Kohtaamisia laivan käytävillä – vauvat jäänmurtajina.

Kirjoitan tätä Marseillen satamassa. Teolliset satamat näyttävät aina hieman kolkoilta. Paljon betonia ja isoja rakennelmia. Rahtilaivoja, nostokurkeja ja satoja kontteja. Auringonpaiste ja sinisenä kimmeltävä Välimeri ei pehmennä näkymää, vaan alleviivaa sataman rumuutta vieläkin enemmän.

Mieheni nukkuu päiväunia, itse nousin juuri äsken. Vauvat alkavat pikkuhiljaa heräillä omiltaan. Laivan tarjoamista matkasängyistä kuuluu tuhinaa, kahinaa, möyrimistä ja satunnaisia äännähdyksiä. Kohta onkin pikkuisten lounasaika: pullollinen maitoa ja joitakin lusikallisia vihannessosetta odottavat valmiina.

Vauvat ovat pieniä rocktähtiä laivalla. Filippiiniläiset tarjoilijat tietävät heidän nimensä ja vuoron perään he pysähtyvät vauvoja lällättämään ja naurattamaan. Joka ikisellä hissimatkalla tai kävelyllä laivan käytävillä joku ihastelee vauvoja, kyselee heidän ikäänsä ja sukupuolia. Kanssamatkustajat päivittelevät, kuinka kilttejä vauvamme ovat, eivätkö he koskaan itke, kun rattaista katselevat vuorotellen hymyilevät tuikkusilmät. 

Joillakin on kaksoset itsellään tai lähipiirissä. He nostavat peukkua joko siitä, kuinka hyvin me näytämme pärjäävän kaksostemme kanssa tai että olemme ylipäänsä lähteneet risteilylle kahden puolivuotiaan kanssa. Yhtenä iltana itkevää tyttöä ravintolan edustalla hyssytellessäni iäkkäämpi pariskunta kertoi heidän pojallaan olevan kaksoset ja aikoinaan heillä oli kaksi lastenhoitajaa. Samaan hengenvetoon mummo antoi hyttinsä numeron, mikäli tarvitsen apua vauvojen kanssa. Kiitin kohteliaasti, mutta en päässyt yli ajatuksesta, että joku tarvitsisi tai että jollakulla olisi varaa kahteen lastenhoitajaan!

Välillä peittelemätön katse mittaa minua päästä varpaisiin ja vanhemmat rouvat henkäisevät ihastellen, kuinka hoikassa kunnossa olen, vaikka kaksoset vain puoli vuotta sitten! Olen jo tottunut naurahtamaan takaisin kuinka kilot karisevat kuin itsestään kaksosrattaita työnneskellessä. Uskovatko he selityksen vai ei, sillä ei ole minulle mitään väliä.

Eräs rouva hetken vauvoista juteltuaan otti minua kädestä, katsoi tiukasti silmiin ja sanoi kuinka siunattuja olemme. Tähän en voinut muuta vastata kuin liikuttunut hymy naamalla katsoa kahta vauvaani ja nyökytellä. Kunpa tietäisitkin kuinka siunattuja, onnekkaita ja kiitollisia me olemme. Meidän rocktähdistämme.