Uusi maailma avautuu

Olin kuullut siskoltani ja veljeni vaimolta hormonitasapainoon perustuvasta valmennuksesta. He tuntuivat hurahtaneen hölmöilyyn. Ei saanut käyttää gluteenia ja kaurahiutaleidenkin piti olla omalla erillisellä rekalla kuljetettuja… Pidin heidän puheitaan hölmöilynä, mutta tulokset puhuivat puolestaan ja aloin tahtomattani kiinnostua. Kuulin, että koko homma perustuu Kaisa Jaakkolan kirjoihin. Kävin katsomassa hänen blogiaan, mutta poistuin nopeasti, kun tuntui niin hihhuloinnilta koko homma. Vaan viikkojen kuluessa huomasin ajattelevani enenevässä määrin hänen kirjojaan, joten lopulta ostin ne. Ahmin kirjat kerran ja toisenkin kerran. Niiden lukeminen muutti koko elämäni ihan ylösalaisin enkä edes tajunnut puoliakaan. Tajusin, että halusin viedä kirjojen tiedon omaan elämääni kirjaimellisesti, mutta en selviytyisi siitä yksin. Tutkin Optimal Performancen sivuja ja mietin, että aika kallista valmennusta, ei ole rahaa ja joutuisin käymään Helsingissä, jossa en halunnut käydä. Huomasin, että oli mahdollisuus myös etävalmennukseen ja aloin täyttää yhteydenottolomaketta. Puhelinnumeron antamisen kohdalla muutin mieleni ja päätin unohtaa koko jutun. Ei minulla olisi varaa ja mitä miehenikin sanoisi. Tai siis tiesin jo, mitä sanoisi, kun olimmehan yhdessä naureskelleet sukulaisilleni, jotka näitä Kaisan oppeja veivät käytäntöön. Keitin kahvit ja puhelimeni soi. Siellä soitti Kimmo Optimal Performancelta??? Mielestäni keskeytin yhteydenottolomakkeen, mutta silti Kimmo soitti. Puhelun aikana tuli sellainen voimakas palo päästä mukaan keväällä alkavaan Terveys ja Tasapaino ryhmävalmennukseen. Soitin puhelun jälkeen miehelleni ja käytin omasta mielestäni vähän alhaista keinoa saada haluamani. Hän oli ollut edellisenä vuonna sukulaisineen Kanadassa unelmalomalla. Muistutin häntä ensin tästä ihanasta lomastaan ja kerroin, että nyt minulla on jotain, mitä todella kovasti haluan ja vaikka se maksaa aika paljon, ei kuitenkaan lähellekään Kanadan matkan hintaa.. Mitäpä toinen olisi siihen alustukseen voinut sanoa ja niin pääsin oikeasti klikkaamaan itseni sisään valmennukseen, joka muutti kaiken. 

Ensimmäinen valmennuskerta oli haastava. Olen huono suunnistaja ja paikka sijaitsi ihan oudolla seudulla. Ensin autolla Järvenpäähän, siitä junalla Helsinkiin ja sitten vielä bussilla loppumatka kohti tuntematonta. Löytäisinkö vai eksyisinkö? Aikatauluja tutkiessani huomasin, että olisin kotona vasta yhdentoista maissa ja miehellä olí työmatka. Tuntui melkein ylivoimaiselta jättää lapset ensimmäistä kertaa kahdestaan koko illaksi ja kun ajattelin, että he joutuisivat menemään nukkumaankin niin, ettei meistä vanhemmista kumpikaan olisi kotona, olin täysin valmis jättämään väliin ensimmäisen kerran. Ihanat lapseni rohkaisivat minua menemään ja vakuuttivat pärjäävänsä ja jopa nauttivansa illasta kahdestaan. Esikoinen oli 12-vuotias ja nuorempi 11-vuotias. Päätin siis kohdata pelkoni pääkaupunkia ja eksymistä kohtaan ja luottaa lasteni selviytymiseen sekä astua mukavuusalueeni ulkopuolelle siinäkin suhteessa, etten tuntenut ketään isosta valmennusporukasta. Kaikki sujui kuitenkin hienosti niin ensimmäisellä kuin muillakin kerroilla.

