Sisko vieraskynäilee – Munimishommia

Pyysin siskoani kirjoittamaan hänen kokemuksistaan munasolun luovutuksesta. Alla oleva teksti on hänen näppiksestään, ilman mitään muutoksia tai korjauksia. Olkaatte hyvät.

Lapsien saaminen on askarruttanut minua nuoresta saakka. Olen usein miettinyt miksi toiset saavat lapsia ja toiset eivät, ja olen usein tuntenut voimakasta kiukkua siitä. Jotenkin on tuntunut mielettömän epäreilulta, ettei siskoni saa biologisesti lapsia, mutta kaiken maailman narkit ja pedofiilit saavat. Tämä maailma kätkee monenlaista epäreiluutta, mutta onneksi moniin niistä voi vaikuttaa. Joten kun minun siskoni kysyi minulta, suostunko luovuttamaan hänelle ja hänen miehelleen munasolun, en miettinyt hetkeäkään muita vastauksia kuin ”Kyllä”.

Tietysti juttelin asiasta lyhyesti oman puolisoni kanssa ja muutaman lähituttavan, mutta päätöksen tein heti. Vasta muutama päivä päätöksen jälkeen alkoi herätä kysymyksiä. Onko tämä turvallista minulle, onko prosessi kuinka pitkä ja kivulias? Kuinka koko operaatio organisoidaan ja toteutetaan? Luottavaisin mielin kuitenkin jatkoin prosessin mukana ja huolellisella organisoinnilla ja aikatauluttamisella suunnitelma alkoi hahmottua ja näyttää toteutettavalta. Pidimme heti alusta alkaen tiiviisti yhteyttä sisareni ja hoitavan klinikan kanssa. Kävin useassa tutkimuksessa Suomessa, jossa katsottiin olenko sopiva luovuttamaan. Tutkimukset olivat niin sanotusti ”perus kauraa”, gynegologilla käymistä ja yksi verikoe. 

Kaikki ei tietenkään mennyt ihan kuin ”Strömssössä”, sillä minulla oli pahe joka piti saada kitkettyä pois 3kk ennen H-hetkeä. Paheeni oli reilun kymmenen vuoden aikainen tupakointi. Mutta koska olin hommaan lupautunut ja muutenkin ajatuksissa oli ollut tupakoinnin lopettaminen, niin hoidetaan homma alta pois, vaikka se kirpaiseekin, sillä lopettaminen piti olla totaalilopetus ilman nikotiinituotteita. Semmosen viikon sitten kiukuttelin ja kirosin ja uhosin että alan tupakoida heti kun munasolut olen luovuttanut, mutta onneksi reilun viikon päästä koko tupakointi tuntui täysin turhalta hommalta.

Seuraavaksi alkoi hiljalleen kehon treenaaminen haasteeseen. Aloitin syömään e-pillereitä, sillä kuukautisiani piti muuttaa aikataulun mukaisesti ja lisätä hormoonien määrää veressäni, joten muutama pilleri astui aamupalan seuraksi. Näistä ei ollut mitään haittaa, ihan perus e-pillereiden aiheuttamaa mielialanvaihtelua aluksi, jotka hävisivät onneksi. Jalassani olevat suonikohjut hieman ärtyivät aluksi, mutta tämäkin vaiva meni ohi kun hieman hieroin hirudorfortea iltaisin ja aamuisin ongelma paikkojen iholle..Kevyesti kuljettiin eteenpäin sähköposteja ja skypepuheluja käyden siihen asti, kunnes matka alkoi.

Matkan alussa minulla oli hieman jo turvotusta. Maha oli hieman samanlainen kuin kuukautisten alussa tai jos on ummetusta. Muutoin kykenin toimimaan täysin normaalisti. Lento sujui kivasti ja ensimmäiset päivät Jenkeissä. Sitten se itse asia alkoi ja alettiin ihan huolella tekemään hormonihoitoja. Tiesin että piikit kuuluvat asiaan ja sitä olin paljon ajatellut, mutta täytyy sanoa että se eka piikki oli karmea! Jännitin ihan hirveästi, kädet hikosi ja tärisi, onneksi siskoni oli kovempi luu ja pystyi hoitamaan homman kotiin ja laittamaan piikin alavatsaani. Hetken piikki kirpaisi, ihan samalla tavalla kuin lapsena rokotuksissa, sen jälkeen ei mitään, onneksi siis kokemus ei ollut täysin traumaattinen sillä tätähän jatkuisi seuraavat kaksi viikkoa! Piikkejä oli reilun viikon ajan kaksi, yksi aamulla, jonka siskoni piikitti sillä tähän piti sekoitella kahta eri ainetta ja siskoni yllätti hoitajan taidoillaan. Illan piikki oli todella helppo ja pieni, kuin itikan piikki ja sen sain itse laitettua kätevästi ja iltapiikki ei kirveltänyt samalla tavoin kuin aamun. 

