Viheliäistä odotusta

Tänään on maanantai. 4 yötä perjantaihin. 4 päivää epätietoisuutta ennen vastauksia antavaa ultraa.

Lapsen saamiseen liittyvä odotus on kenties jokin luonnon järjestämä keino saada tulevan äidin kärsivällisyyttä lisääntymään tulevia koitoksia varten. Kärsivällisyyttä tarvitaan ainakin alun yösyöttöjen ja -valvomisten kanssa. Uhmaikäisen kanssa kärsivällisyys on varmasti monesti koetuksella, murkkuiästä ja kaikesta muusta puhumattakaan. Ennen kuin pääsen testaamaan omaa kärsivällisyyttäni näiden asioiden kanssa, on minun kärsivällisesti odotettava perjantaihin saakka, jotta tiedän onko niitä yövalvomisia odotettavissa lähitulevaisuudessa vaiko ei. En tiedä tekeekö tämä alun odotus minusta yhtään sen kärsivällisempää tai parempaa äitiä, mutta sen tiedän että jos ja kaikki menevät hyvin, olen enemmän kuin onnellinen äiti <3

Omat tunteet, ajatukset sekä toivo tämän raskauden suhteen vaihtelee edelleen. Raskausoireet ovat pysyneet ennallaan eikä pienenpientä (ällövaroitus) veristä limaklönttiä lukuunottamatta ole ollut vuotoa. Tosin tuokin riittää lisämään huolta jo ihan tarpeeksi… Menkkamaista juilimista on silloin tällöin, mutta tiedä sitten mikä normaalia raskauteen liittyvää, tai minun kohdalla vielä siitä vatsanalueen leikkauksesta johtuvaa. Ei auta siis muu kuin odottaa kärsivällisesti perjantaihin.

Mikäli tämä osoittautuu keskeytyneeksi keskenmenoksi, niin jää myös nähtävästi millä mielin ja missä vaiheessa sitä haluaa ryhtyä uuteen odotukseen… Mutta mietitään sitä lisää mikäli tarpeen. Nyt ei vielä murehdita sitä mitä ei ole vielä (ainakaan todisteusti) tapahtunut!

Rv 7+2?