Otappa tästä nyt sitten selevää
Yhteisen projektimme toinen osapuoli täällä hei!
Mietin tosi pitkään millaisen avauksen tekisin omalta osaltani tähän blogiin. Perinteinen esittelypostaus tuntui jotenkin tosi tylsältä, kuivalta ja kuluneelta idealta, mutta en millään meinannut keksiä mitään kutkuttavampaakaan. KUNNES hetki sitten sain jokseenkin iltavillipitoisen puhelun eräältä nimeltämainitsemattomalta henkilöltä ja sen myötä tosi hyvän idean. Tässä siis muutama Niinan laatima kysymys, joiden avulla saatte ihan järjettömän kattavan käsityksen perimmäisestä olemuksestani ja kaikesta muustakin oleellisesta, voilà:
1. Onko Johnny Depp OIKEESTI söpö?
– Söpö on väärä ilmaisu, henkeäsalpaavan seksikäs hurmaava parempi.
2. PMMP:n paras biisi?
– APUA. Apua. Apua. Tällä hetkellä Viimeinen valitusvirsi.
3. Jos edellinen oli liian vaikea niin sano toinenki.
– Tämä on vielä vaikeampaa! No, ekana tuli mieleen Päiväkoti.
4. Montako kenkää eteisessä?
– Pikaisen laskutoimituksen mukaan kymmenen paria eli kaksikymmentä kenkää.
5. Moniko niistä on sun (älä valehtele)?
– 70%…………
6. Arvaa mistä tää kirjainyhdistelmä on: spdn?
– Suomen paras dromedaarinnaurattaja.
7. Montako puhallusta tarttet ilmapallon täyttämiseen (standardikokoisen)?
– Nyt on kyllä pakko sanoa, ettei oo mitään hajua.
8. Kaunein numero?
– 2
9. Minkävärinen on lempparisuklaasi käärepaperi?
– Keltavihreä?
10. Viimeisin paha haju jonka haistoit?
– Biojäteastiasta leijaili varsin epämiellyttäviä aromeja.
11. Tiiäkkö mikä on hopeahaalari (keksi jos et tiiä)?
– Ihan selkeästi muotitietoisten duunareiden työvaatevalinta.
12. Kuinka lujaa virtahepo voi juosta (älä googlaa)?
– Hei ne tais osata juosta jotenkin yllättävän kovaa! Mutta paljonhan se nyt sitten ois. 20km/h?
14. Minkä värinen on musta hevonen?
– Musta?
15. Koska olet viimeksi nauranu niin kovaa että itkit ja kenen kanssa ja MIKSI?
– Sen muistan että naurukaverina oli noiden loppujen kenkien omistaja, mutta syystä ei ole mitään hajua.
16. Milloin viimeksi olet heränny viideltä aamulla ja MIKS?
– Viime viikolla tukkoisen nenän ja vessahädän yhteisvaikutuksesta.
17. Kerro yksi todella huono insidevitsi (ei tartte selittää).
– I’LL BE IN MY STUDIO, STUDIO.
18. Nimeä yksi karkki josta et tykkää yhtään.
– Kirsikkatikkarit hyi yäk.
19. Mitä telkkariohjelmia kattoisit jos kehtaisit?
– Kehtaan katsoa ihan mitä vaan, Salkkareista alkaen. Se onkin sitten ihan eri juttu kiinnostaako.
20. Vaate jota et käytä ikinä muttet raski heittää poiskaan ja miksi et raski?
– Mulla on yks musta kauluspaita, jota oon käyttäny ehkä kerran. En vaan osaa! Mutta en raski myöskään heittää sitä pois, koska se on siisti ja istuu superhyvin ja se on kirpparilöytö.
21. Huomasikko että yks numero puuttu muahahhaha.
– HUOMASIN.
22. Lyö naamalla näppäimistöä.
– ytu677t. (Löin kahdesti.)
—
Ehkä olisi vain pitänyt tyytyä siihen hei olen Sari 23 vuotta horoskoopiltani kalat ja tykkään kissoista –litaniaan… :D
Mutta no, tervetuloa seurailemaan nyt sitten minunkin puolestani!