Kaksi tarinaa toiveista ja niiden toteutumisesta
Case managerimme lähetti minulle jokin aika sitten alla olevan linkin tunnin mittaiseen dokumenttiin ranskalaisesta miespariskunnasta, joka saa kaksostytöt kansainvälisen sijaissynnytyksen kautta. Tarina on siinä mielessä hyvin henkilökohtainen, että he olivat käyttäneet myös sijaissynnytystoimistoa Portlandissa.
Pystyin samaistumaan useampaankin hetkeen tarinassa. Jännittävä ja hieman hämmentävä ensitapaaminen Skypen välityksellä. Ensimmäinen visiitti paikan päällä Yhdysvalloissa. Tai ne tunteelliset, epätodelliset hetket, kun asiat etenevät, mutta jolloin kaikki on vielä niin, niin kaukana. Heidän raskaudessaan on myös dramatiikkaa ja olen onnellinen, ettei meidän tarvinnut kertaakaan kokea vastaavaa. Olisin ollut kyllä huolesta kipeä…
Dokumentti on myös hyvä esimerkki sijaissynnytyksestä Yhdysvalloissa ja miten sijaissynnyttäjinä toimii aivan normaaleja naisia. Dokumentin sijaissynnyttäjän, Veronican, vanhemmilla on iso ranchi ja hänen isänsä on korkeassa asemassa puolustusvoimissa – rahasta ei siis ole puutetta. Kiinnostavaa on nähdä perheen päivittely Euroopan sijaissynnytystä koskevista laeista ja ylipäänsä Veronica, hänen miehensä sekä vanhemmat vaikuttavat aivan supersymppiksilta!
DOKUMENTTIIN TÄÄLTÄ: Two men and a cradle
Toisen tarinan näin vastikään Yle Areenassa, vaikkakin se on kuvattu jo jokin aika sitten. Puolen tunnin dokumentissa suomalainen pariskunta saa lapsen adoption kautta Kiinasta. Ei tätäkään voi kyyneleittä katsoa. Pariskunnan kaipuun, toivon ja epätoivon voi aistia niin hyvin.
Oma arvostukseni kaikkia adoptiovanhempia kohtaan on todella korkea. Rinnasta puristaa katsoa dokumentin alkua, jossa vanhemmat joutuvat ruksimaan lomakkeesta vammoja tai sairauksia, joita adoptiolapsella voisi olla. Lapsi voi aina syntyä sairaana tai vammaisena, mutta ei se varmasti helppoa ole etukäteen noin miettiä. Myös adoptiolapsen kanssa elämisen alkuvaiheita varjostaa lapsen terveys, josta ei ole mitään takeita. Se huoli ja epävarmuus on varmasti raastavaa!
DOKUMENTTIIN TÄÄLTÄ: Tosi tarina: Kelvolliset vanhemmat