Läheisriippuvaisena minulla ei ole koskaan ollut käsitystä siitä mitä rakkaus oikeasti on. Olen saanut siihen vääristyneen mallin jo kotoa. Raakaa myöntää, että en ole tainnut koskaan rakastaa ketään muuta kuin omaa lastani. Olen vasta hoidossa sen ymmärtänyt. Olen huomannut että olen ”rakastanut” kaikkia ex-puolisoitani samalla tavalla. Tavallaan se on ihan sama kuka vierelläni on ollut. Vääristyneen rakkauden kohde on vain vaihtunut uudestaan ja uudestaan. Oli todella kiusallista ja häpeällistä myöntää tämä itselleni ja muille vertaistukiryhmässä. Vaikkakin he jo tiesivät omalla kohdallaan saman asian. Tai jos eivät vielä tienneet sitä omasta elämästään, puheenvuoroni kautta se kävi heillekin selväksi. Juuri se on niin mahtavaa Minnesota-hoidossa. Kaikilla on sama sairaus, joka ilmenee niin yllättävän samoin tavoin, vaikkakin se ulospäin ei siltä näyttäisikään.

Ymmärsin etten voi rakastaa ketään, jos en voi rakastaa itseäni. Vanha klisee, mutta yhtäkkiä siitä oli kohdallani tullut täyttä totta. En vain koskaan ollut ymmärtänyt mitä se oikeesti tarkoittaa..

Itseni rakastamista olen harjoitellut viimeiset pari kuukautta. Se oli aluksi lähes mahdotonta. Luulin että olin rakastanut itseäni aina, mutta Minnesota-ryhmässä ymmärsinkin ettei minulla ollut aavistustakaan mitä rakkaus tarkoittaa tai miltä se tuntuu. Aloin harjoittaa sitä ensiksi pakottamalla. Uskottelin itselleni että rakastan itsessäni jotakin paikkaa tai asiaa ja tunnustelin miltä se tuntui. Tein harjoitusta kaksi kertaa päivässä kurinalaisesti. Se tuntui vaikealta, mutta uskoin siihen, että pystyn muuttamaan totutun mallin sisäisestä puheesta. Sisäinen puhe on meillä usein kovin rumaa itseämme kohtaan. Jos huomasin jälleen kerran puhuvaksi itselleni rumasti, käänsin sen tietoisesti hyvään ja rakastavaan puheeseen. 

Jossakin vaiheessa aloin tuntea oikeaa rakkautta tekemiini valintoihin tai päätöksiin sekä itseäni kohtaan. Olin tietoisesti itselleni kiitollinen, kun olin pitänyt itsestäni niin hyvää huolta ja valinnut itselleni parhaalla tavalla. Aloin kokea rakkauden tunteita myös muina aikoina päivästä, kuin vain silloin kun tein harjoitusta. Siitä alkoi tulla hyväksyttävää ja suotavaa tuntea niin itseäni kohtaan. Ja se kun ymmärsin, että itsensä rakastamisella ei ole mitään tekemistä itserakkauden kanssa, oli suuri käännekohta.

Nyt rakkaus ja kiitollisuus on jokapäiväistä. Harjoitan sitä varsinkin vaikeita ja ikäviä asioita tai tunteita kohtaan. Rakastan niitä itsessäni ja hyväksyn ne sellaisina kuin ne ovat. Se helpottaa. Ei tarvitse enää taistella itseään vastaan. Saa vaan rakastaa – ehdoitta. Ja se tunne kutsuu luokseen enemmän rakkautta. Rakkautta itseltä ja muilta.

Tuntuu yksinäiseltä. Mietin miksi. Haluaisin vaan täyttää tämän aukon jollakin ihmisellä ja kontaktilla. Myönnän että parempi olisi vaan mietiskellä mikä ahdistaa.

