Lapseton viikonloppu

Tätä on odotettu kauan. Viikonloppu mieheni kanssa kahden. Minun ei tarvitse jakaa häntä kenenkään kanssa, olemme vain me. Tehdään asioita kahdestaan ja hoidetaan parisuhdettamme. Ollaan vain. Ihanaa!

Koko viikon olen vain haaveillut tulevasta viikonlopusta ja juuri siitä, että saadaan sitä paljon kaivattua aikaa toisillemme. Mies on kuitenkin ollut viikot töissä ja hänen käydessä kotona myös kahdella muulla on kauhea ikävä häntä ja kaikki me kolme lähestulkoon roikumme hänen puntissaan. Annan tilaa lapsille sillä he tarvitsevat isiä enemmän kuin minä. Unohdan omat tarpeet ja jään odottamaan viikonloppua. Lapset alkavat ärsyttämään minua, itseasiassa ovat ärsyttäneet koko viikon. Tunnen olevani pelkkä lastenhoitaja, koulukyyditsijä, ruuanlaittaja, siivooja… Kaikkea muuta paitsi vaimo! Tosin voisin tuntea samoin vaikka kyseessä olisi minun omat lapset, eli tämä lienee ”normaali” perheellisten ongelma… Mutta kuitenkin, koska kaikki muutkin ärsyttivät, tämäkin ärsytti taas normaalia enemmän.

Eilen lapset olivat siis viimeistä päivää meillä ennen kuin lähtisivät äitinsä luo viikonlopun viettoon. Tämän tiedon voimin sain ärsytykseni nieltyä ja ilta meni mukavasti. Kauniit unet toivottaessani ärsytys oli jo lähes kokonaan poissa, enää aamu ja sitten olisimme kahden… Olin jo alakerrassa kun toinen lapsi kipitti rappuset alas minua kutsuen. Hänen asiansa ei ollut mitenkään merkityksellinen, mutta se että hän kertoi sen juuri minulle, oli paljon merkityksellisempi. Tunsin olevani hänelle tärkeä! Ja samalla tunsin syyllisyyttä siitä, että olin hetki sitten intoa puhkuen odottanut tulevaa lapsetonta viikonloppua. Kyllähän viikonloppu lasten kanssa olisi ollut ihan kiva, paikallisessa ostoskeskuksessakin olisi tapahtuma jonne olisi ollut kiva mennä heidän kanssaan… Ja olisihan isi ollut kokonaan minun lasten mentyä nukkumaan…

Näin se ajatus muuttuu. Nyt lapsia on jo ikävä. Ja voi miten tyhjä ja hiljainen talo onkaan ilman heitä. Heidän tyhjät huoneet saavat mielen surulliseksi, samoin myös se, että heidän lippikset ovat poissa naulakosta eikä kukaan ei kömmi aamulla viereen pyytäen rapsuttamaan…

Tämän viikonlopun olen lapseton ja surullinen siitä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *