Leffaa, Lilytalksia ja lukustrategioita

Terkkuja Helsingistä!

Reissu oli antoisa. Päässä kohisee.

Lähdin matkaan torstaina, ja päivä oli pitkä kuin… koripalloilija. (Metaforat eivät ole vahvuuteni.) Heräsin puoli kuudelta ja menin töihin kahdeksalta. Opetin tunnin ja vein sitten opiskelijat kevätmarkkinoille torille. Satoi räntää, ja opiskelijat eivät voineet pitää esillä tehtäväpapereitaan. Saimme kuitenkin selville, mikä on viipurinrinkeli ja mitä se maksaa. Tarkistimme päivän lämpötilan torin mittarista. (+3.) Opiskelijat saivat selvittää, missä on Kosiosusi, ja ottaa itsestään kuvia suden kainalossa. Söimme metrilakua ja palelimme. Opiskelijat puhuivat kadunmiesten kanssa. Heitä jännitti, minua nauratti. Puolilta päivin sanoin heipat ja katosin lounaan kautta junaan.

Juna toi minut Helsinkiin, mistä minun piti terveiseni lähettää. Eksyin siis aiheesta. Onneksi en kuitenkaan eksynyt matkalla Trendin toimitukseen ja Lilytalks-iltamiin. (En voi olla käyttämättä sanaa iltamat, se naurattaa aina. Toimitus kyllä itse käytti ilmaisua ilta.) Te kuulette Lilytalksista lisää tulevina viikkoina toimituksen blogissa.

Minä kuulin Lilytalksissa monta kiinnostavaa bloggaajapuhevuoroa bloggaamisen haasteista ja mahdollisuuksista. Olin vaikuttunut siitä, kuinka ammattimaisesti ja perusteellisesti monet tätä tekevät, vaikka heillä on rinnalla ihan oikea päivätyö. Oma blogi tuntui nololta puuhastelulta. 

Itseäni kiinnosti eniten Täydellisen äitiysloman Ellan puheenvuoro blogiminän ja työminän yhteensovittamisesta. Se on nimittäin asia, jota itse pohdin jatkuvasti. Blogini on melko anonyymi esimerkiksi siitä syystä, etten kerta kaikkiaan tiedä, kuinka omalla alallani suhtaudutaan bloggaamiseen. Ja niin kauan kun en tiedä, en halua nimeni yhdistyvän nettihaussa blogiini. Pätkätyöläisenä en voi ottaa sitä riskiä, että minut hyllytetään hakijana jo sen vuoksi, että kiinnostuksen kohteideni epäillään olevan toisaalla. Tai että blogiminäni perusteella muodostetaan käsityksiä työminästäni. Se olisi ihan väärin, sillä blogiminäni on kuitenkin aika erilainen tyyppi. Sellainen puuhastelija. Töitäni teen kunnianhimoisemmin.

Iltamissa tapasin tietenkin myös monen monta lilyläistä. Se oli jännittävää ja kummallista mutta ennen kaikkea hauskaa. Itsehän olin jäissä ja puissa. En ole tottunut  tapaamaan blogi-idoleitani livenä. Mutta hauskaa oli. Lily on pullollaan upeita persoonia.

Kun monet vielä jatkoivat jatkoille Steam Hellsinkiin, minä jatkoin yökylään ystävän luokse. Koripalloilijan mittainen päivä oli vaatinut veronsa.

Perjantai oli kuitenkin varsinainen Helsingin-reissuni syy. Niin innoissanikin kuin olinkin siitä, että Lilytalks-iltamat sattuivat samalle reissulle, olin kuitenkin moninkertaisesti liekeissä saadessani osallistua erääseen oman alani koulutukseen. En ollut pysyä tuolillani, kun koulutuksen ansiosta oivalsin, ettei yhdellä opiskelijallani todennäköisesti mitään lukihäiriotä olekaan. Hänellä on vain väärä lukustrategia! (Vain ja vain.) Hän lukee suomea niin kuin äidinkieltään englantia eikä tule silloin keskittyneeksi sanoihin äänne äänteeltä vaan kauhoo niitä kokonaisuuksina, jolloin lukemisen tarkkuus kärsii. Mutta älä ole huolissasi kaveri, minä tiedän nyt, mitä minun pitää sinulle tehdä! Lisäksi tiedän, miten kartoitan kahden muun tyypin lukemista. 

Koulutuksen annista innoissani suuntasin lähes yhtä tohkeissani syömään. Ystäväni oli varannut meille pöydän Gaijinista. Sanon vain että ah ja oh. En pettynyt tälläkään kertaa. Luulimme tilaavamme maltillisesti mutta tilasimme itsemme ähkyyn. 

Ravintolan jälkeen viimeistelimme perjantai-illan käymällä katsomassa Armi elää! -elokuvan. Voi Armi ja voi Donnerin Jörn! Eihän teitä voi kuin ihailla. Armi loi Marimekon, Jörn loi tarinasta elokuvan. Hienoja molemmat. Hirveän hienoja. (Armia kävi kyllä myös sääliksi. Menestyksellä oli hintansa.) 

Marimekon kuoseista olen pitänyt aina. (Jopa niin kovasti, että on vahingossa saattanut käydä niin, että olen ostanut itselleni mekon ja lautaset, joissa on samaa kuosia. Kröhöm.) Olen siis iloinen, että Marimekon luojasta on tehty ansiokas elokuva. Elokuvan kerronnan keinot eivät ole tavallisimmasta päästä, vaan siinä työstetään tarinaa tarinassa. Minna Haapkylä esittää elokuvassa näyttelijää, joka esittää Armia. (Ja hyvin esittääkin!) Kuulostaa monimutkaiselta mutta toteutuu simppelisti. Kannattaa käydä katsomassa, jos arvostaa Armia suunnittelijana tai ihan vain vahvana ja rajoja rikkovana naisena. 

Eilen palasin kotiin. Aurinko paistoi ja konduktööri vitsaili. Minulla oli kassissa kolme rullaa tapettia ja uudet juoksupöksyt, mielessä satatuhatta ideaa töihin ja muutama blogiin. Asemalla odotti rakas kolmikko.

Tänään sataa lunta niin, että maa on valkea. On tämäkin kevät. Yhtä ailahtelevainen kuin oma mielialani.