Piikkien lisäksi oli noin kahden päivän välein verikokeet, joilla tarkistettiin hormoniarvot ja ultra, jossa katsottiin paljon munarakkulat ovat kasvaneet ja niiden lukumäärä. Ultra oli täysin kivuton ja nopea, vain verikoe pikkuisen kirpais, mutta sekin oli aina nopea homma. Ultraa miltei hieman odotin, sillä olihan se hassua seurata miten ne munarakkulat kasvaa ja niitä valmistuikin enemmän mitä aluksi odotimme. Voisiko olla tupakan lopettamisen ansiota? Ainakin kun lopettamisesta puhuttiin, lääkäri sanoi että tupakointi madaltaa munarakkuloiden määrää 40%. Reissu jatkui onneksi ilman mitään ongelmia. Herkuttelin paljon, sillä aina kun oli verikoe ja ultra, palkitsimme minut herkuilla ja täältähän niitä löytyy! Kävimme myös paljon kävelyllä, kevyt kävely jopa tuntui hieman auttavan turvottavaan tunteeseen. Aloitin ensimmäisen matkaviikon jälkeen syömään laksatiivia, joka oli määrätty minulle, sillä kun päivät eteni niin mahani toiminta hidastui joka alkoi tietysti aiheuttaa enemmän turvotusta ja epämiellyttävää oloa. Vasta kaksi viimeistä päivää ennen punkteerausta olo alkoi tuntua todella epämiellyttäviltä. Alavatsaa särki hieman ja alkoi nipistellä kun liikkui liian nopeasti. Mahan toiminta oli aika hidasta, mikä aiheutti ilmavaivoja ja pientä kipua kun koitti vessassa pakertaa. Olo oli hieman tuskainen, kun mukavaa asentoa ei meinannut löytyä ja oli hieman huonoa oloa. Välillä kovakin nälkä, mutta tuntui ettei mahaan mahdu paljoa. Myöskin piikkien määrä lisääntyi viimeisille päiville, kunnes laitettiin ”trigger” 36h ennen punkteerausta, siihen loppui piikit! Se oli helpottavaa! Sillä tuntui että kahtena viimeisinä päivinä piikityskin oli jotenkin haastavampaa, kun vatsan ihokin oli pinkeä. Piikit aiheuttivat vatsan seudulle muutamia pikkuisia mustelmia, mutta onneksi nekin haihtuvat nopeasti ja mitään esteettistä ei siis piikeistä jäänyt. 

Itse operaatio päivä saapui vihdoin ja viimein ja yö ennen punkteerausta meni hieman jännittäen. Syöminen piti jättää ennen puoltayötä ja myöskään ei saanut juoda. Aamulla ennen punkteerausta ei saanut meikata tai laittaa tuoksuja eikä tietenkään syödä taikka juoda. Sitten vaan menoksi ja tekemään itse asia mitä oli odotettu ja minkä takia saavuttu. Onneksi hoitaja joka otti minut vastaan oli super ystävällinen ja empaattinen. Hän jutteli koko ajan mukavia ja tarkkaili vointiani ja pyrki laittamaan tipan niin hienovaraisesti kuin voi ja muutenkin kohteli minua kuin silkkihansikkain. Myös anestesialääkäri kävi selittämässä oman prosessinsa ystävällisesti ja myös operoiva lääkäri. Jännitykseni unohtui siis samantien kun astuin hoitajan hoidettavaksi, sillä ilmapiiri oli niin turvallinen. Tukemassa minua oli myös siskoni koko ajan, paitsi itse operaatiohuoneessa. Kun vaatteet oli vaihdettu ja tippa laitettu, ei mennyt kauaa kun minut siirrettiin toimenpidehuoneeseen ja tippaani laitettiin anestesialääke ja tuutilullaa! 

Operaatio oli ohi hetkessä ja oloni herätessä suhteellisen mukava. Hieman unenpöpperöisyyttä, mutta ei kipuja eikä pahoinvointia. Siitä sitten hetken heräiltyäni vaihdettiin vaatteet ja ajoimme ”kotipesäämme” lepäämään. Sairaalasta päästyäni otin määrätyt särkylääkkeet ja nukahdin aika nopeasti ja nukuin muutaman tunnin. Lievää vatsakipua, pientä vuotoa on ollut koko päivän. Turvotus jatkuu seuraaviin kuukautisiin saakka ja ummetusta on jonkun aikaa. Liikuntaa pitää välttää seuraaviin kuukautisiin saakka ja yhdyntää, sillä munarakkuloita jäi vielä ja punkteeraus aiheuttaa tietty tulehdusvaaran. 

Tällä hetkellä olo on todella helpottunut siitä, että kaikki sujui kuten toivoimme ja munasoluja saatiin talteen mukavasti. Vaikka tähänkin operaatioon sisältyi pieni riski ja hieman epämukavuutta, ei se tee kokemuksesta laisinkaan negatiivista. Odotan vain innolla päästä pian taas tädiksi ja seuraamaan elämän ihmettä!