Matkalla sisustusbloggaajaksi

Lapsen huoneeseen hankittiin parvi, ennakoiden pikkusiskon muuttoa huoneeseen. Kertaheitolla söpö pikkutytön huone muuttui teininhuoneeksi, kun valtava parvi vei kaiken tilan ja jyräsi tieltään taulut ja söpön kaapin. Virhe.

Tuskailin huoneen ja kanssa ja halusin tehdä jotain nopeasti, kärsivällisyys keskeneräisten asioiden kanssa ei ole vahvimpia puolia. Lähdettiin Lapsen kanssa rautakauppaan, jossa jälleen kerran sain todella huonoa palvelua. Väriä näyttäessäni sanoin haluavani tällaista maalia ”ei toi oo mikään maali, toi on sävy. Mitä maalia sä haluat?” ööö, en tiedä.

Pääsin vähän vaikuttamaan sävyyn, kun lupasin että käydään myös SnadiStadissa. Mutta hyvin punainen on, ei ihan pinkki kuitenkaan.Sitten maalattiin. Lapsikin sai osallistua ja maalasi aluksi, minä seisoin takana ”varovasti, noin nyt ihan vähän, varovasti, oo tarkkana”. Sitten Lapsi pois jaloista ja pääsin itse hommiin. Heti ensimmäiseksi astuin purkin kannen päälle paljaalla jalalla ja jouduin pomppimaan yhdellä jalalla vessaan pesemään maalia jalasta. Loppu sujui lähes samanlaisella menestyksellä. Mutta lopputulos kelpaa mulle. Mies oli kultainen ”käsityön jälki”.

Lisäksi seinälle laitettiin vähän vanhaa, vähän Ikeaa, vähän taidetta ja yksi lastenhuonesisustusklisee, niin hyvä tuli. Pikkutyttöjen huone näyttää taas pikkutyttöjen huoneelta (ja parvi kummittelee katonrajassa muistuttaen, että teinejä niistä tulee).

Koti Sisustus

Kaikki äitini, kaikki tyttäreni

Kävinpä taas teatterissa, katsomassa Kaikki äitini, kaikki tyttäreni. Äiti-tytär-pohdintoihin olin virittäytynyt jo kuuntelemalla tämän ohjelman. Suosittelen molempia jo siksi, että Miitta Sorvali on ihana ja mahtava. Näytelmä oli onnistunut ja ajoittain todella hauska, mutta ei mikään ihan mieletön. Jos pitäisi antaa tähtiä, niin ehkä vaan kolme. Ja kun tässä teemassa ollaan, niin ihan mahtava äidin kuvaus on tämä:

//www.youtube.com/embed/2wygdsJKaT8

Mummo oli juuri tuommoinen. Ehkä jouluna tuli istumaan pöytään, mutta muulloin söi kahvilautaselta jotain pientä tiskipydän ääressä seisten.

Tarkoitukseni oli pohtia tähän, että millainen äiti minusta tulee, siis niinkuin tässä ajanmyötä kehittyy. Mutta just nyt ei ole siitä mitään sanottavaa. Piste.

Vauvakin täytti tässä jossain kohtaa 10kk. Mitään suurempia kehitysvirstanpylväitä ei ole saavutettu, mutta jotain sentään. Tällä viikolla puuroa on osunut omalla lusikalla suuhun asti – jee. Ja lisäksi hän osaa huipun päänheilutus-tempun, sitä voi soveltaa monessa, silloin kun on hauskaa voi sillain kreisinä heiluttaa päätä, tai sitten esim. ruokapöydässä kun ei halua ruokaa. Jos kokeilette kotona, niin vinkiksi että paikka päänheilutukselle kannataa valita tarkkaan, jos heiluttaa vaikka kaapin vieressä niin voi pää osua kaappiin ja sitten itkettää.

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen