Matkalla äidiksi

15.5.2015 mm

Ei paluuta entiseen

Hyvät naiset ja herrat! Saanko esitellä …

… täydellisen kotitekoisen hampurilaisen?

Saa kuolata. Kuolaan itsekin, vaikka söin eilen itseni ähkyyn. Se oli niin hyvää, etten kestä. Luulen, että tästä tulee meidän kesäherkku 2015. Vaihtelevin täyttein.

Voi myös olla, ettei näiden hampurilaisten jälkeen ole paluuta kaupan valmiisiin hampurilaissämpylöihin. Tein nimittäin hampurilaissämpylät ensimmäistä kertaa itse ja rakastuin. Resepti oli Jenni Häyrisen Katukeittiöstä, jota voin suositella lämpimästi muutenkin. Se on parhaita keittokirjoja, joihin olen vähään aikaan törmännyt. Se on itse asiassa ainoita keittokirjoja, joita olen vuosikausiin ostanut. Mies teki myös jauhelihapihvit kirjan reseptiä silmäillen. Lopuksi pihvit paistettiin hiiligrillissä, mikä toi niihin taivaallisen tuoksun. Joskus kaikki vaan menee nappiin.

Pihvien kaveriksi väliin ladottiin tomaattiviipaleita, jääsalaattia, cheddarjuustoa, Isyyspakkauksen reseptillä tehtyä supernopeaa valkosipulimajoneesia sekä marinoitua punasipulia. Kaikkinensa tekemisen vaiheita on siis monta, mutta hommia voi tehdä limittäin, joten eivät nämä vaivalloisia ole, jos vain on aikaa. Kaiken muun ehtii tehdä sillä aikaa, kun sämpylätaikina kohoaa. Ja sitten, kun tuikkaa sämpylät uuniin, voi heittää myös pihvit pannulle tai grilliin ja nostella lisukkeet pöytään. Tämä olisi täydellistä ruokaa myös esimerkiksi isommalla joukolla tehtäväksi.

Hampurilaissämpylät (resepti Katukeittiöstä)

25 g tuoretta hiivaa
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 rkl sokeria (laitoin vain yhden)
7 dl vehnäjauhoja (jouduin laittamaan hieman enemmän)
1tl suolaa
voiteluun: 1 kananmuna + 1 rkl vettä
pinnalle: unikonsiemeniä (korvasin sesaminsiemenillä)

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita ja anna seistä 10 minuuttia. Lisää oliiviöljy, kananmuna ja sokeri. Lisää suola ja jauhot koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa 5 minuuttia.

Laita taikina öljyllä siveltyyn isoon kulhoon ja nostata 1,5 tuntia kostealla liinalla peitettynä. Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Jaa taikina 8–10 osaan ja pöyritä sämpylöiksi. Asettele sämpylät leivinpaperilla vuoratulle pellille ja litistä sämpylöitä hieman.

Sekoita kananmunaan ruokalusikallinen vettä ja sudi sämpylät. Koristele unikonsiemenillä. Paista 20–25 minuuttia.

Hampurilaispihvien perusresepti (Katukeittiö)

400 g (rasvaista) jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 kananmuna
0,5 dl ranskankermaa tai kreikkalaista jogurttia
1tl dijon-sinappia
suolaa
pippuria
(me lisäsimme vielä tuoretta timjamia)

Anna korppujauhojen turvota hetki jogurtissa. Lisää muut ainekset joukkoon huolellisesti, mutta älä vaivaa taikinaa turhaan.

Muotoile taikina pihveiksi. Paina keskelle kevyt kuoppa sillä pihvi turpoaa keskeltä paistettaessa.

Paista pannulla voissa 5–10 minuuttia tai kunnes pihvi on juuri kypsä. (Tai grillaa pallogrillissä kuten me!)

Marinoidut punasipulit

punasipulia
balsamicoa
oliiviöljyä
hunajaa
suolaa
pippuria

Viipalois sipuli. Heitä perään mausteet, sekoita ja anna marinoitua tunti, pari tai yön yli.

***

Loppukevennyksenä esiteltäköön vielä hampurilaissämpylätaikina, joka ei pysynyt kulhosaan:

Olen joskus kuullut vinkin, että taikinoita kannattaa kohottaa mikrossa, koska se on vedoton paikka. Niinpä tyrkkäsin tämänkin taikinan mikroon. Kun sitten puolentoista tunnin kuluttua raotin ovea, tuli taikina jo vastaan. Kannattaa siis varata tarpeeksi iso kulho. Tämä sämpylätaikina kohoaa p a l j o n.

