Toinen todellisuus

Viimeksi, kun oli marraskuu, niin kalenterissa kuin pään sisässä, koukutuin australialaiseen (vai oliko kenties uusiseelantilainen) sairaalasarjaan, jossa neuroottisella synnytyslääkärinaisella oli ihanan hullunkurinen perhe ja paljon draamaa sen ympärillä. Toivoin, että minullakin olisi hullunkurinen perhe, lääkärin ammatti ja surin leskeksi jäävään päähenkilönaisen kohtaloa (sori spoilaus).

Tällä kertaa rinnakkaistodellisuus on löytynyt lähempää. Olen bussimatkoilla ja iltaisin lukenut kaksi ensimmäistä osaa Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaa. Tällä kertaa en tosin haikaile eläväni etelänorjalaisessa kylässä 70-luvulla, mutta hassulla tavalla intensiivisen luku-urakan jälkeen, fiktiivinen (tai tässä tapauksessa ei edes niin fiktiivinen) elämä tuntuu yhtäkkiä todemmalta ja lähemmältä kuin moni muu asia. Että jos joku kysyisi mitä mun kavereille kuuluu, niin ensimmäisenä tulisi mieleen kertoa, kuinka Karl Ove järjesti isänsä hautajaisia ”olihan se nyt raskasta”.

Australialainen lääkärisarja loppui liian äkkiä, mutta Karl Ovea on vielä jäljellä noin puolimetrinen pino yöpöydällä. 

Erään selfhelp-oppaan perässä päädyin myös kirjastoon varaamaan kirjaa. Kävi ilmi, että kirjastokortin tietoja ei ole tullut hetkeen päivitettyä. ”Ja onko osoite tämä …” kysyi kirjastosetä ja luetteli osoiterimpsun noin kahdeksan vuoden takaa. Tuntui hassulta. Sellainenkin todellisuus ja aika, ihan vain hetki sitten.