Odotuksen odotukset

Raskautumista odottaessa minulla oli suuret ja selkeät (=älyttömät) odotukset tulevaa raskautta ja jopa synnytystä kohtaan. Nyt olen saanut muistutuksen siitä, että kuten ei koko elämää, ei myöskään raskautta kannata suunnitella etukäteen. Eikä myöskään synnytystä. On otettava vastaan se mitä on tullakseen, etenkin kun nämä ovat asioita joihin et pääsääntöisesti pysty vaikuttamaan.

Minulla oli jopa selkeä mielikuva millaiselta minun äitiyskortti tulisi näyttäisi. Olin harmeissani sillä korttiini ei tulisi mainintaa ”perusterve odottaja”. Haavein, että painoni tulisi olla tietyissä lukemissa, kun se kirjataan korttiin. Olin tyytyväinen, että minulle tulee merkitä Gravida 1/Para 0 ja paljon muuta epäolennaista. Puolustukseksi sille, että olen ollut näin fanaattinen äitiyskortin suhteen sanottakoon se, että työni puolesta käsittelen useampia kymmeniä äitiyskortteja viikottain. Ja se ei ehkä ole ollut kaikista parasta ”lääkettä” oman lapsen kaipuusta potevalle henkilölle… En usko, että jatkossa kuitenkaan samaa ilmiötä tulee tapahtumaan, ja olen myös hyväksynyt että kortissani tulee lukemaan G2 P0. Kunhan vain jonain päivänä saan sen oman kortin 🙂

Jos ja kun tulen uudelleen raskaaksi, uskon olevani rauhallisempi. Toivon myös pysyväni rauhallisena uutta raskautta odottaessa. Aika tosin näyttää mitä tulevan pitää. Keskenmenon myötä uskon myös, että miehenikin odottaa ja toivoo lasta enemmän kuin aikaisemmin; ”Ennen kuin sen menettää ei edes tiedä sitä kaipaavansa”. Hän myös uskoo ja puhuu niin kuin tietäisi minun olevan raskaana uudelleen parin kuukauden päästä. Itse en ole ihan niin toiveikas, mutta kieltämättä tuntuu mukavalle että hän nyt ylipäätänsä puhuu mahdollisesta raskaudestani! Niin, ja kieltämättä minä kaipaan niitä lapsentekopuuhia, ihan ilman tulostavoitteitakin! Huoh… Vielä pari viikkoa joutuu kärvistelemään odotelessa raskaushormoniverikoetta ja sen tuloksia. Eihän sitä ihan täysin olisi tarpeen pidättäytyä ennen sitä, mutta yritetään ainakin sinnepäin 🙂

Palaan vielä eiliseen jossitteluun. En tiedä voiko jossitelusta aiheutunutu alakuloisuus (tai alakuluisuudesta aiheutunut jossittelu) johtua siitä, että raskaushormonit olisi nyt poistunut lähes kokonaan kehostani ja olisin palautunut takaisin omaksi itsekseni (minä itse = surumielinen, ajatuksiin taipuva jne.)? Jos näin olisi, voisin ottaa raskaushormonia pistoksittain vastaan! Noh, ehkä se oli itse se raskaus joka minut teki iloisemmaksi… Mutta tulipahan taas pohdittua tämänkin asia ääneen!

Ompahan taas tullut tarinaa ilman asiasta ja asian vierestä ilman minkäänlaista johdonmukaisuutta. Yksi juttu pitää vielä kirjoittaa sillä eilen kyllä muutenkin koeteltiin henkistä kestävyyttäni keskenmenon jälkeen. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni joogassa. Toivoin saavani tästä irti jotain niin henkisesti kuin fyysisesti… Salilla oli joogasta kertova juliste jossa luki mm. ”katso haavaasi, siellä on valo”. Jooga alkoi mukavasti, mutta kuten ilmeisesti asiaan kuuluu varoiteltiin useassa liikkeessä, että JOS OLET RASKAANA älä tee näin. Kuultuani tämän useampaan kertaan, tein kyseiset liikkeet hampaat irvessä niin perkuleen hyvin kuin pystyinkään. Rentoutusvaiheessa raskaus-sana sai jo lähes kyyneleet silmiin. Viimeinen pisara oli se, että ohjaaja paljasti siinä rentoutuksen lopussa olevansa itse raskaana. Siinä vaiheessa olisin halunut itkeä jo kovaan ääneen, mutta kuivasin silmäkulmat ja jatkoin hengittelyä. Tämän tunnin jälkeen oloni oli kyllä kieltämättä parempi. Tätä kai sillä haavaan katsomisella tarkoitettiin 🙂

Hyvää laskiaistiistaita kaikille!