Löysin uuden ystävän, jota hihhuliystäväksi kutsun ja ymmärsin monia asioita. Puolen vuoden valmennuksen aikana minusta kuoriutui toinen ihminen. Sammutin sykemittarini. Voi miten ihanaa oli pysähtyä. Kuulla lintujen kevätviserrys, nähdä pienet silmut puissa ja pensaissa, haistaa kevään tuoksut ja tuntea auringon hellä hipaisu poskella. Jos olisin jatkanut sykemittarini kanssa, en olisi ehtinyt kokea luonnon kauneutta juostessani veren maku suussa suorittamassa elämääni. Valmennuksessa meille opetettiin mitä lisäravinteita kannattaa käyttää ja sain voiton ummetuksestani ja yöunetkin paranivat hivenen. Opin myös syömään oikein ja jätin sen gluteenin pois. Yllätyksekseni migreenit jäivät gluteenin myötä pois. Vireystaso nousi oikean ravinnon myötä ja olin innoissani, vaikka vanhoista tavoista pois oppiminen oli välillä raskasta ja esimerkiksi pullaa tuli ikävä. Ympäristö suhtautui hyvin nihkeästi uuteen tapaani elää. Töissä ihmeteltiin uusia eväitäni, joista puuttui peruna/pasta/riisi/leivät. Aiemmin olin noudattanut THL:n suosituksia käyttäen kevyttuotteita, mutta nyt heivasin ne menemään. Kevytmargariinit lisäaineineen vaihtuivat voiksi, valmisruuat jäivät kauppaan, astiat muuttuivat lasisiksi, aloin juoda vettä jne. Gluteenittomuus ilman keliakiaa ärsytti ihmisiä. Läheisetkin ahdistuivat siitä. Onneksi kävin valmennuksessa ja sain sieltä vertaistukea ja onneksi minulla oli siskoni ja veljen vaimo, jotka elivät samaan tapaan. 

En meinannut tajuta, mutta Kaisa auttoi tajuamaan, että vointini ei ollut hyvä enkä voinut sanoa itseäni terveeksi, vaikka niin luulin. Kaisan kilpirauhasseikkailuja lukiessani en koskaan ajatellut, että olisin itsekin keskellä kilpirauhasseikkailua, mutta niinhän se oli. Sain työterveydestä labrat, mutta arvothan olivat viitteissä. Pääsin kuitenkin lääkärille oireideni takia, joita olin listannut seuraavat: vapina, päänsäryt, unohtelu, ummetus, hiusten lähtö, väsymys ja huonot unet. Lääkäri tiesi heti mikä minua vaivaa. Masennus! Kielsin jyrkästi tämän diagnoosin, sillä verrattuna olotilaani synnytyksen jälkeen, jota näin jälkikäteen voisin kuvailla masennukseksi, tiesin satavarmasti, että en ollut masentunut. Tunsin kuplivaa iloa metsässä käveleskellessäni ja lintujen lauleloa kuunnellessani ja tunsin suurta iloa myös työstäni ja perheestäni. Synnytyksen jälkeen ilo oli kadonnut joksikin aikaa elämästäni ja tiesin miltä sen puute tuntui. Nyt kyse ei ollut siitä. Kerroin oman mielipiteeni ja hän tyrmäsi sen yhtä tiukasti kuin minä hänen mielipiteensä. Lääkäri kehotti seuraamaan oireita ja tulemaan takaisin, jos ne pahenisivat. Päätin, ettei koskaan enää! Varasin ajan funktionaaliselle lääkärille, jota Kaisa oli jo alunperinkin suositellut. Olin vain naiivisti ajatellut, että tietenkin ihan julkinen terveydenhoito auttaa. Sitävartenhan maksetaan veroja..

