Pikku-terapeutti

Eilen mentyäni töistä kotiin, ei olisi taaskaan miehen lapset voineet vähempää kiinnostaa. Olin poissaoleva ja ilmeisen ärtynytkin. Eihän aikuinen ihminen näin saisi käyttäytyä, ja se saikin oman oloni tuntumaan entistä kurjemmalle. Nuorempi lapsi oli kuitenkin sinnikäs ja halusi tulla kanssani ulkoiluttamaan koiraa… Voi taivas, eikö sitäkään hetkeä saa olla rauhassa! Siinä me sitten kuljimme hänen pälpättäessä kaiken aikaa, hänellä oli hirveästi asiaa minulle ja hän kertoi jopa tehneensä minulle päiväkodissa paperikorin. Tajusin, että koska olen ollut jo pidemmän aikaa etäinen, on hänellä varmasti ollut ikävä minua ja meidän yhteisiä puuhia. Ehkä en olekkaan niin turha ja hyödytön kuin minusta tuntuu. Jääni alkoi jo hieman murtua. Aamulla hän kömpi viereeni ja paijasin hänen päätään. Minun pikku-terapeuttini.

Ehkä tänään on jo helpompi mennä kotiin.