Viikonlopun kahdet kasvot

Jälleen kerran uusi viikko on aluillaan ja istun työpöytäni äärellä miettien mennyttä viikonloppua. Katselen samalla ikkunasta ulos. Aurinko paistaa lämmittäen pilven raosta. Tiedotusvälineet pauhaavat alkavasta jättimyrskystä. Onko tämä nyt sitä tyyntä myrskyn alla?

Perjantaina ajelin kohti pääkaupunkiseutua ystävääni tapaamaan. Ehkä olisin jäänyt mielummin kotiin viettämään vapaata perjantai-iltaa mieheni kanssa, mutta muuten mieli oli hyvä. Tiesin kuitenkin, että pääsen taas huomenna hänen luokseen. Ja sydän oli täynnä rakkautta. Voi miten ihanalta tuntuukaan rakastaa! Ystäväni kanssa oli suunniteltu, että kävisimme syömässä kaupungilla, mutta ilman mitään biletystä. Eihän se ihan niin mennyt. Tosin se, että hytkymme suosikki ravintolani tanssilattialla vielä pilkun aikaan, ei ollut mikään isokaan yllätys. Näin on käynyt joskus aiemminkin. Ravintolassa törmäsimme tuttuun miesseurueeseen joita näemme yleensä vain kerran vuodessa erään kesätapahtuman yhteydessä. Koska (sinkku)ystävälläni on ollut juttua yhden heidän kanssaan, niin tietysti ilta jatkui heidän hotellilla. Itse nautin hyvästä seurasta ilman lähempää tuttavuutta kenenkään kanssa, olenhan onnellisesti naimisissa oleva nainen. Seurueen yksi herra on osoittanut kiinnostustaan minua kohtaa neljän vuoden takaisesta ensitapaamisestamme lähtien. Sinnikkäistä yrityksistä huolimatta asia ei ole johtanut mihinkään, mutta jollakin tavalla, miten sen nyt sanoisin, olen kiintynyt tähän ihmiseen. Voiko tosin kiintyä ihmiseen jonka on nähnyt viisi kertaa? Noh, ihastumisesta ei kuitenkaan voi puhua, ehkä ystävystyminen on se oikea sana. Sillä aikaa kun meidän kaverit ovat olleet ”omissa puuhissaan”, niin me olemme hänen kanssaan puhuneet kaikki mahdolliset asiat läpi taivaan ja maan väliltä. Tunnen, että voin luottaa häneen ja kertoa asioista, joita en välttämättä ole kertonut kenellekkään muulle. Ehkä hän on sopivan vieras ihminen tähän tarkoitukseen. En voi myöskään vähätellä hänen minuun kohdistamia kehuja. Ja koska kotona kehumisia ei juurikaan kuule, niin voi miten hyvälle ne tuntuvatkaan… Tietysti näiden kehujen aitoutta voisi arvuutella miehen päämäärän tietäen, mutta uskon näiden aitouteen. Tai ainakin haluan uskoa, itsetuntoni nimittäin tarvitsee edes kerran vuodessa kunnon kohotuksen! Olen kertonut myös miehelleni tästä herrasta, ja vakuutellut hänelle (ja itselleni), että kyseessä on vain viaton tuttavuus. Mikä sitten kiikastaa ja kaivertaa mieltäni?!