Avainsanat: Reseptit

Koti Ruoka ja juoma

11.5.2015 mm

Pii paa sanoi pikkupoika

Meillä asuu nykyisin lapsi, joka tykkää nujuta, kilpailla, rymistellä metsässä, leikkiä merirosvoa tai leijonakuningasta, taistella karhuja vastaan ja istua mopon, mönkijän tai minkä tahansa pärisevän vehkeen kyydissä. Tehdä kaikkea sellaista, joka on omassa kokemuspiirissäni melko vierasta.

Joskus, kun lapset vielä olivat pienempiä, saatoin ajatella, ettei sukupuolella ole väliä: molempien kanssa voi touhuta mitä vain. Järkeilin, että tärkeintä on olla itse avoin ja ennakkoluuloton ja välittää lapsille viestiä, ettei ole erikseen tyttöjen ja poikien leikkejä. Että kaikki voivat leikkiä kaikkea.

Olen edelleen samaa mieltä, mutta viime aikoina olen yhä useammin joutunut ajattelemaan, että sukupuolella taitaa sittenkin olla väliä. Yllätyksekseni sillä onkin väliä minulle. Minun on paljon vaikeampi kohdata poikani maailma. Kun hän haluaa leikkiä muovieläimillä, on leikissä paljon rajumpi meininki kuin Ihanan leikeissä. Eläimetkin painivat. Ja kuolevat. Autot kolaroivat. Legotalot sortuvat. Nukketalo (eli ihmisten väliset suhteet) ei kiinnosta Armasta juuri lainkaan. Ihanan mielestä se taas on yksi parhaista lastenhuoneemme leluista. Kun Ihana leikkii nukketalolla kotia, ajaa Armas vieressä hinausautolla kolaripaikalle. Tai juoksee ympäri taloa paloautona pillit soiden.

Olen ollut hieman hämilläni rajusta meiningistä ja miettinyt, pitäisikö leikkien kulkuun jotenkin puuttua. Välillä olen puuttunutkin.

Sitten tajusin kävellä kirjaston kasvatusopashyllylle ja noukkia sieltä iltalukemista. Käteeni tarttui ensimmäisellä reissulla Raisa Cacciatoren ja Samuli Koiso-Kanttilan kirjan Pelastakaa pojat. Olen nyt lukenut siitä viikon verran ja saanut rauhan: minun ei tarvitse pidä puuttua energisiin ja riehakkaisiin leikkeihin. Ne eivät tee pojastani aggressiivista, muut asiat tekevät. Ne tekevät hänestä (tilastojen valossa) pojan.

Olen ymmärtänyt, että lapseni on poika, joka jo biologiansa vuoksi hahmottaa aikaa, tilaa, haasteita ja vuorovaikutusta eri lailla kuin minä. Minusta esimerkiksi tuntui hurjan kiinnostavalta lukea, että keskimääräisen tiedon perusteella jo alle vuoden ikäiset tyttö- ja poikavauvat ovat kiinnostuneet eri asioista. Siinä missä poikavauvat siirtävät katseensa liikkuvaan mobileen, koska se pyörii tietyn kaavan mukaan ja kiinnostaa tämän vuoksi järjestelmiä havainnoivaa miehenalkua, katselee tyttövauva mieluummin ihmiskasvoja. Uskomatonta. Minulle tuli heti mieleen tapaus, kun Armas joskus puolitoistavuotiaana makasi pitkän tovin keittiön roskakaapin alla pähkäillen, kuinka kaapin aukipolkaisumekanismi toimii. Ihanaa mekanismi ei ole tähän päivään mennessä kiinnostanut kertaakaan.

Onneksi tämä ei kuitenkaan ole pelkkää biologiaa, vaan mukana on myös aimo annos persoona. Niinpä poikani tykkää myös piirtää, vatkata kakkutaikinaa ja käpertyä kainaloon lukemaan kirjoja. Ne ovat juttuja, joita minäkin osaan luontevasti tehdä. Lisäksi voin yrittää imeä itseeni poikaenergiaa ja lähteä välillä mukaan vieraalta tuntuviin juttuihin.

Ei paini pahaa tee. Eikä hämähakki haavaa.

Antaa kaikkien autojen rämistä. Ja paloautojen ulista.

Kilpailu päivässä pitää kunnon korkealla.

Taistele tullessas, päristele mennessäs.

”Eläköön erilaisuus!” kommentoi ystäväni eilen, kun viestittelimme samoista teemoista. Juuri niin. Tänään tartuin puuhaarukkaan miekkaan ja yritin voittaa Peter Panin. En voittanut mutta tein yhden neljävuotiaan iloiseksi.

Perhe Vanhemmuus