Onnistunut keikkaelämys, näin se käy

1. Valitse keikkaseuraksi henkilö(itä), jo(t)ka rakasta(v)a(t) ko. artistia yhtä palavasti kuin sinäkin ja jonka/joiden keikkakäyttäytyminen on mahdollisimman identtistä omasi kanssa. Vrt. eturiviin himoitsevan kreisibailaajan ei kannata lähteä matkaan kaukana lavasta pysyttelevän ja itsekseen fiilistelevän yksilön kanssa.

2. Ennen keikkaa huolehdi tunnelman nostatuksesta kuuntelemalla illan artistin tuotantoa ja tanssimalla sinkoilemalla holtittomasti ympäri kämppää. Tähän vaiheeseen kuuluvat myös mahdolliset tukanlaitto-, meikkaus- sekä vaatteidenvalintaoperaatiot. Testaa etukäteen, että asuvalintasi ja kampauksesi ovat sopivia hillittömään joraamiseen.

3. Lähde kotoa hyvissä ajoin. Älä unohda lippuja. Jos keikkapaikka sijaitsee vieraassa kaupungissa, joka on n. sata kertaa suurempi kuin oma kotipaikkakunta, valitkaa joukostanne kuskiksi vähiten kaupunkiajosta ahdistuva yksilö. Kannattaa myös tarkistaa reitti etukäteen (ainakin viidesti); navigaattorin käyttö on yliarvostettua.

4. Hihku matkalla kymmenen minuutin välein: ”HIHHIHI, X* 53 KILSAA OLLAAN KOHTA PERILLÄ!!!” (*Sijoita X:n paikalle haluamasi paikkakunnan nimi.)

5. Perillä! Paitsi että käännyit juuri väärästä risteyksestä. Panikoi vähän. Löydä kuitenkin lopulta oikeaan osoitteeseen.

6. Käytä ylimääräinen aika kaupungilla palloiluun, viime hetken ostosten tekemiseen sekä ruokailuun. Kannattaa suosiolla valita jokin pikaruokapaikka, sillä empiiristen tutkimustemme perusteella kaikki Oikeat Ravintolat ovat perjantai-iltana kello 18 tupaten täynnä.

7. Riennä syömisen jälkeen kylläisenä keikkapaikan ulkopuolelle odottamaan ovien avautumista. Jäädy pystyyn, sillä kalsarit, pipot ja talvikengät ovat nössöille.

8. Päästyäsi sisälle osta viimeisillä rahoillasi bändipaita. Pue se heti päällesi.

9. Ryntää eturiviin.

10. Ota itsestäsi ja seuralaisestasi kuvia blogia varten. Epäonnistu täydellisesti. Unohda kamera loppuajaksi laukkuun.

11. Tanssi. Riehu. Laula. Hypi. Huuda. Taputa. Itke. Pidä kaveria kädestä. Nauti.

12. Keikan jälkeen jonota narikkaan 1-1,5 tuntia. Älä missään nimessä odota jonon lyhenemistä epämääräisen ihmisrykelmän pienenemistä väljemmillä vesillä, vaan änkeä itsesi massojen keskelle niin, että meinaat pyörtyä nestehukan/kipeän selän/yleisen uupumuksen takia.

13. Päästyäsi lopultakin em. ihmishelvetistä pois, siirry mahdollisimman lähellä sijaitsevaan pikaruokapaikkaan tekemään esimerkiksi seuraavanlainen tilaus: ”Kaksi isoa jäävettä, appelsiinimehu, sitruunakivennäisvesi ja kuppi kahvia, kiitos.”

14. Aloita jännittävä ajomatka kotiin.

15. Kaadu sänkyyn viideltä aamuyöllä kuolemanväsyneenä.

16. Toista kaikki kohdat ensimmäisestä eteenpäin, kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi ja olet unohtanut kohdat 12-15.

Saattoi perustua tositapahtumiin.

 

Suhteet Ystävät ja perhe Musiikki