Kaksosraskaus on eri raskaus
Kirjoitin jo syksyllä kommunikaatio-ongelmistamme Jenniferin kanssa ja kuinka Kalifornian matkamme auttoi todella paljon. Nyt pari kuukautta reissun jälkeen tunsin jälleen olevani umpikujassa Jenniferin suhteen. Joulun ajoista lähtien Jenniferin viestit ovat olleet aika ajoin melko masentuneen kuuloisia. Olen rivien välistä ymmärtänyt, että hänen olonsa on epämukava ja ettei hän saa nukuttua tarpeeksi. Noihin aikoihin hän myös lopetti työssäkäynnin, joten muuten aktiiviselle ihmiselle myös jatkuva kotona oleminen on varmasti turhauttavaa.
Puhuimme viimeksi skypen kautta jouluaattona ja sovimme jo hyvissä ajoin seuraavaksi skypeilyksi tuon viime viikkoisen ultran jälkeisen päivän. Voisimme tuolloin jutella kunnolla, mitä lääkäri sanoi ja millä mallilla asiat ovat. Kuten täällä blogissakin jännäsin, odotimme innolla saada uusimmat kuulumiset Jenniferistä ja vauvoista. Pettymys olikin valtava, kun Jennifer aamulla ilmoitti olevansa liian väsynyt puhumaan…
Itselleni tämä oli kova paikka. Olin jo pari viikkoa yrittänyt tsempata parhaani mukaan, mutta enemmissä määrin olin myös huolissani Jenniferin sekä tietenkin vauvojemme voinnista. Tämä skypen peruminen sai todella huolestumaan – mutta myös hieman ärsyyntymään: Jenniferillä on meidät tulevat lapset vatsassaan ja olemme täysin riippuvaisia hänen yhteydenpidostaan vauvojemme suhteen. Mietin myös olenko minä tehnyt jotain väärin, kun hän ei halua kanssamme jutella – edes viittä minuuttia.
Luonnollisesti nielin ärtymykseni ja vastasin hänelle tsemppaavasti, ettei hänen meidän takia tarvitse ottaa lisästressiä. Hän ilmoittaa sitten, kun jaksaa puhua. Otin kuitenkin heti yhteyttä sijaissynnytystoimistomme case manageriin kysyen, onko hän ollut Jenniferin kanssa yhteydessä ja onko mitään, mitä me voisimme tehdä tukeaksemme häntä. Case manageri olikin meilini jälkeen soittanut Jenniferille muissa asioissa ja kysellyt samalla hänen vointiaan. Hän myös kiitteli kovasti minua, kun välitän niin paljon sijaissynnyttäjästämme. Alla muutamia otetta case managerin vastausmeilistä.
…
…
Toisaalta case managerin vastaus oli helpotus – tämä ei ole mitään henkilökohtaista meitä kohtaan. Toisaalta se on huolestuttavaa, miten uupunut Jennifer on raskauteen, sen aihettamaan jatkuvaan väsymykseen sekä toimettomuuteen. Hän on myös useaan otteeseen sanonut olevansa hyvin tunteellinen, niin hyvässä kuin pahassa, joten toivon mukaan tässäkin tapauksessa on ripaus dramatisointia mukana. Mutta kaiken kaikkiaan oloni on ollut melko avuton.
Sittemmin Jennifer on hieman piristynyt. Hän myönsi suoraan, että viime viikko oli täydellinen pity party hänen puoleltaan. Hän on saanut pari yötä nukuttua paremmin ja maailma näyttäytyy paljon valoisampana. Tämän jälkeen uskalsin itsekin ottaa vähän iisimmin ja lähetin mm. alla olevan Bebe or not bebe – blogista varastamani sitaatin (sori Solitaire – vähän liioittelin tuota sinun vointisi huonoutta…).
Nyt olemme jälleen tavanomaisessa viestittelyssämme. Jennifer on todennut meille (sekä myös case managerille), että tästä lähtien hän keskittyy täysin vauvoihin ja tekee kaikkensa, että pääsisimme viikolle 36 tai yli. Se tarkoittaa montaa epämukavaa viikkoa, mutta hän on päättänyt selviytyä.
Olen niin helpottunut tästä, koska viikko sitten aloin kyllä huolestumaan. Ymmärrän täysin, että kaksosraskaus on todella rankka ja en vähättele Jenniferin tuntemuksia lainkaan. Mutta on tämä raskaus vaikeaa meillekin, henkisellä puolella siis. Se ei ole helppoa, että sijaissynnyttäjän viestit ovat lähes masentuneita ja samaan aikaan hänellä on meidän vauvamme mahassaan. Enkä voi tehdä asialle mitään! Niinä hetkinä olen vain keskittynyt ajattelemaan, että Jennifer pitää kyllä itsestään ja vauvoistamme huolen. Luottamuksesta tämä kaikki lähtee. Mutta helppoa se ei ole.
