Huonompia uutisia
Taas on vierähtänyt reilu viikko edellisestä postauksesta. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka paljon – miten äipän vierailu on täällä sujunut, millaiset kummijuhlat meille on tulossa, miten aktiivista meidän arki on kolmen kuukauden ikäisenä, mitä sijaissynnytysprosessiin lähtö vaatii aiotulta vanhemmalta, mitä meidän baby spassa tapahtuu, entäs vauvafysioterapiassa – ja miksi me siellä käydään. Ja ja ja ja…. Mutta aikaa ei vain tahdo löytyä.
Paitsi nyt tapahtui jotain, mikä pitää saada heti postattua. Vaikka on juhannus ja kaikkea, niin tämä uutinen tulee fresh from the press.
Tänään kolahti postissa se pelätty odotettu kirje täkäläisestä maistraatista eli vauvojen rekisteröimisprosessi on siis lopulta ehtinyt Kaliforniasta tänne. Niin kuin tammikuussa kirjoitin täällä http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/juristin-juttusilla-20, viranomaiset todellakin vaativat todistusta minun raskaudestani.
Vaikka tätä oltiin jo uumoiltu, niin kuitenkin jossain takaraivossa toivon asian menevän lävitse ilman kummempia mutkia ja meidän vanhemmiksi virallistamisen olevan pian selvä juttu. Onhan kaikki tähänkin saakka mennyt paremmin kuin ikinä olisin voinut toivoa!
Ensin iski kiukku ja manasin äidilleni täkäläiset viranomaiset jonnekin todella syvälle. Sitten tuli suru ja hiljaa vetäydyin makuuhuoneeseen. Katselin viattomasti nukkuvaa poikaani ja koitin pidätellä ryöppäyksinä nousevia nyyhkäisyjä ja kyyneliä. Etten vain herättäisi häntä.
Katselin pientä tuhisijaa kyyneleideni läpi. Minä olen sinun äitisi. Olen niin joka solullani sinun äitisi. Sitä ei kukaan koskaan, ikinä voisi ottaa pois tai kyseenalaistaa.
Poikaa katsoessani heräsi mielessäni reippaus ja urheus. Omat rakkaat lapseni syntyivät terveinä, se on tärkeintä. Kaikki muu on järjesteltävissä. Nyt vain alamme selvittelemään, mitä tämä tulee tarkoittamaan ja mitä vaihtoehtoja meillä on. Miten minun oikeuteni lapsiin turvataan ennen kuin sisäinen adoptio tulee voimaan (kuten tuossa tammikuisessa postauksessa mainitsin, myöskään tuo sisäinen adoptio ei ole helppo juttu asuinmaassamme).
Toisaalta tämä on helpotus, nyt prosessi on tältä osin ohitse. Tätä ei tarvitse viranomaisten suhteen peitellä vaan voimme suoraan sanoa, että saimme lapsemme sijaissynnytyksen kautta. Yleisesti ottaen olen pettynyt täkäläiseen oikeusajatteluun, jolle tuntuu olevan tärkeämpää estää sijaissynnytystä kuin ajatella lapsen parasta. Siis millä ihmeen logiikalla se on lapselle parempi, ettei minun tilanteessa olevaa äitiä tunnusteta äidiksi, vaan ainoastaan se biologinen isä? Siis lapsi ei saa äitiä – äitiä, jolla on fysiologinen syy sijaissynnytykseen. Äitiä, joka on käynyt koko hemmetin prosessin vain ja ainoastaan näitä lapsia varten?!?
No tässä teille viranomaiset, jeesustelijat ja heittarit:
Minulla on kaksi ihanaa, tervettä lasta.
Minulla on koko maailma.
Ps. Hyvää juhannusta! :)