Viimeiset kahvit

Vielä sana isovanhemmista. Aiemmin jo kirjoitin mummoni kuolemasta, nyt siitä on noin vuosi. Viimeisenä kesänä mummo antoi minulle tammen taimen, jonka oli napannut mökin pihalta. Taimi unohtui koko talveksi metrisen hangen alle, mutta selvisi ja kasvatti pari lehteä kesällä.

Ohimennen kerran ajattelin, että pitää muistaa ensi kerralla jutellessa mummolle sanoa, että taimi selvisi talvesta. Ja sitten vasta hetken päästä tajusin, että mummo on kuollut jo lähes vuosi sitten, eikä puheluita ole tulossa. Näin käy kai muillekin, että vielä vuosienkin jälkeen tietyissä tilanteissa aikoo soittaa sille jollekin, jota ei enää ole.

Ja sitten vaan mietin sitä, että miten mukavaa olisi saada vielä yksi kahvihetki. Vaikka ei niin paljoa jäänyt sanomatta, saattohoito antoi mahdollisuuden puhua tärkeimmät. Mutta tuntuisi reilulta kertoa mitä nyt kuuluu.

Tiedätkö mummo, että meillä on uusi vauva, ja sillä sinulle tärkeä nimi. Ja se tammi on hengissä, vaikka unohdin sitä hoitaa. Me kaikki voidaan hyvin, harmi että se loppu oli niin vaikeaa. Mökki on laitettu talviteloille porukalla, se oli mukava päivä, olisit viihtynyt, miksihän sellaista ei tehty aiemmin yhdessä? Teen usein lapselle mannapuuroa ja pannaria, yhdessä leivomme pullaa. Juuri nyt haluaisin kysyä vinkkiä uunipuuron tekemiseen. Kaikki sinulle tärkeät selvisivät talvesta. Me kaikki voidaan hyvin.