Yhteenkuuluvuus

Vierailijalta saatu kommentti nostatti mieleeni ajatuksia yhteenkuuluvuudesta, tai lähinnä sen puutteesta.

Luonnollisesti en tunne yhteenkuuluvuutta ”oikeiden äitien” kanssa, olen kuitenkin VAIN äitipuoli enkä siis lainkaan samalla viivalla heidän kanssaan. Toisin kuin he, en ole kokenut synnytystä, imetystä enkä äiteyttä ylipäätänsä. Olen kuin sivari armeijan käyneiden joukossa; tiedän mistä puhutaan, mutta en ole sitä itse kokenut. Olen ehkä sovittanut jonkun toisen armeijan maastopukua ja käynyt vierailupäivänä panssarivaunussa, mutta siihen se sitten jää… Niin, onhan se vielä niinkin, että armeijan käyneet eivät juuri arvosta sivareita 🙂

En myöskään tunne yhteenkuuluvuutta lapsettomien sinkkuystävien kanssa. Minulla on nyt kuitenkin nämä kaksi lasta elämässäni eikä tämä voi olla vaikuttamatta minuun, ajatuksiini ja ajankäyttööni. Nämä ystävät ovat tottuneet erilaiseen minuun aikana ennen kuin nämä lapset yhtäkkiä tupsahti elämääni. Eivät he käsitä, että minä tykkään ja haluan oikeasti olla näiden lasten kanssa. Minulla ei yksinkertaisesti ole enään niin paljon aikaa ystäville; kun lapset ovat viikonlopun meillä, en malta lähteä toisella paikkakunnalla asuvan ystäväni luokse. Kun taas lapsia ei ole, käyttäisin tämän ajan mieluusti mieheni kanssa kahden ihan vain kotona ollen ja leväten. Ystävienkin olisi varmasti ollut helpompi hyväksyä ja sisäistää asia, mikäli tämä muutos olisi tapahtunut vähitellen; ensin mies, sitten raskaus ja sitten lapsi. Mutta nyt kun tämä koko paketti pamahti yhdellä kertaa. PAM! Ystävät ovat kuitenkin tärkeitä, oli elämäntilanteet kuinka erilaisia tahansa, joten haasteista huolimatta pyrimme näkemään vähintään kerran kuukaudessa. Ja onneksi tämä ei lapsirakas ystäväni on jo sen verran tottunut tilanteeseen, että hän uskaltautuu meille viikonlopuksi kylään vaikka lapsetkin olisi meillä.

Yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden ensimmäistä lasta odottavien kanssa varjostaa ehkä se kateus josta aiemmin kerroin… Olemme samalla viivalla, mutta kuitenkin eri tilanteessa. He muodostava syntyneen lapsen myötä ensimmäistä kertaa perheen, joissa he ovat uusina äiteinä ja isinä samalla viivalla. Molemmat heistä ”tarvitsevat” tätä syntyvää lasta, toisin kuin meillä sillä mieheni on ilmoittanut, että lapsia voidaan tehdä vaikkei hän niitä enää tarvitsekkaan. Kuullostaa karulle, mutta osittain ymmärrän hänen pointin: Suvun jatkamisen velvollisuus on suoritettu ja isyys koettu. Tulkoot uusia jos on tullakseen! Vaikka asiaa kuinka yrittäisi ymmärtää, ei se kuitenkaan mukavalle tunnu. Ehkei tämä kuitenkaan poista yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta ehkä se saa oman odotukseni tuntumaan jotenkin vajaammalle, vähäpätöisemmälle? En tiedä.

