Jenkkisynnärillä

Saimme mahdollisuuden pistäytyä nopeasti synnytysosastolla, jossa Bobin ja Rosan ensiparkaisut tulisi tapahtua. Tämä käynti oli hieman hmm… hämmentävä.

Meidät otti vastaan itse aivan viimeisillään raskaana oleva hoitaja. Hymyilin miehelleni, että vau – tämä todella on synnytyslaitos, kun hoitajatkin saavat vauvan millä hetkellä hyvänsä. Hoitaja ei ilmeisesti ollut kartalla sijaissynnytyskuviostamme ja ensimmäisenä hän lykkäsi minulle – sen kummempia kysymättä – paperin imettämisestä. Seuraavaksi hän pyysi noin reilut seitsemänkymppistä kanslistimummoa printtaamaan pari muuta monistetta. Tämä mummo on siis vapaaehtoinen, joka vielä eläkeiässä auttelee osastolla. Aivan ihana, juuri sellainen klassinen, suloinen kiharapäinen mummeli.

Tämän jälkeen hoitaja esitteli meille huonetta, jossa minä voisin lepäillä vauvan kanssa. Tässä vaiheessa hän kysäisi Jenniferiltä, että onko hän ystävämme, jolloin vasta selvisi, että tosiaan – hän ei tiedä Jenniferin olevan meidän sijaissynnyttäjä. Kun tuli puhe kaksosista ja mahdollisesta keisarinleikkauksesta, kävi myös selväksi, että ”aah, siinä tapauksessa te ette olisi tässä huoneessa, vaan tuolla alakerrassa, lähempänä toimenpidehuonetta”.

Opimme myös, että mikäli vauvat syntyvät ennen viikkoa 36, synnytys ei edes tapahtuisi ylipäänsä tässä sairaalassa, vaan naapurikaupungin suuremmassa sairaalassa, jolla on valmiudet mahdollisesti tarvittavaan tehohoitoon.

Lähtövaiheessa kanslistimummo tuli niiden parin paperin kanssa, jolloin hoitaja vaan viittoi mummoa huomaamattomasti viemään ne pois ja mumisi ”I don’t think she needs them”… Tarkoittaen siis minua, kun en ole synnyttämässä. Ehkä ne kuitenkin olisi olleet kiinnostavia Jenniferille? :)

Koko kiertokäynti oli siis hieman hämmentävä, mutta kuitenkin myös hyödyllinen. Oli kiva nähdä, miltä tuollainen synnytysosasto näyttää. Omat kokemukset rajoittuvat lähinnä keskussairaalan naistenpoliklinikkaan aikoinaan siellä juostessani androgeenin resistenssini vuoksi – ja se ei ollut lainkaan näin kodikas paikka!

Puhuimme myös hieman kotiuttamisesta, kuinka heidän opeillaan meidän tulee näyttää pystyvämme tekemään kaikki perustehtävät, kuten syöttämisen, vaipan vaihdon, pesemisen, sekä myös turvaistuimen ja kantokorin asentamisen autoon jne. Itse naureskelin loppuun, että he eivät sitten saa lähettää meitä kotiin, ennnen kuin oikeasti hanskaamme kaiken. Jäämme vaikka lisäviikoksi, jos hommat eivät suju niin kuin pitää. :)

 

Ps. En tajunnut napata yhtään, kuvaa… joten kuvat lainattu täältä: Kuva / Picture source