Funktionaalinen lääkäri ja hänen määräämänsä tutkimukset maksoivat perheemme lomarahat ja vähän päälle, joten tästä päätöksestä ei perhe minua kiitellyt. Sain kuulla aika monta kertaa, miten emme päässeet minkäänlaiselle kesälomareissulle, koska äiti käytti rahat höpöhöpölääkäriin. Valmennus piti minut tiukasti valitsemallani tiellä, joten itse olin tyytyväinen toimintaani. Ensin löytyi raudanpuutos, mikä yllätti, koska hb oli aina 150 luokkaa. Nyt vain tutkittiin muutakin kuin hemoglobiini ja huomattiin, että rautavarastot huusivat tyhjyyttään. Jo pelkkä rautatankkaus auttoi voimiani palautumaan. Ylirasitustila oli toinen asia, mikä muutti elämääni radikaalisti. Tuli puolen vuoden totaalinen liikuntakielto. Gluteeniakin vaikeampi pala nieltäväksi. Olisin halunnut juosta, zumbata ja kävellä pitkiä lenkkejä koirien kanssa. Nopeasti kuitenkin huomasin, että todella tarvitsin kunnollista pysähtymistä ja rauhoittumista. Pelkäsin, että kilot alkavat lisääntyä liikunnan puutteen vuoksi. Onneksi näin ei käynyt. Olin kokeillut pilatesta aiemmin, mutta se ei sopinut minulle rauhallisuutensa takia. Olin jo kauan sitten ajanut itseni tilaan, jossa ei pystynyt vain olemaan, vaan koko ajan piti tapahtua. Nyt oli hyvää aikaa tutkia omia ajatuksiaan, venytellä ja hankkia tietoa erilaisista hyvinvointia lisäävistä metodeista. Lopulta löytyi myös kilpirauhasen vajaatoiminta, johon aloitin Tyroksiinin. Se ei tuntunut hyvältä. Hiusten lähtö, väsymys ja vapina lisääntyi. Otettiin rinnalle Liothyronin ja hitaasti vointini alkoi paranemaan. Yöllä nukuin paremmin, aamulla hiuksia harjatessa itkun sijaan tuli hymy huomatessani, että hiukset pysyivät päässä. Vapina ja väsymys vähentyivät. 

Valmennus oli jo loppunut, mutta löysin netistä vertaistukiryhmän kilpirauhaseen liittyen ja sieltä sain paljon hyviä vinkkejä. Törmäsin ryhmässä uuteen lääkäriin, joka ei ollut funktionaalinen, mutta joka osasi hoitaa kilpirauhaspotilaita muullakin kuin Tyroksiinilla. Vaihdoin lääkäriä, koska tämä oli paljon halvempi. Olen ollut tyytyväinen tähän lääkäriin ja olen saanut häneltä rutkasti uutta tietoa ja tukea. Puolen vuoden liikuntakielto purettiin kohta vuosi sitten keväällä.  Ihan loppuajasta oli tullut pari kiloa painoa lisää.  Aloitin varovaisesti liikkumisen tekemällä päivittäin tunnin kävelylenkin koirieni kanssa. Se sujui hyvin.  Kesälomalla oli tarkoitus aloittaa juoksuharjoitukset, mutta jotenkin homma jäi. Juoksu oli raskasta ja tahmaista eikä voimat oikein riittäneet.  Syksyllä päätin palata salille ja jatkaa zumbaa. Zumba sujui hyvin, mutta salilla oli jotenkin tylsää ja voimatonta. Kävin siellä kuitenkin kaksi kertaa viikossa ja lisäksi kävin kahdesti zumbassa ja  kävelyt koirien kanssa päälle.  Tein kaikenlaista, mutta tuntui, kuin olisin ollut hukassa ja kadottanut suunnan ja päämäärän.