Kun ajatuksista ei uskallakaan enää kirjoittaa

Selasin yhtenä päivänä Facebookia ja ajauduin siellä Trendin sivulle.

Jahas, tänne linkataan blogeista tekstejä.

Kuulostaapa tutulta tuo yksi pätkä.

Ei hemmetti, sehän on mun blogista. (Tässä kohtaa tajuttua: olisi pitänyt lukea tarkemmin se käyttösopimusteksti, kun blogini perustin. Siellä kai mainitaan, että tekstejä voidaan linkata Facebookin. En tiedä, en ole vieläkään tarkistanut.)

Iski pieni paniikki.

Selasin sivun ylös, katsoin ketkä kavereistani ovat Trendin tykkääjiä. No, niitä on useampikin.

Iski vähän isompi paniikki.

Yhtäkkiä tajusin, että kuka tahansa heistä voi lukea näitä avautumisiani. Ehkä eivät tunnista, ehkä tunnistavatkin. Ainakin ne muutamat, kelle olen meidän lapsettomuuspolusta kertonut.

Sen jälkeen on ollut todella vaikea kirjoittaa tänne mitään. Aiemmin kirjoitin ajatuksissani vain tuntemattomalle massalle, niille toisille, jotka ehkä kärsivät samasta kuin me. Nyt kun yritän kirjoittaa jotain tekstiä, näen vain mielessäni niiden ihmisten kasvot, jotka kavereistani olivat Trendin Facebook-tykkääjä. Siksi parikin tekstiä on lähtenyt poistoon melkein samantien julkaisun jälkeen.

Ja sen takia en tiedä, haluanko enää enempää kertoa. Kiitos, kun olette olleet mukanani tähän saakka. Vertaistuen voima on ollut sanoinkuvaamaton. Nyt kuitenkin hiljenen, ainakin toistaiseksi. Ehkä vielä tulen joskus kertomaan, jos pääsemme siihen kaipaamaamme onnelliseen lopputulokseen ja elämäämme saapuu uusi pieni ihminen.