Eräs vuodenvaihde
Niin innoissani kuin olenkin joulusta, en koskaan ehdi mukaan vuodenvaihteen juhlasuunnitelmiin. Kärsin (kai) joulun jälkeisestä juhlaähkystä, ja hoitelen uudenvuoden hätäisten viime hetken suunnitelmien varassa.
Parina viime vuonna olemme ottaneet uudenvuoden vastaan naapureiden kanssa pienin juhlallisuuksin. Olemme laittaneet yhdessä ruokaa, korkanneet kuoharin tai kaksi, polttaneet lasten kanssa tähtisädetikkuja ja painuneet pehkuihin ennen kahtatoista. Tänä vuonna naapurimme olivat kuitenkin toisaalla isommissa uudenvuoden juhlissa, ja me jäimme oman onnemme nojaan. Pallottelimme joulukuussa miehen kanssa muutamilla ideoilla uudenvuoden vietosta, mutta kaikki suunnitelmat jäivät ilmaan. Ja sitten tuli joulu.
Joulun jälkeen tuli jouluähky ja työpäivät. Uudenvuoden aatonaattona tajusimme lopulta, että meidän täytyy keksiä jotain tai vaihtoehtoisesti tyytyä juhlimaan keskenämme. Koska keskenämme saamme olla koska tahansa, soitimme kokeilumielessä vanhemmilleni kysyäksemme, onko heillä uudenvuoden suunnitelma. Ei heillä ollut, ja he olivat aika helppoja. He lupasivat tulla seuraksemme uudenvuoden vastaanottajaisiin. Minä kiiruhdin kauppaan ja ostin ruokatarvikkeita neljän sijaan kuudelle.
Uudenvuoden aattona minun täytyi vielä suunnata töihin. Kirosin työmatkalla sitä, ettemme olleet järjestelleet päivää vapaaksi. Ja työpaikalla harmittelin sitä, etten ollut suunnitellut nyyttikestejä ja tinanvalantaa lukuun ottamatta mitään ohjelmaa. Teki mieli hakata päätä seinään.
Sitten yksi opiskelija käveli sisään. Hän tyrkkäsi käteeni muistitikun ja sanoi, että siinä on juhlamusiikkia. Seuraavaksi hän kantoi ruokailutilamme nurkkaan kolme pahvilaatikollista tavaraa ja sanoi, että hänellä on jotain pientä ohjelmaa. Lopuksi hän nappasi kädestäni kertakäyttölautaset ja piilotti yhden pohjaan lapun, joka lupasi löytäjälleen pienen rahapalkinnon.
Kun muut opiskelijat hiljalleen valuivat paikalle, tiloissa pauhasi Abban Happy New Year ja pöytä oli katettu. Ohjelmakoordinaattori ohjeisti kaikkia sujauttamaan pieneen lasipurkkiin pieniä kolikoita. Purkin sisällön oli päivän päätteeksi saava yksi onnekas.
Opiskelijat kattoivat pöytään omat herkkunsa ja istuimme alas. Ohjelmakoordinaattorimme otti ohjat käsiinsä, jakoi kaikille pienet paperilaput ja käski joulukuusen nousta seisomaan. Hetken kestäneen säädön, tulkkauksen ja rautalankojen väännön jälkeen yksi opiskelijoista nousi ylös. Ohjelmakoordinaatorimme nosti esiin ensimmäisen laatikoistaan ja käski toisia koristelemaan kuusta. Muutaman minuutin kulutta joulukuusellamme oli pinkki peruukki ja erilaisia nauhoja kaulansa ympärillä. Muut halusivat kuvata itseään hänen kanssaan. Kun lopulta pääsimme takaisin pöydän ääreen, ohjelmakoordinaattorimme nosti esiin seuraavan pahvilaatikon, josta kaikki saivat käsikopelolla hamuta itselleen uudenvuoden asusteen. Laatikosta tarttui käteen erilaisia naamioita, hassuja hattuja ja silmälaseja. Minulla kävi tuuri, kun sormiini tarttui venetsialaistyyppinen karnevaalinaamio. Taas kuvattiin, yhdessä ja erikseen.
Minun ei enää tehnyt mieli hakata päätä seinään. Sen sijaan pääsin näyttelemään lumikuningatarta ja nauramaan vatsani kipeäksi, kun opiskelijat näyttelivät omissa lapuissaa lukevia talvisanoja. Jääpuikko, kynttilä ja lumimyrsky olivat suosikkejani.