Kyseinen miesseurue koostui 8 miehestä, kahdeksasta VARATUSTA perheellisestä miehestä. Kyseinen seurue oli ostanut matkan varrelta tukkupaketin ehkäisyvälineitä, joten tulevaan iltaan oli varauduttu huolella etukäteen. Illankulku oli siis toisin sanoen osattu ennustaa. Ainoastaan yksi mies taisi tehdä poikkeuksen tässä. Se ei ollut tämä edellä mainitsemani mies sillä ennen kuin näin hänet ravintolassa, hän oli ehtinyt käydä jo ”polkasemassa” jotain baarilöytöä. Hyvin kuvottavaa, myönnän, mutta siinä hetkessä olin tyytyväinen, että hän oli saanut tarpeensa tyydytettyä johonkin muuhun jättäen minut rauhaan siinä mielessä. Pettäminen on yksi aiheista joista olemme hänen kanssaan keskustelleet. Itse olen tämän suhteen totaalikieltäytyjä ja tunnen omatunnon kolkotusta jo näistä hänen kanssaan käydyistä keskusteluista. Hän puolustaa omaa systemaattista pettämistä sillä, että näin he pystyvät välttämään eroa, kun isä pääsee aina välillä ”purkamaan paineita”. Ja kaikki ovat onnellisia… Vai ovatko? Tämäkin mies kertoo olevansa onnellinen vaimonsa kanssa ja rakastavansa häntä ja perhettään ylikaiken, niin miten ihmeessä hän on kuitenkin valmis riskeeraamaan kaiken tämän vain työntääkseen pippeliään vieraaseen naiseen kerta toisensa jälkeen?! Nainen luottaa mieheen 100 prosenttisesti, mutta tämä ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö miehen puuhat tulisi hänen tietoon joku päivä. Toisaalta toivon, että näin kävisi ja hänelle selviäisi minkälaisen miehen kanssa hän on jakanut aviovuoteensa kymmenen vuoden ajan. Toisaalta tämä tieto romahduttaisi tämän naisen ja koko perheen niin totaalisesti, että onko kuitenkin parempi olla tietämättä? Tieto tunnetusti lisää tuskaa. Jos mietin asiaa omalle kohdalleni, niin haluaisin tietää. En haluaisi, että minun onni ja koko elämä perustuu epärehellisyyteen ja pettämiseen. Toivon kuitenkin, että en joutuisi ikinä samaan tilanteeseen. Toivon ettei mieheni (tai minun) kaappiin ilmesty ikinä vastaavia luurankoja. Kuitenkin näihin vastaaviin tapauksiin törmää liian usein, joten minun luottamus mieheeni (ja itseeni) ei ole sataprosenttista, vaikka niin sen haluaisin olevan. Ei sillä, että minulla olisi syytä epäillä miestäni (tai itseäni), mutta tämä paha maailma on jättänyt jälkensä minuun vieden terveen sinisilmäisyyden mennessään.

Viikonloppuun mahtui myös toisen ystäväni lapsen nimiäiset. Olin mukana tilaisuudessa parin tunnin yöunet ja kohtalainen dagen efter seuranani. Auts. Edellisen illan mukanaan tuomat ajatukset pyörivät päässäni. Kaksi maailmaa kohtaavat päässäni, kun herkistyn lapsen äidin onnenkyyneleet ja pienen elämän alun nähdessäni. Pelko ja toiveet niin lähellä toisiaan. Tunnetta lisää tieto siitä, että kyseisen perheen avio-onni oli päättyä ensimmäisen ja tämän toisen lapsen välillä juuri pettämisen seurauksena. Onko äidin kyyneleet pelkkiä onnenkyyneleitä vai mahtuuko näihin myös muuta tunnetta? Yritin häätää tilanteeseen sopimattomat ajatukset pois mielestäni ja keskittyä vain siihen hetkeen, onneen, iloon ja rakkauteen.  

Tämän yllättävän pitkän sepostukseni päätteeksi tulen siihen lopputulokseen, että kuten nimiäisissä, niin myös tänään yritän keskittyä vain tähän hetkeen ja iloita minulle siunatusta onnesta ja rakkaudesta tämän pahan maailman keskellä. Yritän uskoa, että rakkaus voittaa aina, jopa tässä pahassa maailmassakin.

Piste.

Edit: Asia jäi kuitenkin pyörimään mielessäni myös tämän kirjoituksen jälkeen. Minua kiukutti ja ahdisti. Eniten minua kiukutti se, että miksi minä luotan ja jopa koen ystävystyneeni miehen kanssa, jonka arvomaailma on toiselta planeetalta!? Tässähän on ristiriitaa! Mietin myös, että ehkä olen nähnyt liikaa pettämistä ja tämän myötä ehkä osittain jopa tottunut tähän, ja ehkä sitä kautta minulle on tullut tämä vääristynyt käsitys siitä, että kaikki pettäisivät. Ja tämä vääristynyt ajatus sekoittaa nyt minun ajatuksia ja saa minut epäilemään kaikkia, itseni mukaan lukien!!! Toisaalta ehkä minussa on kuitenkin sitä sinisilmäisyyttä ja halua nähdä ihmisessä jotain hyvää, ja siksi tämä mieskin kaiken paheksuttavan käytöksen keskellä on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä ihminen, ainakin minulle. Tai sitten minun ihmistuntemukseni on täysin hakoteillä ja olen vain hölmö… Tiedä häntä. Nyt jos vihdoin onnistuisin jättämään nämä viikonlopun mukanaan tuomat ajatukset omaan arvoonsa. Eiköhän tähän asiaan ole käytetty jo tarpeeksi aikaa ja ajatuksia. Palauttaakseni uskon rehelliseen ja toisiaan kunniottavaan parisuhteeseen, voisin katsoa illalla jakson Pieni talo preerialla ohjelmaa mieheni kainaloon käpertyneenä. Paha maailma jääkööt ikkunan taakse kurkkimaan, meidän maailmaan sillä ei ole asiaa!!!