Mieleeni tuli myös julmin pila mitä mieheni on ajattelemattomuuttaan minulle tehnyt. Se ei varsinaisesti liity tähän aiheeseen, mutta kerta muistui mieleeni, niin kerron sen kuitenkin. Pari vuotta sitten epäilimme minun olevan raskaana ja teimme raskaustestin yhdessä. Mieheni halusi ilmoittaa minulle testin tuloksen, joten hän meni tarkastamaan testiliuskaa. Tulosta hän pimitti minulta jonkin aikaa ja näytti testistä ottamansa kuvan vasta autossa. Kaksi viivaa!!! Vaikka emme yrittäneetkään silloin lasta, niin tuo oli asia jota olin toivonut jo vuosia. ”Sinusta tulee äiti”, mieheni sanoi. Kauppassa käynti meni ihan sumussa tämän uutisen jälkeen, olin niin yllättynyt tuloksesta. Katselin vastaan tulevia lapsia ja mietin, että kohta minulla on tuollainen ja myös mieheni leikki ajatuksella. Kun päästiin kotiin, halusin nähdä testin, pidellä sitä itse kädessä ja todistaa omin silmin tämän ihmeen. Mutta kuten arvata sopii, saatuani testin käteen tässä oli vain yksi viiva ja minulle paljastettiin ettei siinä kahta viivaa ollutkaan missään vaiheessa. Hän oli laittanut havunneulasen toisen viivan kohdalla ja ottanut kuvan. Tämä näytti uskottavasti positiiviselta testitulokselta. En muista tarkkaa selitystä, että mikä sai hänet tekemään tämän todella ajattelemattoman pilan, mutta tapauksen muistan hyvin ja epäilen ettei se tule koskaan unohtumaan. Tämä vaikuttaa varmasti myös siihen, että en juurikaan puhu miehelleni näistä vauvahaaveista, jotenkaan en luota häneen tässä aiheessa. Koen etten saisi tarvitsemaani tukea häneltä, hän on loukannut minua pilailemalla äitiyteni kustannuksella. Ja sanomattakin lienee selvää, että raskaustestit teen jatkossa ihan itse!

Tätä kirjoittaessani huomaan potevani kroonista yhteenkuuluvuuden puutetta. Kyseinen tunne puuttuu myös työelämästä. Työskentelen nykyään toisella paikkakunnalla, erillään muusta tiimistäni ja tämä aiheuttaa sen etten tunne enää kuuluvani porukkaan samalla tavalla kuten aikaisemmin. Yhteenkuuluvuuden tunne puuttui myös koulussa, vaihdoin koulua kesken ala-asteen, joten en kuulunut joukkoon samoin kuin muut. Myöhemmin koulussa olin taas ainut tyttö… Au-pairina ollessani olin toisella paikkakunnalla kuin kaikki muut kaverini, taas yksi särö yhteenkuuluvuuteen. Tuleepa mieleeni myös muisto varhaislapsuudesta, jossa isommat naapurin lapset tervehtivät iloisesti meitä jonossa kulkevia pienempiä lapsia, paitsi minua… Minulle he näyttivät keskaria. Voisiko tämä pieni tapahtuma vuosikymmenien takaa aiheuttaa minussa tämän kroonisen yhteenkuulumattomuuden tunteen?

Jäin pohtimaan tätä yhteenkuulumisen tunnetta, joten blogin kirjoittaminen keskeytyi. Googletin aiheesta ja yllätyksekseni tätä tunnetta ja sen merkitystä on tutkittu. Tässä yhteydessä törmäsin myös termiin Kiintymyssuhdeteoria. Tämän mahtavan itsetutkinnan tulos on se, että lapsena en ole saanut tarpeeksi läheisyyttä ja olen kärsinyt eroon joutumisen pelosta, eli olen ollut turvattomasti kiinnittynyt. Tämä on puolestaan vaikuttanut siihen, että minulle ei ole kehittynyt vakaata kuvaa itsestäni eikä tarpeistani ja olen pyrkinyt suojaamaan heikkoa minäkuvaani vetäytymällä epävarmana toisten seurasta. Itsetunto ja yhteenkuuluvuuden tunne, sekä näiden puute, kulkevat käsi kädessä. Hatusta heitetty ajatus kroonisesta yhteenkuulumattomuuden tunteesta ei ollutkaan ihan hatusta vetäisty vaan tähän löytyi teoria. Nyt ehkä ymmärrän itseäni taas vähän paremmin.

Kiitos google ja yhteenkuuluvuuden tunnetta nostattanu vierailijan kommentti 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *