Tip-tap

img_6017.jpg

Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan

Tänään tapahtui jotain, mihin olin unohtanut päiväkodin aloittamisen myötä varautua: yllätysosaaminen. 

Meillä oli meneillään FaceTime-puhelu lasten tädin kanssa. Isi ja esikoinen jäivät vielä juttelemaan tädille, kun minä läksin viemään kuopusta hammaspesulle. Kun olimme jo toisessa huoneessa, alkoi täti laulaa esikoiselle Tonttujen jouluyötä. Tip-tappien kajahtaessa ilmoille, kuopus nosti etusormet pystyyn ja alkoi heilutella käsiään. 

”Oo! Sinä osaat tämän laulun! Voi kulta. Te olette varmaan laulaneet tätä päiväkodissa.”

Ja hiljaa mielessäni tyydyin vain ajattelemaan, että he tekevät ja oppivat siellä kaikkea sellaista, mistä minulla ei ole aavistustakaan. Se tuntui katkeransuloiselta. Heillä on jo osittain ihan oma elämä vaikka he ovat vielä ihan pieniä. Ja vielä ihan vasta minä tiesin heidän elämästään kaiken.

Suhteet Oma elämä

”Joulukiireitä”

Viime päivinä tapahtunutta:

img_5939.jpg

Joulukorttiphotoshoot.

img_5951_1.jpg

Kahvihetki ja piparkakkutalon muottien piirtäminen.

img_5977.jpg

Piparien leivonta.

img_5986.jpg

Piparkakkutalon osien koristelu.

img_5998.jpg

Piparkakkutalon kokoaminen.

img_5995.jpg

Joulukalenteriyllätysten miettiminen.

Näistä joulukiireistä minä pidän.

(Otsikko on kopioitu lainausmerkkejä myöten Kahvittelijalta. Kyseessä ei kuitenkaan ole plagiointi vaan intertekstuaalisuus. Tiedättehän, kirjoittaja kirjoittaa kaikki tekstinsä muiden lukemiensa tekstien pohjalta. Niin minäkin. Ja tänään siitä seurasi tämä. Hih.)

Suhteet Oma elämä