sanonut, etten voi tehdä jotain, koska minulla ei ole rahaa. Sen ääneen lausuminen on hävettänyt, ja olen mieluummin keksinyt tekosyitä kuten aikatauluongelmia. Minun on nyt opeteltava sanomaan, että ei kiitos, en lähde ulos syömään, koska haluan säästää rahaa. Ehkä kyse on osittain asian myöntämisestä itselleni: olen uskotellut itselleni voivani elää sellaista elämää, mihin minulla ei todellisuudessa ole varaa.

Erityisesti häpeä pyrkii pintaan kun aloitan jossittelun. JOS olisin aloittanut säännöllisen säästämisen parikymppisenä, minulla voisi olla jo sievoinen summa kasassa. JOS olisin ollut fiksu enkä olisi nostanut MasterCardin luottorajaa ja uutta kulutusluottoa, en olisi maksanut näin paljon korkoja. JOS olisin sinä kesänä suunnitellut rahankäyttöni paremmin, en olisi nostanut sitä pikavippiä. Jos jos jos…

Mutta niinhän se on minkä tahansa ongelman kanssa. Voisin heittää hanskat tiskiin ja jatkaa jossittelua ja itseni säälimistä, mutta aion kuitenkin tehdä jotain muuta. Aion muistella kaikkia ihania matkoja ja ravintolaillallisia, joihin olen rahani käyttänyt. Katselen vaatekaapissani roikkuvia kalliita, mutta laadukkaita vaatteita, jotka puen vielä pitkään päälleni enkä tarvitse uusia. Sillä vaikka olisin voinut olla rahankäyttäjänä fiksumpi, en ollut. Mutta osasinko nauttia elämästä? Kyllä. Olenko oppinut jotain? Kyllä. Ja onnittelen itseäni siitä, että päätin valita tämän hetken suunnanmuutokselle. Asiat voisivat nimittäin toki olla paremmin, mutta ne voisivat olla myös paljon huonommin.