Itkuksi meni
”Itkuksi meni – me ollaan raskaana! ”
Tuo viesti lähti myöhään eilisiltana äidille ja molemmille siskoille. Miehen viesti omalle perheelleen taisi olla vähemmän dramaattinen.
Aikaisemmin eilen saapuessani kotiin töistä, ensimmäinen kysymykseni miehelle oli, onko hän jo kuullut jotain? Saanut meiliä? Puhelua? Olenko minä missanut jotain? Vastaus: Ei. Jälleen kerran, pakonomainen tarve lähteä lenkille, joten lenkkarit jalkaan sateiseen iltaan hölkkäämään. Kotiin palatessa plaraamaan puhelin, meilit, skype. Ei vieläkään mitään. Illallinen ja sen jälkeen sama rituaali, puhelin, meilit, skype.
Kellon lähestyessä kymmentä laitoin meiliä hedelmöitysklinikalle kysyen valmistuvatko tulokset vielä illan aikana, vaiko vasta aamulla. Vastaus tuli hetimiten, että he odottavat vielä loppuja kokeita ja kaiken pitäisi olla pian valmiina.
Päätämme alkaa katsomaan elokuvaa ajantappamiseksi. Elokuvan aikana päivitämme pakkomielteisesti puhelimiamme. Ei mitäääään. Yhtäkkiä Jennifer lähettää viestin skypen kautta, että hän on juuri kysellyt klinikalta tuloksia. Vastaan hänelle nauraen, että niin mekin olemme kyselleet! Pian tämän jälkeen skype pärähtää soimaan – se on Jennifer. Me olemme jo yöpukeissa röhnöttämässä elokuvan ääressä ja alamme pikaisesti vääntäytyä keittiön pöydän ääreen vastaamaan. Kun ruudulla videokuva alkaa näkymään, istuu Jennifer lastensa kanssa hymyillen toisella puolella. Me olemme vähän hoo moilasena, että hellooo there… how are you doing?
Sitten Jennifer aloittaa: Ok, I just got a call from the clinic ja viittoo tytärtään näyttämään kameralle piirustustaan. Tässä vaiheessa alan jo aavistamaan, että kyseessä on oltava hyviä uutisia. Sitten näen ruudulla Jenniferin tyttären piirustuksen, jossa on epämääräisiä hahmoja ja keskellä lukee lapsen kirjoituksella ”We are pregnant”. Katson hölmistynyt hymy naamallani Jenniferiä, hänen nauravaa tytärtä ja ruudulla näkyvää piirustusta, jossa on Jenniferin koko perhe kissoja myöten, minä ja mieheni ja keskellämme kaksi vauvaa. Jopa mieheni vanhempien koira oli päässyt perhepotrettiin!
Tässä vaiheessa alan haukkomaan henkeä, katson miestäni, katson Jenniferiä, taas miestäni ja hoen: We are pregnant! Oh my god, that is unbelievable! We are pregnant! I can’t believe it! Pregnant!
Jennifer oli tiennyt tuloksen jo pidempään ja sopinut klinikan kanssa, että hän kertoo meille iloiset uutiset. Olimme viestitelleet aiemmin päivällä ja olin kirjoittanut hänelle, että yritän nyt keskittyä töihin pitääkseni ajatukset muualla. Jennifer oli siis pelännyt, että olisin vielä töissä ja sillä pantannut skypepuhelua, kunnes vastaukseni jälkeen hän tiesi minun olevan kotona.
Jenniferin HCG taso on 300 Miu/ml, joka ei sano minulle paljoa, mutta klinikan mukaan se on todella hyvä ja siis selvästi positiivinen tulos. Näistä ei tietenkään voi vielä spekuloida, mutta noin korkea tulos ensimmäisessä testissä voisi ehkä, varmaan, saattaisi vihjata, että sekä ykkönen, että kolmonen ovat päättäneet alkaa kasvamaan… Huomenna tehdään sitten jo seuraava testi, jossa varmistetaan, että hormonitasot nousevat odotetusti.
It’s really happening. It’s really happening!!!