Blogikuri

Blogikuri. Tuo on ominaisuus, joka minulta puuttuu. Jälleen kerran blogissa on reilun viikon tauko, kun en ole vain ehtinyt kirjoittamaan. 

Jokin aika sitten luin blogia, jossa bloggari oli lähdössä lomille ja tuskaili kirjoittaneensa viimeiset pari päivää postauksia maratonin lailla. Hän sitten ajastuksella postaa tuotokset loman aikana. Ensin ajattelin sen olevan varsin kätevää – blogi päivittyy tasaiseen tahtiin ja lukijat eivät kaikkoa blogihiljaisuuden aikana. Totuushan on, että hitaasti päivittyvä blogi ei pidemmän päälle lukijoita keräile, ellei sitten kyseessä ole jokin superjulkkisblogi. Luultavasti ko. bloggarin sopimus myös velvoittaa muutaman postauksen per viikko. Mene tiedä. 

Mutta sitten ajattelin, että itse en yksinkertaisesti moiseen pysty. Tai ainakin hyvin harvat postaukseni voisin ajastimella laittaa. Aloitan toki joskus luonnostelemaan spontaanisti herännyttä ajatusta etukäteen, mutta harmittavan usein ne jäävät julkaisematta ikuisiksi ajoiksi, koska aika ei ole enää oikea. Yleisesti ottaen minun on postattava kirjoitus, se tarina, se kokemus, se tunne heti kun se on valmis. Kun se on vielä tuore. Onhan blogi tähän saakka keskittynytkin sijaissynnytysprosessimme kertomiseen ja siinäkin mielessä postauksilla on ollut melko tarkka aikansa ja paikkansa. Nyt vauvojen synnyttyä tilanne on hieman erilainen.

Minut paremmin tuntevat tietävät, etten todellakaan ole mikään järjestelmällisin ihminen. Minä olin se, joka meni yliopistossa tenttiin viikkoa liian aikaisin – tai myöhään. Gradua kirjoittaessani levitin kaaaaikkkki lähdemateriaalit ympäri huonettani, koska näin tutkijanluovuuteni kukki paremmin. Minulle tulee aina kiire ennen lähtöä. Minä en vain saa purettua sitä reissun jälkeistä matkalaukkua, ennen kuin olen joutunut yksitellen tavarat sieltä kaivelemaan esiin. Meillä on usein kaikki ihanasti sikin sokin.

Niin miten minulta voisi odottaa minkäänlaista blogikuria? Ihminen voi kuitenkin muuttua. Tai sanotaanko näin – ihminen voi muuttua pakon edessä. Kaksosarjen pyörittäminen ihmeellisesti (ja välillä kovakouraisesti) koulii tällaisestakin luonnonlapsesta järjestelmällisempää. Olen edelleen valovuosien päässä täydellisestä äidistä, jolla on aina homma hanskassa, mutta parempaan päin ollaan menossa ja mitään isompaa kömmähdystä lapsien suhteen ei ole tapahtunut. Mutta helppoa se ei ole, ei vieläkään.

Niin mitä tämä tarkoittaa blogin suhteen? Ei varmaan paljon mitään. Yritän kuitenkin vastaisuudessa välttää yli viikon pitkiä taukoja ja pitää blogin menossa mukana. En sillä, että minun pitäisi, vaan koska haluan. Sehän on vain järjestelykysymys.

Järjestelmällisyyskysymys.