Ihminen joka en ole
Äitiys ja raskaus ovat saaneet minut muuttumaan ihmiseksi joka en ole. Siisteysnipoksi ja koko ajan kipeäksi. En kestä kotona vallitsevaa epäjärjestystä, en voi uskoa että olen ihminen, jota ärsyttää kun lattialla on kamoja, tai Hui, muruja keittiössä. Pyyhin maanisesti keittiönpöydän vahakangasta ja vessan lattian suhteen olen hysteerinen, olen nähnyt sen uutuutta hohtavana ja ajatus ei jätä minua rauhaan. Miksi se on nyt pölyssä ja saumoista harmaa?
Ennen, no kymmenen vuotta sitten, elin asunnossa jossa ei ollut pölynimuria, tuuletin tupakanhajuisia vaatteita ikkunasta (ei ollut pesukonettakaan) ja sain kysymyksiä kuten ”onko sulla joku lemmikki?”, ei ollut. Hesari oli lattialla lukemisen jäljiltä.
Olen myös koko ajan kipeä. Raskautta on takana 2/3 ja menossa on toinen flunssa, vatsatauteja sairastettu 2 ja sen lisäksi olkapäätä painaa joku hermo ja koko oikea puoli kipeytyy öisin, liitoskipujen takia en voi kävellä kuin toosi hitaasti ja mahan takia kaikki lattialta nouseminen ja tavaroiden poimiminen on työlästä (tekee hankalaksi kohdan yksi). Ja en kestä sitä. En ole ihminen joka sairastaa koko ajan, ja sellaisia ihmisiähän on, jotka sairastaa monta flunssaa vuodessa ja aina on joku kremppa, mutta MÄ EN OO SELLANEN. Mua ärsyttää olla avuton, en tykkää olla pois töistä ja jättää omia hommiani muille ja ja…äh, en vaan tykkää.
No mutta, nyt olen lääkärin kirjoittamalla saikulla (se helpottaa vähän, inhoan myös päättää koska voi ja ei voi mennä töihin) torstaihin ja edellä mainittujen asioiden lisäksi poden huonoa omaatuntoa töistä poissaolemisesta ja siitä, että vien lapsen päiväkotiin vaikka olen itse kotona. #kaikkihuonosti