Kuka siellä lukee?

Millainen on hyvä blogi? Sellainenko, jolla on mahdollisimman paljon lukijoita?

Juuri sellainen. Ainakin, jos on Lilyn toimituksen ohjeisiin uskominen. Enkä minä toimituksen ohjeita todellakaan moiti. Päinvastoin! Ohjeista useimmat ovat päteviä ohjeita kenelle ja minkä tahansa kirjoittajalle. Esimerkiksi se, että kirjoittajan tulisi aina miettiä, kenelle tekstiään kirjoittaa ja mikä on tekstin punainen lanka. Eikä otsikoinnin tärkeyttäkään voi ikinä liikaa korostaa. Tai sitä, että liiallinen puhekielisyys, sekä isojen alkukirjainten ja välimerkkien puuttuminen voi tehdä lukemisesta raskasta. Puhumattakaan siitä, ettei lukijasi välttämättä tunne sinua, mikä kannattaa ottaa kirjoittamisessaan huomioon. Myös monet muut toimituksen ohjeet ovat sovellettavissa mihin tahansa tekstiin. Selkeyden, lukijaystävällisyyden ja hyvän sisällön soisi ainakin olevan kaiken kirjoittamisen perustaa. Ja sen, että lainoissa mainitaan lähteet. Allekirjoitan myös kaikki toimituksen listaamat yleiset kohteliaisuusperiaatteet. Minä suorastaan vannon näiden ohjeiden nimeen.

Ja silti olen itse rikkonut niistä useimpia. Olen alusta asti tehnyt blogini luettavuuden suhteen lukuisia virheitä. Puhumattakaan kaikista blogin tunnetuksi tekemiseen liittyvistä laiminlyönneistä, jotka on toimitus on listannut Bloggaajan kymmeneksi käskyksi. 

En esimerkiksi ole kovin perusteellisesti miettinyt, kenelle blogia kirjoitan. Siis kenelle muulle kuin itselleni. Kun loin blogin, päämääränäni oli tallentaa otteita arjesta, joka oli täyttä ja hajamielistä. Halusin, että minulle jäisi muistijälkiä päivistäni kotiäitinä. Kirjoitin siis itselleni. Blogin olemassa olosta tietävät vain harvat läheiseni eikä tavoitteenani ole haalia mahdollisimman suurta määrää lukijoita. Siksi en ole rekisteröitynyt Bloglovin’iin tai Blogilistalle enkä näy sosiaalisessa mediassa. 

Koska olen kuitenkin valinnut päiväkirjani foorumiksi julkisen yhteisön, tiesin, että juttujani saattaisi lukea joku muukin. Noita muita – teitä muita – en kuitenkaan ole koskaan osannut ottaa jutuissani kunnolla huomioon. Muuten kuin tekemällä tiettyjä linjauksia yksityisyyden suhteen. 

En myöskään hengaile muiden bloggaajien kanssa. Ei sillä ettenkö haluaisi, vaan siksi, että suurin osa seuraamistani bloggaajista asuu Helsinki-Tampere-Turku-akselilla. Ja minä taas asun eräässä pikkukaupungissa kaukana kaikista blogi- ja lukijatapaamisista.  

Se, mistä kirjoitan, on sentään jonkinlaisen yläkäsitteen alla. Blogin hätäisesti ideoitu nimi ja melkein yhtä hätäisesti hahmoteltu luonnehdinta kertovat, että täällä puhutaan enimmäkseen äitinä olemisen iloista, ihmeistä ja itkun aiheista. Toisinaan olen harmitellut, että olen kategorisoinut blogini otsikon tasolla äitiblogiksi. Enimmäkseen sillä ei kuitenkaan ole yhtään mitään väliä. Äitiydestähän juttuni tällä hetkellä luonnollisimmin kumpuavat. Vaikka minulla on muutakin elämää, on turha kieltää ja kaunistella sitä, että olisin pääsääntöisesti jotakin muuta. En minä ole. En minä ehdi. Minä olen tällä hetkellä ensisijaisesti äiti siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla on kaksi pientä lasta pienellä ikäerolla. Äitiys on elämässäni hallitsevin ja kokonaisvaltaisin rooli. (Onneksi lasten kasvu tekee vähitellen tilaa myös muille rooleille.)

Kaikista hyvän blogin tekemiseen ja lukijoiden huomioimiseen liittyvistä laiminlyönneistä huolimatta on ollut jännittävää, että blogia käy ainakin toisinaan lukemassa joku muukin kuin minä, mieheni ja hyvä ystäväni. Onhan tekstit sentään luotu luettaviksi.

On myös mukavaa saada teksteilleen vastakaikua. Kommentit ja sydämet ilahduttavat aina. Ja toki niihin liittyy sellainen koukuttava puolikin, että niitä haluaa lisää. Enemmän. Ja siltikään en osaa lukijoita päämäärätietoisesti kalastella. En minä lukijoiden, kommenttien tai tykkäysten nojalla ole valmis tekemään blogistani kovin paljon julkisempaa enkä minä niiden vuoksi jaksa miettiä, kuinka edistäisin juttujen löytymistä hakukonetuloksista. 

Mutta teistä nykyisistä lukijoistani olen kuitenkin sen verran iloinen, että ajattelin kerrankin ajatella teitä itseni sijaan. Ja olen minä teistä totta puhuen oikeasti kiinnostunutkin! Kerro siis minulle, kuka olet, miten olet tänne päätynyt ja mistä haluaisit täällä lukea? Ehkä minä seuraavalla postausta tehdessäni mietin juuri sinua.

***

PS Tätäkin postausta kirjoittaessani tein jälleen yhden amatöörikirjoittajan virheen: kadotin juttuni punaisen langan. Tarkoitukseni oli alkujaan sanoa, etteivät lukijamäärät mielestäni ole hyvän tai ainakaan laadukkaan blogin mitta. Suositun blogin ehkä. 

Mutta kadonneista langanpäistä on tämä blogi tehty.