2: Matkalla äidiksi
Hei siellä! Olen aloittanut tämän postauksen ainakin viisi kuusi seitsemän kertaa ja joka kerralla se on jäänyt pariin kappaleeseen. Postauksen aihe on myös vaihtunut viisi kuusi seitsemän kertaa – olen aloittanut kirjoittamaan meidän tämänhetkisestä elämästä ja haasteista, meidän tulevaisuuden suunnitelmista, minun kokemuksista työssäkäyvänä äitinä, ja niin edelleen.
Olen myös lukenut edelliseen postaukseen tulleet kommentit ja ounastelut blogin hiljaisuuden syistä. Nyt viimeinen kommentti tuli ykköslukijaltani Riikkikseltä ja ihan rehellisesti tunsin kyllä piston omantunnon kohdalla. Voin onnekseni paljastaa, että meillä on kaikki hienosti! Kiitos paljon sympatioista ja pahoittelut hiljaisuudesta. Olen ollut kyllä epäkohteiliaan passiivinen blogini suhteen, te lukijat kuitenkin tsemppasitte niin paljon tämän matkan aikana! Mutta toivottavasti osittain hyväksytte syyksi nykyisen t-o-d-e-l-l-a vauhdikkaan arkemme, työt ja vilkkaat kaksoset pitävät meidän niin kiireisinä, että välillä tuntuu ettei ole aikaa edes hengähtää, saati sitten keskittyä kirjoittamiseen.
Blogipostauksen aiheeksi valikoitui ”Matkalla äidiksi”, koska onhan tämä viimeinen vuosi ja yhdeksän kymmenen kuukautta ollut myös melkoinen opintomatka äidiksi. Olen ymmärtänyt, että sanat äiti ja äitiys tarkoittavat yhtä monta eri asiaa kuin on äitejäkin! Jokainen äiti on omanlaisensa ja jokainen perhe on omanlaisensa.
Olin kotona lasten kanssa heidän ensimmäiset 15 kuukautta, reilu 5 kuukautta pidempään kuin alunperin suunnittelin kiitos (siis näin jälkikäteen siis todella vilpittömästi kiitos!) edellisen työnantajani. Vauva-aika oli todella helppoa ja ihanaa. Varmasti miljoona kertaa helpompaa kuin synnyttäneillä äidellä, koska minä ja mieheni hypättiin vanhemmuuteen hyvin levänneinä ilman raskauden, synnytyksen tai imetyksen tuomia haasteita. Vauva-aika täyttyi pitkistä vaunulenkeista, aurinkoisista kesäpäivistä ja myöhemmin raikkaista syyspäivistä. Vauvelit köllöttelivät ensin selällään ja sitten mahallaan ja jossain vaiheessa viime syksynä tuntui että he olivat ikuisuuden vauvoja. Talven koittaessa myös flunssat ja korvatulehdukset löysivät tiensä meille ja noin marraskuusta maaliskuuhun lapset olivat enemmän tai vähemmän kipeitä.
Kaksosten oppiessa ryömimään ja kävelemään, myös heidän hoitaminen kävi astetta haasteellisemmaksi. Ja meno on vain kiihtynyt siitä. Alkuun riitti rajata leikkialuetta tuoleilla tai sohvatyynyillä. Sitten tuli mukaan leikkikehärakennelmat. Jossain vaiheessa (en edes muista enää milloin, alkukesästä ehkä) eivät nekään enää riittäneet innokkaita tutkimusmatkailijoita. Ja nykyään koko koti on vapaata riistaa. Kummasti keittiön alimmat kaapit ovat tyhjentyneet, samoin matalampien lipastojen ja hyllyjen päälliset. Pesuaineet, lasitavarat, avaimet, kaukosäätimet ja muut vastaavat ovat löytäneet paikkansa niin korkealta kuin mahdollista. Nyt viimeisen kuukauden aikana mukaan ovat tulleet myös ensimmäinen uhma, tytön eroahdistus sekä kummallekin aimo annos sisaruskateutta, eli haastetta riittää kyllä!
Työelämään siirryin kesäkuussa, lasten siis ollessa sen 15 kuukautta. Olen kyllä iloinen tuosta viidestä lisäkuukaudesta kotona. Lapset todella kasvoivat tuossa välissä vauvoista taaperoiksi ja heidän jättäminen kokopäiväsesti lastenhoitajalle oli siten paljon helpompaa! Mehän siis hankittiin walk-in nanny, eli hän ei asu meillä vaan hoitaa lapsia päivät. Asuinmaassamme päiväkodit maksavat mansikoita (siis yli 10 kertaa enemmän kuin mitä Suomessa siitä pitää kuluttajan maksaa!) ja sillä kahden lapsen kanssa nanny ei ole yhtään kalliimpi kuin päiväkoti. Ja meidän nanny on maailman paras! Hän on luotettava, ystävällinen, rauhallinen ja ammattimainen.
