Joskus nuorempana kirjoitin ihan julkaistunkin tekstin siitä, millaista on olla avioerolapsi. Siinä jollain tavoin kantava teemana oli toisto ”kaksi kotia” ”kaksi joulua”. Nyt minulla on oma lapsi, ja hänen isovanhempansa ovat eronneet. Itseasiassa kaikki hänen isovanhempansa ovat eronneet, ”mummoloita” on yhteensä neljä.

Neljä mummolaa, minusta tuntuu, ei ole ollenkaan yksinkertaista. Varsinkin, kun lapsi on jokaisen isovanhemman ainoa lapsenlapsi.

Kaikki isovanhemmat asuvat lähellä, meillä on siis paljon hoitoapua. Se on hyvä asia! Se tarkoittaa myös sitä, että on monta paikkaa joihin on lyhyt matka mennä ja joihin siis kutsutaan usein käymään. Jos tapaisimme kaikkia isovanhempia viikottain, neljä päivää viikosta menisi näihin sukulointeihin. Ja sitten joulu ja pääsiäinen. Varmasti jokainen avioerolapsi tietää tuskan siitä, kun pitää päättää kumman luokse menee ja miten ja minä päivänä. Ratkaisin asian parikymppisenä olemalla matkoilla jouluna. Nyt joulua ei voi paeta, ja päätös siitä kuka isovanhemmista saa todistaa silmäteränsä jouluiloa on raskas.

Lapsena inhosin sitä, että en toisen vanhemman luona uskaltanut tai viitsinyt kertoa, mitä toisessa paikassa oli sanottu tai tehty. Toisen vanhemman mainitseminen väärään aikaan muutti tunnelman oudoksi ja lapset ovat mestareita aistimaan vanhempien tunnetiloja ja kannattelemaan hyvää tunnelmaa jos vain voivat. Eronneiden vanhempien keskinäiset vanhat kaunat, uudet puolisot ja mustasukkaisuus tuovat minut tilanteeseen, jossa haluaisin oman lapseni jatkavan vaikenemista. Kun lapsi on ollut jonkun mummon luona yökylässä, tekee mieli kieltää häntä kertomasta niille muille. Ettei mustasukkaisuus heräisi, ettei muilla olisi kuva että jossain ollaan enemmän, ettei tunnelma menisi pilalle.

Tasapainottelu avioerolapsena jatkuu siis edelleen, aiheuttaen tasaisesti riitaa myös meidän kotona. Tasapainottelu paineessa on ajanut meidät myös siihen, että ovemme on usein kiinni. Rajoitamme isovanhempien sulautumista arkeemme, koska heitä ja tunteita on liikaa.

Vaikeinta on sanoa ei. Mutta niin me teimme tänä pääsiäisenä, kieltäydyimme kaikista kutsuista pääsiäispöytään, koska tasapuolisuuden nimissä joka ikinen pääsiäisen vapaapäivä olisi pitänyt käyttää isovanhempiin. Nyt me ollaan vaan oman perheen kesken ja se on ihanaa.