Poikatyttö
Erilainen Nainen – postaukseni herätti joitakin kysymyksiä ja koska yksi vastauskommenttini alkoi venymään ja paukkumaan, ajattelin parhaaksi tehdä siitä oman postauksensa. Eli seuraavaksi yritän vähän tiivistää, miten androgeeni resistenssi minussa ilmenee ja elämääni vaikuttaa.
Yksi syy miksi en ole aiheesta aikaisemmin sen yksityiskohtaisemmin kirjoittanut on, koska en yksinkertaisesti tiedä paljoakaan omasta geenivirheestäni. En myöskään tunne ketään, jolla tämä sama geenivirhe on. Geenivirhettä arvellaan olevan noin 2 – 5 per 100’000 henkeä (0.002 – 0.005%). Eli jos tämän postauksen lukee joku XY – nainen, niin ilmoitathan itsestäsi! Joko kommenttiboksiin tai sivussa näkyvään meiliosoitteeseen. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia!
Kun aikanaan geenivirhe diagnosoitiin, saimme tiedon munasarjojeni olevan alikehittyneet ja tuottavan myös testoteronia (jota kehoni ei voi käyttää). Ne piti poistaa syövän riskin vuoksi. Munasarjaleikkauksen jälkeen kehoni oma hormonituotanto on minimaalinen ja joudun siis käyttämään naishormonihoitoa (samaa mitä määrätään menopaussioireisiin) koko ikäni. Annostuksen kanssa on ollut aina enemmän ja vähemmän ongelmia. Monta vuotta kärsin voimakkaista, säännöllisesti iskevistä kuumista aalloista, mikä vaikutti myös sosiaaliseen elämään. Kuumat aallot olivat hyvin oleellinen osa minun ja ystävieni elämää yliopistossa ja kuten aiemmin mainitsin, ne ansaitsevat oman postauksensa. Alhaisen naishormonitason vuoksi minulla on osteoporoosin riski, ja se tsekattiin vuosia sitten ja kaikki näytti oikein hyvältä. Ilmeisesti urheilu ja etenkin juoksu auttaa luiden lujuuteen.
Sitten fyysiset piirteet (ja nyt tämä alkaa mennä to-de-lla yksityiskohtaiseksi…). Epäloogisesti olen hyvin karvaton, en ole koskaan joutunut ajamaan esim. kainalokarvoja. Siinä missä mieshormoni vaikuttaa voimakkaasti karvoitukseen, on se minulla siis erityisen vähäistä. Hiukset on kyllä päässä ja säärikarvat ajelen siinä missä muutkin naiset!!!
Netistä löytämäni tiedon perusteella atleettisuus ja poikamaisuus eivät olisi androgeeni resistenssille varsinaisia tunnuspiirteitä. Joten en ole varma onko se vain sattuma, mutta jo lapsena olin varsinainen poikatyttö. Olin todella villi ja vilkas, aina menossa. Mummoni jopa patisti äitini viemään minut kuusivuotiaana lasten psykologille, koska pelkäsi minun olevan liian villi kouluun. Minulla oli lyhyt tukka, poikamaiset vaatteet ja kylän mummot luulivat minua aina pojaksi ja isänikin sanoi minun olleen se poika, jota he eivät koskaan saaneet (olemme siis kolme tytärtä). Silloin ei isukki tiennytkään, miten läheltä liippasi!
Nykyäänkin olen ruumiinrakenteeltani aika sporttinen – leveät hartiat ja kapea lantio, mutta muuten minusta ei kyllä huomaa eroa. Kysäisin sitä juuri mieheltäni ja hänen kommentti oli – ”no, I don’t see any difference, maybe prettier than average.” Aww.. 😉
