Vuoden päivät

28. maaliskuuta 2014.

Meille se avautui aurinkoisena ja keväisenä perjantaiaamuna. Vihkiminen tapahtui puoliltapäivin. Tilaisuus oli kaunis, lyhyt ja intiimi. Kyllä siinä morsiamella vähän huulikin väpätti. Vihkimisessä paikalla olivat ainoastaan kaaso, bestman, molempien vanhemmat ja sisarukset, sekä mieheni isovanhemmat. 

Vihkimisen jälkeen kävelimme läheiseen puistoon poksauttamaan kuovuvat. Illalla oli juhlien vuoro. Paikalla oli suuri joukko ystäviämme, sekä mieheni sukulaisia. Juhlat olivat rennot, koska varsinainen kirkkovihkiminen tapahtuisi vasta kesällä Suomessa. Tanssimme, nauroimme ja pidimme hauskaa aamuviiteen. Etukäteen mietimme mieheni kanssa, että naimisiinmeno on sen verran kova juttu elämänkaaressa, että sitä pitää juhlia kunnolla ja antaumuksella!

Vuoden päivät naimisissa, vaimona. Vanhasta sukunimestäni luovuin sydän itkien, mutta päätin ottaa mieheni sukunimen, koska nyt olisimme tiimi, joukkue. Pitäisimme yhtä niin ylä- kuin alamäessäkin. Vuosi on mennyt nopeasti ja rouvana olo on ollut paljon luontevampaa kuin olisin koskaan odottanut. Olemme olleet yhdessä reilut kahdeksan vuotta, omistusasunnon ja pankkilainan allekirjoitimme reilut pari vuotta sitten, joten sen suhteen tässä ollaan oltu tositarkoituksella jo jonkin aikaa. 

Emme ole täydellisiä ja avioliittomme ei ole täydellinen. Sellaista tuskin onkaan. Mutta on helpottavaa ja rohkaisevaa huomata, että tässä todellakin ollaan yhdessä. Lapsiprojektimme on vain vahvistanut tätä tunnetta. Me olemme oikealla tiellä. Me olemme valmiit ottamaan seuraavan askeleen. 

Kiitos tästä vuodesta. Rakastan sinua! (ja hän ei valitettavasti ymmärrä suomea…)