Yksinäisyys. Oon taistellut irtipäästämistä ja itseni rakastamista ja suojelua. Haluan puolustaa itseäni ja kunnioitan itseäni. Eilen tuli suuri valaistuminen siitä että tulossa on juuri sitä rakkautta mitä haluan. Myös toista osapuolta valmistellaan siihen. Tätä ei voi kiirehtiä. Enkä halua mitään merkityksetöntä ennen sitä. On se vaan silti aika ajoin vaikeaa olla asentamatta tinderiä. Välillä aina alan päsmäröimään elämääni ja otan yhteyttä johonkin mieheen, josta toivon löytäväni helpotuksen ja onnen. Väärin! Se löytyy minusta. Päätä pitää näköjään välillä lyödä seinään,  toistuvasti… Tiedän vaan että jos otan ohjat omiin käsiini, miten olen aina toiminut, lykkään sillä omaa tarkoitustani ja kohtaloani taas eteenpäin. Annan tällä kertaa Universumin tehdä työnsä ja itse vain lepään laakereillani ja nautin elämästä. Miksi edes hoppuilisin, kun elämä on ihanaa näin?! Matka tässä on tärkein. Elämä tapahtuu koko ajan ja jos elän sen odottaen, se on lipunut ohitseni kuin ruotsinlaiva. 

Ennenkaikkea energiasidos, joka muodostuu kahden ihmisen välille – myös virityksissä – on voimakas. Se on osaltaan suuria kuvitelmia siitä kuinka elämä menisi juuri tämän ihmisen kanssa. Vaikkakin on ihan sama kuka siinä on. Jännityksen ja alkuhuuman tunteen pystyy rakentamaan melkein kenen tahansa kanssa. Raakaa, mutta totta. Olen kokeillut. Riittää että on oikea mielentila ja läheisriippuvuus. Ja siitä tulee rakkautta ensisilmäyksellä, joka kestää 2-3 vuotta. Aah.. Ja sen jälkeen havahtuu joku kaunis kerta siihen, mitä tuolle ihmiselle on tapahtunut, miksi hän on muuttunut noin? Vai tunsinko häntä laisinkaan? No en tuntenut! En antanut hänelle edes mahdollisuutta näyttää kuka hän oikeasti on! Tein oletuksia ja haavekuvia siitä keitä me olemme yhdessä ja kuka hänen pitää olla suhteessa minuun. Ja hän petti siinä luottamukseni kerta toisensa perään, ellei sitten myynyt sieluaan ja ollut sitä mitä halusin nähdä. Kunnes joku kaunis kerta ei enää jaksanut ja totuus paljastui. Se oli hänen läheisriippuvuutensa, joka siinä tuli esille. Tosin hän ei sitä huomannut. 

Olimme molemmat läheisriippuvaisia. Kaikki. Kaikki mieheni ovat olleet läheis- tai päihderiippuvaisia. Lähärille ei suoda muunlaisia partnereita. Vedämme toisiamme puoleemme. Olen kirous niille jotka lähelleni haluavat. Olen pahoillani, mutta olet sairas, kuten minäkin. Meillä on molemmilla sama sairaus, joka ilmenee eri tavoin. Mutta kuitenkin niin samoin tavoin. Tavoin, joista ei puhuta. Häpeä on liian suuri. Häpeä, jonka olemme oppineet jo kotona. Sen ovat todennäköisesti jo vanhempamme meille opettaneet. 

Kiitos siitä. Olen oikeasti kiitollinen että saan kokea tämän. Että olen saanut tämän kokemuksen ja nyt saan toipumisen kokemuksen. Saan taistella oman onneni puolesta. Saan puolustaa itseäni ja oppia arvostamaan itseäni, vaatimaan itselleni parasta. En olisi koskaan tarvinnut sellaista. Annoin vaan oman voimani kenelle sattui ja samalla – voimattomana – aloin käyttää hänen voimaansa. Aloin roikkua hänessä, hengittää häntä, elää hänen elämäänsä, miellyttää häntä, tehdä itseäni vastaan asioita ja tuntea itseni marttyyriksi. 

Tämä oli tajunnan virtaa. Ensimmäinen postaukseni. Jännittävää. Mutta ei yhtään oikeastaan kiinnosta mitä minusta ajatellaan. Aikaisemmin olisi kiinnostanut. Olisin ollut kauhusta jäykkänä, jos olisin postannut tällaisen totuudentäyteisen kirjoituksen. 

– S