Tämän lisäksi me vanhemmat olemme paljon joustavampia omien töidemme kanssa ja voimme sopia nannyn työajat meidän töiden mukaan, eikä meidän tarvitse aamuisin ja iltaisin viedä tai tuoda lapsia mihinkään. Minulla on myös mahdollisuus tehdä kerran viikossa kotitoimistoa, jolloin olen pitkin päivää lasten kanssa. Yleensä tuolloin nanny lähtee aikaisemmin ja itse ehdin vielä leikkipuistoon lasten kanssa ja teen loput työt lasten mentyä nukkumaan. Silkkaa luksusta!
Tämän ensimmäinen vajaan kahden vuoden aikana olen käynyt melkoisen matkan äidiksi. Äidin rooli on suurin ja tärkein roolini, muttei kaikki. Yksi iso osa on työminä ja ura. Uusi roolini on todella mielenkiintoinen. Olen oppinut paljon ja olen saanut hyvää palautetta. Olen myös ymmärtänyt, etten olisi täysin onnellinen ilman töitä. Minun pitää saada toteuttaa itseäni kodin ulkopuolella ja loppupeleissä olen parempi äiti näin. Vaikka nuo 15 kuukautta menivät hienosti, niin voin kuvitella, että viimeisen puolen vuoden aikana olisin ollut kotiäitiyteni rajoilla. Tällä hetkellä elämä lasten kanssa on niin intensiivistä, ettei sitä jaksaisi 24/7. Minusta on mahtavaa, että tuon intensiivisyyden voi jakaa nannyn kanssa – hän hoitaa lapsia arkipäivät, ja me hoidamme kokonaisvastuun, illat, viikonloput ja lomat. Näin myös jaksamme olla lasten kanssa oikeasti läsnä ja tämä on meille kaikille ehdottomasti paras ratkaisu.
Toinen iso osa on myös minä itse ilman lapsia. Lapset mullistavat elämän ja se ei koskaan ole niin kuin ennen, mutta äitiys ei tee minusta jotain muuta, uutta ihmistä. Olen yhä edelleen se sama ihminen, nainen, kuin mitä olin ennen maaliskuuta 2016. Tai ehkä en vain anna äitiyden viedä minua kokonaan mukanaan, vaan pidän vanhasta minusta kiinni. Tämä tarkoittaa käytännössä, että edelleen tapaan ystäviäni, käyn ulkona, harrastan – ajan ja jaksamisen ehdoilla. Keväällä olin muutaman päivän Berliinissä ystäväni kanssa, syksyllä pitkän viikonlopun Nizzassa toisen ystäväni kanssa. Ilman perhettä! Tällä hetkellä tuo muutama päivä on ihan maksimi, enempää en voisi olla ilman pikkuisiani ja kieltämättä välillä oli ikävä kova. Mutta kuitenkin, nuo pienet reissut tekivät todella hyvää ja on helpottavaa (ehkä myös hieman haikeaa) huomata, miten maailma pyörii ja lapset ovat tyytyväisiä, vaikka äiti olisi muutaman päivän poissa. Olen mieheni kanssa sopineet, että kannustamme toisiamme ottamaan aikaa ystävien kanssa. 
Tähän saakka pääsin noin kolme viikkoa sitten. Nyt tulee sitten tekstiä suoraan näppikseltä tänään 12.1.2018. Olen miettinyt paljon blogin jatkoa. Siis blogi tällaisenaan ja sijaissynnytystarinamme tältä osin on loppumassa kuten suunnilteltu. Mutta viime viikkoina olen miettinyt kuumeisesti kirjoittamisen jatkamista. Haluaisin kirjoittaa edelleen, analysoida ja purkaa elämäämme. Haluaisin myös viedä päätökseen aloittamani kirjaprojektin. Haluaisin tehdä paljon muutakin; liittyä jälleen lentopalloporukkaan, tehdä jatko-opintoja, aloittaa lopulta Koko Suomi Leipoo -kirjan leipomisurakkani, ottaa lisävastuuta töissä ja niin edelleen. Ja samalla minulla on vilkkaat taaperokaksoset, 100% työ ja paljon muutakin (näistä lisää ehkä myöhemmin). Eli miten voisin sitoutua mihinkään blogiin tai kirjoitusurakkaan?! Tämä on osaltaan viivyttänyt blogin päivittymistä, sillä minulla on jäljellä kaksi postausta ja ennen viimeistä postausta jatkosuunnitelmat pitäisi olla selvillä. Aika näyttää.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!!!