Torkkupeittorakkautta

Wihii, sain eilen illalla valmiiksi isoäidinneliöistä virkatun torkkupeittoni, jonka parissa olen ähertänyt viime kuukaudet. Idean pöllin törkeästi Niinalta (mutku se oli niin hyvä!) ja peiton ohjeen väreineen kaikkineen Novitan Kesä 2011 -lehdestä. Sillä erotuksella tosin, että tein peitosta lähes kaksi kertaa suuremman kuin ohjeessa ehdotettiin. Siis ihan tosi, kuka haluaa torkkupeiton, joka peittää juuri ja juuri jalat?!

img_0734.jpg

Oho, olipa huonolaatuinen kuva. Sori.

Aioin antaa tämän alunperin joululahjaksi, mutta sittemmin aloin miettiä, että tämä on ihan liikaa minun näköiseni löytääkseen kodin jostain muualta. Meille se siis jää. (Jee!) Mutta tästä lähtien pitänee pysyä lujempana, että loput lahjoiksi aikomani käsityöt selviäisivät pukinkonttiin asti…

Kauneus DIY