SijaisSYNNYTYSkertomus osa 2
Jatkoa edelliseen synnytyspostaukseen. Synnytys oli käynnistymässä ja automme oli hinattu pois. Jenniferin vointia tarkastamaan tullut hoitaja alkoi välittömästi selvittelemään asiaa. Pian paikalle saapui myös lastenlääkäri kysyen oliko hän kuullut oikein: autonne oli hinattu pois sairaalan pihalta? Kyllä vain. Seuraavaksi he ottivat yhteyttä vartijaan (security), joka kovasti pahoitteli tilannetta, mutta ilmoitti auton olleen parkkeerattu väärään paikkaan. Hoitaja soitti auton hinanneeseen firmaan sekä miehelle taksin. Asia olisi hoidettavissa tunnin sisään ja siihen meillä oli vielä varaa.
Mies lähti hakemaan autoa ja minä jäin Jenniferin kanssa odottelemaan. Supistuksia tuli tasaiseen tahtiin ja me spekuloimme tapahtuisiko synnytys todellakin tänään. Jossain vaiheessa hoitaja toi minulle ”bunny suit” – puvun, eli haalarin, kasvomaskin, hiussuojan ja kenkäsuojat. Ihan vain varmuuden vuoksi. Itse näytin lähinnä järkyttyneeltä, kun otin pussin vastaan. En edelleenkään pystynyt uskomaan, että tänään minusta tulisi äiti.
Minun tuli myös täytellä erinäisiä papereita lasten suhteen, että heiltä otetaan heti synnyksen jälkeen verikokeet Yhdysvaltojen geenirekisteriin, heille annetaan hepatiitti B rokote ja että heidän silmiin saa laittaa antibioottia tulehdusten ehkäisemiseksi. Tuntui uskomattomalta tehdä päätöksiä äidin valtuudella. Jossain vaiheessa myös lastenlääkäri kävi jututtamassa ja kertoi erinäisiä asioita keskosista, mahdollisista riskeistä ja todennäköisyyksistä. Koko prosessin ajan olen yrittänyt nähdä asiat positiivisesti – lasi puoli täynnä – niin tälläkin kertaa.
Tunti mateli ohi ja mieheni saapui paikalle. Auton hinaus maksoi 200 dollaria, hän oli saanut satasen alennuksen kertoessa hänestä tulevan isä millä hetkellä hyvänsä. Tässä vaiheessa kello oli neljä iltapäivällä ja pystyimme koko autokaaokselle jo nauramaan. Lopulta synnytyslääkäri saapui puoli viideltä. Hän kertoi tilanteesta hyvin suoraan ja rehellisesti. Jenniferin keho on alkanut valmistautua synnytykseen, mutta alkaisiko se tänään tai muutaman päivän sisään, on vaikea sanoa. Hän ei koe turvalliseksi Jenniferin synnyttävän alateitse, koska Rosa on perätilassa ja liian monta asiaa voi mennä vikaan. Jos haluamme tehdä keisarinleikkauksen, hän olisi meidän number one. Hän on tehnyt niitä paljon ja on hyvä työssään.
Hän antoi meille kaksi vaihtoehtoa: tehdä suunniteltu keisarinleikkaus tänään tai lähteä kotiin, mutta sillä riskillä että Jenniferin on tultava pian takaisin ja edessä on luultavasti hätäsektio. Tällä perusteella hän suosittelee keisarinleikkausta tässä ja nyt, kun leikkaus voidaan tehdä rauhassa ja ilman hätäilyä. Miettikää hetki ja edetään sen mukaan.
Me kaikki kolme katsoimme toisiamme hieman kysyvän näköisinä. Toisaalta halusin vauvojen kasvavan mahdollisimman pitkään vatsassa, toisaalta tiesin Jenniferin toivoneen alatiesynnytystä, mutta toisaalta ymmärsin tilanteen. Ja kukapa asian tietäisi parhaiten kuin kokenut synnytyslääkäri! Jennifer oli samoilla linjoilla, vaikka keisarinleikkaus saattaisi pidentää hänen toipumistaan.
Päätös oli yksimielisesti: Let’s do this!
Sitten asiat alkoivat etenemään. Leikkaussali olisi vapaana (jo!!!!) kolmen vartin kuluttua, jolloin Jennifer tultaisiin hakemaan. Minut haettaisiin pian tämän jälkeen. Eli meillä oli vajaa tunti panikoida, jännittää – ja keventää tunnelmaa. Otimme hauskoja kuvia Jenniferin kanssa hänen Wonder Woman – viitassaan, jonka hän oli kuin olikin pakannut synnytyskassiinsa (harmi, etten voi niitä tänne postata!). Kun lopulta Jennifer tultiin hakemaan, hän heitti meille lentosuukon ovella ja toivotimme onnea puolin ja toisin.
Seuraavaksi olisi minun vuoro. Olin NIIN hermostunut, sydän hakkasi lähes ulos rinnasta. Kuvittele työhaastattelu, iso esitelmä, alttarille kävely häissä – ja kerro se sadalla! Siltä minusta tuntui. Juoksin vessaan ja takaisin ja aloin mieheni avustuksella kiskomaan bunny suitia päälleni. Oletin minut haettavan hetimiten Jenniferin jälkeen, mutta lopulta siinä kesti lähes toiset kolme varttia. Mieheni kanssa puristimme hikisiä käsiämme ja hoimme – meistä tulee pian vanhempia, voitko uskoa, meistä tulee tänään vanhempia.
Sitten oveen koputettin ja hoitaja sanoi ”We are ready to go”.
to be continued…
Ensimmäinen osa täällä: blogit/matkalla-perheeksi/sijaissynnytyskertomus-osa-1
—-
The English version of the labour story will follow later.