Voisiko otsikko enää tylsempi olla, mutta kun SE on niin täällä!

KESÄ nimittäin. Ja se tuntuu niin ihanalta, että voisin itkeä onnesta. Okei. Olen ottanut kaksi lasia viiniä, mikä herkistää ja se saa tunteilemaan, mutta saakoon. On tätä odotettukin niinä lukuisina pakkaspäivinä, kun eteisen lattia täyttyi talvivaatteista ja kiljuvista lapsista, jotka eivät halunneet pukea. Niinä lukuisinä päivinä minä ajattelin, että vielä tulee sekin päivä, ettei tarvitse kuin nakata lapsille hatut päähän ja avata ulko-ovi.

Ja nyt se päivä on täällä. On ollut jo viikon eikä uhkaile poistumisellaan. Se KESÄpäivä!

Oma onneni kulminoitu päivällä kuvan riemunkiljahduksiin ja pärskeisiin. Olimme appivanhempien mökillä täysihoidossa. Aurinko paistoi, mutta lempeä tuuli järveltä piti huolen siitä, että olo oli siedettävä ja ettei itikoita tai pörriäisiä ollut mailla halmeilla. Lapset ilakoivat vuoroin ammeessa, uima-altaassa ja järvessä. Minä makasin aurinkotuolissa enkä turhaan liikuttanut edes pikkurilliäni. Valmis ruoka ilmestyi pöytään niin lounaalla, välipalalla kuin illallisellakin.

Välipalalla lasiterassilla oli niin kuuma, että hiki valui muurinpohjalettuja syödessä. Mies alkoi suunnitella ilmastointiaukon puhkaisua seinään, mutta minä hiljensin hänet alkuunsa toteamalla, että KESÄLLÄ muurinpohjalettuja syödessä kuuluukin olla niin kuuma, että hiki helmeilee ylähuulella. Se on osa muurinpohjalettujen ja KESÄN makua.

Argumentti oli niin pitävä, että kaikki hiljenivät ja myönsivät hetken kuluttua, että olen oikeassa.

Onneksi minulla on KESÄjalat. Viimeinen virke ei mitenkään liity edelliseen, mutta eihän sen tarvitsekaan. Nythän on KESÄ!