Huomenna se alkaa!
Kävimme ylläolevan chattailun viime viikolla, kun huomasin, että Jennifer oli lähettänyt minulle ottamansa kuvakaappauksen edellisestä skypepuhelustamme (josta kirjoitin täällä). Ellen kirjoittaisi tätä anonyymisti, postaisin mielelläni tuon kuvan, jossa minä ja mieheni nauravat isossa kuvassa, Jenniferin nauraessa pikkukuvakkeessa alla. Koominen näky.
Kuten keskustelusta näkyy – huomenna se alkaa! Nimittäin alkionsiirtoon valmistavat hormonihoidot.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että seuraavan kuuden viikon aikana Jennifern pitää piikittää itseensä hormonia, ottaa vitaniimit ja muut lääkkeet, aivan kuten normaalissa hedelmöityshoidossa. Mikäli kaikki menee hyvin ja hänen kroppansa vastaa lääkitykseen odotetulla tavalla, olisi ensimmäinen pakastealkionsiirto (PAS) edessä heinäkuun lopulla.
Mutta sitä ennen tämä kasa lääkkeitä ja piikkejä olisi Jenniferin hoidettava… Ei käy kateeksi ja oma henkilökohtainen tsemppaus kaikille naisille, jotka parhaillaan käyvät läpi, tai ovat läpikäyneet vastaavat hoidot.
Onnekseni tiedän siskoni munasolunluovutuksen jälkeen edes hieman paremmin, millaisia nuo hormonipiikitykset ovat (josta kirjoittelin keväällä paljonkin, mm täällä). Eli asia ei ole täysin abstrakti. Keväällä Portlandissa tapasin myös hedelmöitysklinikan henkilökuntaa, esimerkiksi lääkärin ja koordinaattorin, jotka hoitavat Jenniferia.
Mikäli minulla ei olisi noita kokemuksia, olisi kaikki melko vierasta ja varmasti myös pelottavampaa. Nyt tiedän, miltä ylläolevat lääkkeet näyttävät, miten lääkepiikki valmistellaan ja kuinka pistäminen tapahtuu. Kun Jenniferin kävi ensimmäistä kertaa Portlandissa tutkimuksissa, näin silmissäni tarkalleen miltä sairaala näyttää, sen parkkipaikka, hissi ja odotusaula. Tiedän, että Jenniferiä hoitava lääkäri puhuu narisevalla äänellä.
Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta kaikki tuo helpottaa valtavasti tätä prosessia minun päässäni. Kunhan lopulta (toivottavasti alkusyksystä) tapaan Jenniferin ensimmäistä kertaa kasvokkain, ja näen heidän kotinsa ja elämänsä, se tulee entisestään auttamaan myötäelämistä. Sitä ennen tsemppaan skypen kautta ja kyselen kuulumisia. Ja kuten Jennifer ylläolevassa keskustelussa toteaa, huomisesta alkaen aika alkaa menemään nopeasti.
Pieni perhonen lentelee jo nyt vatsanpohjassa.