Olen valmis (tai niin valmis kuin voi olla..).
Kirjoitan tätä postausta lentokentällä, matkalla kotiin Suomesta. Joululoman aikana mietin paljon meidän sijaissynnytysprojektia, perheeksi tulemista ja myös kulunutta vuotta. Pieni toivonpilke väpättää, että jo ensi joulua vietettäisiin vauvojen parkumisen siivittäminä (tämä siis toooosiiii optimistinen aikataulu!).
Joululomalla vietin yli viikon kummityttöni kanssa, usean päivän ihan kahdelleen, kun tytön vanhemmat olivat välipäivät töissä. Mukaan mahtui myös yksi kokonainen päivä ystäväni hurmaavan, mutta vaativan, taaperoikäisen kanssa. Vaikka nämä päivät olivat pikemminkin juhlaa kuin arkea, vahvisti se kuitenkin ajatustani, että kyllä – olen valmis äidiksi. Ei tästä valmiimpaakaan voi tulla!
Nautin jokaisesta vietetystä hetkestä lasten kanssa. Ihan sellaisista pienistäkin, kun syötiin aamupalaa hissukseen ja mietittiin päivän tekemisiä. Tai kiskottiin luistimia jalkaan. Tai puhuttiin koulukavereista. Samalla myös tajuan enemmän ja enemmän, miten helppo ja itsekäs aikuiselämä muuttuu kertaheitolla lasten uni- ja ruokarytmiin, leikittämiseen, vahtimiseen, syöttämiseen, valvomiseen, jatkuvaan kitinään ja itkuun.
Mietin mennyttä vuotta, joka oli täynnä suuria tunteita. Vuosi alkoi nihkeästi, kun kollegani ylennettiin pomokseni, ilman että minulle annettiin mahdollisuus roolia hakea. Edellisen ylennykseni jälkeen olin takonut typeria tunteja pari vuotta ja nyt tuntui, että uralta vedettiin matto alta. Samalla (kahdet) häät pitivät meidät kiireisinä, suunniteltavaa ja organisoitavaa riitti. Stressi alkoi myös vaikuttamaan terveyteen ja kesän lopulla olin aika tapissa.
Lopulta päätös hankkia lapsia muutti tilanteen. Ilmoitin samantien pomolleni, että olemme allekirjoittaneet sopimuksen sijaissynnytystoimiston kanssa ja tulevan vuoden aikana meidän on mentävä muutaman kerran Jenkkeihin. Kerroin myös jääväni mahdollisesti jo seuraavan vuoden lopussa äitiyslomalle ja että alkaisin kouluttamaan mahdollista seuraajaani välittömästi. Lopuksi anoin muutaman kuukauden palkattoman sapattivapaan, sillä ennen lapsia haluamme toteuttaa jo pitkään eläneen haaveemme pitkästä reppureissusta. Uran tavoittelu (ja siitä stressaaminen) vaihtui siis välittömästi tärkeämpiin asioihin.
Tulevalta vuodelta toivon lempeyttä. Lempeyttä itseäni kohtaan, ottamalla iisimmin ja tekemällä enemmän asioita, joista pidän ja vähemmän, joista en pidä. Lempeyttä muita kohtaan. Etten hermostuisi, jos asiat eivät sujukaan toivotusti. Lempeyttä rakasta miestäni kohtaan.
Tällä toivottelen kaikille lempeää, toiveikasta ja lapsentuoksuista vuotta 2015!
