Hello California!

Kirjoitettu eilen:

Täällä istutaan pitkällä lennolla. Lounas ja ensimmäinen leffa on takana, edessä vielä monta tuntia ja myös monta elokuvaa. Tässä vaiheessa aivot toimivat vielä sen verran, että pari blogitekstiäkin voi luonnostella.

Olen tässä fiilistellyt, miten edellisen kerran olin samaisella San Franciscon lennolla helmikuun lopussa – reilu kahdeksan kuukautta sitten! Mietin niitä fiiliksiä, joita päässä pyöri tuolloin. Tuossa vaiheessa päällimmäisenä oli tietenkin siskoni munasolun luovutus. Minua jännitti, miten selviämme kahdestaan Portlandissa, koska mieheni liittyisi joukkoon vasta viikkoa myöhemmin. Mietin miten siskoni hormonihoidot sujuvat, millainen paikka hedelmöitysklinikka on, miten tulemme toimeen yhdessä. Vaikka olin tuntenut siskoni yli 30-vuotta, olisimme ensimmäistä kertaa molemmille täysin uudessa ympäristössä ja tilanteessa.

Nyt on siis kahdeksan kuukautta kulunut. Istun täydessä koneessa ja vieressäni mieheni torkkuu käteensä nojaten, vähän väliä heräten kyynärpään lipsahtaessa käsinojalta. Olemme pian tapaamassa tulevat lapsemme ja naisen, jonka vatsassa lapsemme kasvavat ja joka heidät lopulta tähän maailmaan synnyttää. Ajatus tuntuu mielettömältä. Mielettömän mahtavalta.

Tämä on todellakin tapahtumassa. Tämä ei ole unta. Tämä ei ole vain tarina, josta bloggailen. Nämä ihmiset oikeasti ovat siellä Atlantin toisella puolella. Bob ja Rosa kasvavat ja kehittyvät, päivä päivältä. Ja pian näen heidät omin silmin!

Hello California!

Hello Jennifer!

Hello Bob and Rosa!