Vanhempainvartti
On taas se hetki, kun opettaja kutsuu vanhemmat keskustelemaan lapsen kouluasioista. On taas se hetki, kun tunnen olevani maailman ulkopuolisin ihminen!!! Miten tämä tuntuu aina yhtä vaikealle? Ei ole kuitenkaan ensimmäinen eikä toinen kerta, eikä ainakaan viimeinen. Ja kuulenhan minä mieheltäni mitä siellä puhuttiin jos hän vain muistaa kertoa, ja haluaa kertoa… Vanhempainvartti on nimensäkin mukaisesti vanhemmille, ei äitipuolille. Olen muutenkin potenut sisäistä kiukkua jälleen kerran tähän ei-minun-lapsien asiaan liitteyn.
Minkä takia me (minä) olen aina se joka joutuu joustamaan? Miksi minä olen se, joka vie ja hakee lapset pääsääntöisesti aina kouluistaan? Miten meidän arki ylipäätänsä sujuisi jos en töiden puolesta pääsisi kyyditsemään lapsia? Tässä muodossa se ei yksinkertaisesti olisi mahdollista mieheni työaikojen puitteissa ja lasten koulut ovat äitinsä asuinpaikan mukaisesti noin puolen tunnin ajomatkan päässä meiltä. Lapset ovat siis joka toisen viikonlopun lisäksi meillä arkisin 2-5 päivää. Näin ollen voin karkeasti sanoa, että se on MINUN ansiota, että kuvio toimii näin. MINUN ansiosta lapset saavat olla meillä enemmän (haluavat olla meillä ennemmin kuin äidillään), MINUN ansiosta heidän isänsä näkee lapsiaan useammin, MINUN ansiosta heidän äitinsä saa omaa aikaa ja hermolepoa enemmän kuin papereihin on kirjattu. Mitä minä saan? Nyt meni hiljaiseksi. Kukaan ei pakota minua tekemään ja antamaan itsestäni ja ajastani näin paljoa. Mutta jos toimisin toisin, olisi minun syytä ettei kuvio toimisi. Näin ei kukaan ole sanonut, mutta näin asian tuntisin. Lasten etu on kuitenkin etusijalla ja tämä kuvio tukee sitä. Haluan toimia niin, että lapsilla olisi mahdollisimman hyvä olla. En kiellä sitä ettenkö haluaisi myös, että minulla olisi mahdollisimman hyvä olla… Itse kärsin tästä hajanaisesta lapsia-ei lapsia talossa -järjestelmästä. Herään usein öisin ja mietin, oliko lastenhuoneissa aamulla herätettäviä vaiko ei. Alitajuntaisesti tämä härdelli stressaa minua. Vie mehut. Aina en tunne sitä niin vahvasti, mutta välillä tämä tilanne ottaa vallan ja tuntuu toivottomalta. Tätäkö minun elämäni on nyt ja seuraavat 10 vuotta?! En voi myös olla miettimättä, että mikäli itsekin menen sekaisin siitä kun tänään ollaan yötä siellä ja huomenna täällä, miten lapset kokevat tämän pompottelun?! Uskon tämän lisäävän ainakin tiettyä rauhattomuutta, jota meillä esiintyy entistäkin enemmän. On hyvä, että lapset saavat olla isällään enemmän, mutta toisaalta lapsen kannalta voisi olla parempi, että olisi selkeä koti ja toisen vanhemman luonna oltaisi se perinteinen joka toinen viikonloppu. Meidän kohdalla tässä asettuu ongelmaksi se, että kumpi olisi se lasten pääasiallinen koti? Lapset haluavat olla meillä enemmän eikä heidän äiti jaksaisi heidän kanssaan paria päivää pidempiä rupeamia. Mielestäni tässä olisi vastaus ”ongelmaan”, mutta asiat eivät tietysti ole näin yksinkertaisia… Tai näin minulle ainakin toistellaan. Eihän ne ole, ymmärrän sen, mutta silti. Häpeän tunnustaa, että olen miettinyt miten paljon helpompaa elämä olisi jos lasten äitiä ei olisi olemassa… Kauhea ajatus, tiedän, mutta silti. Ehkä huomenna on taas parempi päivä. Lapset tulevat vasta perjantaina seuraavan kerran, joten saan itselleni ja ajatuksilleni aikaa. Ehkä voisin jälleen kerran yrittää puhua miehelleni tästä aiheesta, mutta se johtaa yleensä vain molemminpuoliseen mielipahaan. Lastenhoitopalveluita kaivataan, mutta ei mielipiteitä. Tätähän se on, äitipuolen elämä!
Valoa tähän harmaaseen päivään tuo matka kokonaisuuteen, matka kokonaiseen äitiyteen. Toivoa ja valoa tunnellin päässä. Ehkä jonain päivänä se tuhiseva käärö vie ajatukset itseensä enkä jaksa enää murehtia niin paljoa asioista joihin en voi vaikuttaa. Ehkä se tarve osallistua ja vaikuttaa ei ole silloin niin suuri. Silloin olen kuitenkin jollekin se maailman tärkein ihminen, äiti <3
Ps. Se minun paha olo ei ole vieläkään kadonnut ja minua on närästänyt kohta viikon putkeen. Alavatsassakin tuntuu edelleen menkkamaista nippailua aika ajoin. Toiveet ovat siis taas pinnassa vaikka järki sanoo jotain ihan muuta.
LISÄYS: Löytyi uusi mahdollinen raskausoire; pissan haju! Olen miettinyt muutaman päivän, että miten pissa tuoksahtaakin niin voimakkaasti. Äsken eksyin googlaamaan asiasta, ja hakutulokset olivat kuin musiikkia korvilleni… tai vertauskuva ”kuin vettä myllyyn” sopisi tähän kohtaan paremmin! Saman havainnon oli tehneet monet naiset (alku)raskauden aikana. Pakko oli mennä heti vessaan liruttelemaan ihan kuin varmisteluksi 🙂 Pissa ei haise samalle kuin pissatulehdus pissa, vaikka sekin voi toki olla syy poikkeukselliseen hajuun vaikken muita sen suuntaisia oireita ole vielä havainnut. Seuraillaan 🙂