Kun lopulta pääsimme syömään, söin itseni ähkyyn venäläisiä, kiinalaisia, japanilaisia, thaimaalaisia, bangladeshilaisia, ghanalaisia ja turkkilaisia herkkuja. Jossain välissä vastailin joulukuusen kysymyksiin seitsenkuisen vauvan ummetuksesta. Ja jossain välissä työpöydälleni ilmestyi lahjapussissa pullo venäläistä viinaa.
Leikimme lisää seuraleikkejä ja valoimme tinaa. Opiskelijat olivat innoissaan, minä hieman kauhuissani, kun tajusin, että minun pitää muistaa vääntää rautalangasta, että tina on ongelmajätettä, jota ei saa laittaa tavalliseen roskikseen. Tinojen perään ohjelmakoordinaattorimme kaivoi vielä laatikon, jossa oli tulitikkuaskin kokoisia lahjapaketteja. Kaikki saivat kopeloida laatikosta oman pakettinsa. Pakettien sisällön perusteella ennustettiin uuden vuoden tapahtumia. Omasta peketistani paljastui pieni lukko ja avain. Ne kuulemma tietävät uutta kotia. Olin hämmentynyt ja mieleni teki sanoa, etten tarvitse sellaista. Myöhemmin havahduin pohtimaan, että mitähän elämässäni tapahtuisi, jos todella tänä vuonna muuttaisin. Minne? Miksi? Ajatus tuntui vähän pelottavalta.
Puoli kahdeltatoista ehdotin opiskelijoille, että voisimme lähteä kotiin. Kenelläkään ei ollut kiire, mutta kaikki kunnioittivat hienovaraista vihjettäni ja alkoivat raivata paikkoja. Ohjelmakoordinaattorimme muisti lasipurkin ja kertakäyttölautaset. Hän paimensi kaikki tarkistamaan lautasensa pohjan. Onnekas lautanen löytyi lopulta roskakorista, ja lautasen omistaja oli ikionnellinen saamistaan kolikoista.
Minua ei enää kaduttanut lainkaan, että päivä oli työpäivä.
Kotona nukuin päiväunet esikoisen vieressä ja kuittasin samalla huonosti nukutun edellisyön. Päiväunien jälkeen katsoimme muumeja ja keitimme kahvit, kun isovanhemmat saapuivat. Kahvien jälkeen miehet lähtivät lasten kanssa ulkoilemaan ja me jäimme äitini kanssa laittamaan ruokaa. Paistoimme perunalettuja Suvi sur le vifin reseptillä ja ilahduimme ikihyviksi. Perunaletut ovat selvästikin meidän uudet lyhyen kaavan blinit.
Kellon kolkutellessa kuutta siirryimme ulos polttamaan tähtisädetikkuja ja katsastelemaan naapureiden ja kylänmiesten ilotulitteita. Tai niinhän me suunnittelimme. Kuopus sai kuitenkin ensimmäisistä poksahteluista niin lohduttoman paniikin, että siirryimme pikaisesti takaisin kotipihalle. Polttelimme vielä viimeiset tähtisädetikut ja mummo palasi kuopuksen kanssa sisälle. Me muut kävimme vielä esikoisen kanssa läheisella luistinradalla ihailemassa uusia luistelutaitoja.
Kun vanhempani kahdensan tienoilla lähtivät, me linnoittauduimme vielä sohvalle ja katselimme hetken joululahjaksi saatuja lastenelokuvia. Ulkona paukkui mutta me emme siitä välittäneet. Yhdeksään mennessä lapset olivat sen verran uneliaita, että laitoimme heidät nukkumaan. Olin ajatellut ottavani vielä lasin viiniä mutta en jaksanut. Vetäydyimme miehen kanssa sänkyyn lukemaan. Kymmeneltä sammutimme valot.
Olin tyytyväinen ja vuoden ensimmäisenä päivänä virkeä.
En tehnyt mitään lupauksia enkä juuri muistellut mennyttä vuotta. Minulle jäi vuodesta sellainen perushyvä fiilis. Vuoden aikana ei tapahtunut mitään mullistavan erityistä mutta ei myöskään mitään järisyttävän kamalaa. Muutama asia vitutti, useampi ilahdutti. Voisin ottaa toisen samanmoisen putkeen.