Toipumisia
Parisen viikkoa sitten tavailin Riian lentokentällä postausta otsikolla Viimeinen ateria. Nettiyhteys teki tepposet ja tämä jäi puolitiehen. Nyt on jo ehditty siihen tilanteeseen, että ensimmäinen ateria on jo nautittu jokunen aika sitten. Niin, siis viimeinen ateria ennen operaatiota ja ensimmäinen tämän jälkeen. Kaikki meni hienosti, olen nyt puolikasta paksusuolta köyhempi, mutta yhtä arpea rikkaampi. Toipuminen on lähtenyt käyntiin mallikkaasti, kunhan muistaa olla nostelematta mitään. Kivutkin ovat hellittäneet, ja jos vain muistaa syödä maltilla. Huomenna on lääkärin soittoaika koetuloksiin liittyen, mutta en halua edes ajatella muuta kuin että löytynyt kasvain on hyvälaatuinen. Niin sen on oltava. Ei vaihtoehtoja!
Vauva-asioita ja sen tekemiseen liittyviä juttuja ei ole juurikaan tullut mietittyä. Toki olin huolissani annettujen nukutus- ja kipulääkkeiden vaikutuksesta mahdolliseen sikiöön/alkioon vaikka näillä ei pitäisi olla haitallisia vaikutusta tässä vaiheessa. Tuokin huoli hälveni viime viikon lopulla vessakäynnin yhteydessä, joten kohti uutta yritystä vain… Kunhan vain kroppa on siihen valmis! Nyt vielä ajatuskin makuuhuonepuuhista kauhistuttaa. Menkkakivutkin tuntuivat varsin epämukavilta sekä pelkkä mielihyvää tuottava ajatus miehestänikin tuntui jokseenkin kivuliaalle alavatsassa. Annetaan siis haavojen ja koko alakerran toipua rauhassa. Sairauslomaa minulla on joulun yli. Tähän asti tulee, tai siis tulisi olla tekemättä esim. kotitöitä. Mutta kun omaa miehen jolle kotityöt ovat kirosana, niin tämä osa tuottaa hieman haastetta… Koira parkakin on jäänyt ilman iltalenkkejä sillä en itse pysty häntä vielä taluttamaan…
Olen yrittänyt hakea positiivisia asioita leikkaukseen liittyen, ja painonpudotus on yksi näistä. Viikko ilman ruokaa teki tehtävänsä ja sain painoni lähelle tavoitettani. Ja koska ruokailun suhteen tulee olla varovainen vielä pari kuukautta, niin uskon ja pyrin tämän myötä pysyvään muutokseen ruokavalioni, sekä painoni suhteen.
Nyt jään odottamaan siskoni saapumista, jotta pääsisimme koiran kanssa hänen avustamana pienelle kävelylle. Sittenhän se voisi olla päiväunien paikka ennen kuin pitää lähteä hakemaan lapsia kotiin. Auton rattiin uskaltauduin viime loppu viikosta, niin en ole ihan muiden armoilla. Ehkä tosin kuitenkin myönnän nauttivani ihan pikkuriikkisen verran tästä toipilaana olosta. Kerrankin voin hyvällä omatunnolla pyytää palveluksia muilta ja keskittyä vain itseeni 🙂
Ihanaista joulunodotusta kaikille <3