Lahjontaa
Olin jo kaaaaauan aikaa sitten päättänyt, että meidän pitkälle lennolle takaisin kotiin (josta kirjoitin täällä blogit/matkalla-perheeksi/pitka-kotimatka) teen naapurimatkustajille pienet lahjapussit. Tämä siis silkkana lahjontana: jos vauvat mahdollisesti kitisevät, vinkuvat, itkevät tai rääkyvät niin lahjapussilla ostan heidän sympatiat. Tai ainakaan he eivät välttämättä kehtaa niin helposti langettaa syyttäviä, kärsiviä katseita meidän suuntaan.
Mitä lähemmäksi lento tuli, sitä vähemmän mahtavana ajatuksena lahjapusseja pidin. Ja sitä vähemmän minua myös itseäni häiritsi ajatus, että vauvat jotakuta muuta häiritsisi. Se on elämää, en pyydä sitä anteeksi! Päätin kuitenkin toteuttaa tämän lähes pakkomielteeksi muuttuneen idean. Olihan se toisaalta tekemässä lennostamme myös spesiaalimman, sillä sitähän se oli. Pussukalla ikään kuin juhlistin tätä merkittävää tapahtumaa.
Ajattelin käyttää pussukkaan mahdollisimman vähän rahaa, mutta kuitenkin sen verran, että se on lahjan saajalle kiva yllätys. Korvatulpat luonnollisesti. Sitten jotain käytännöllistä ja matkustamiseen sopivaa – nenäliinapaketti ja käsidesiä. Purukumit tottakai ilmanpaineen tasaukseen ja lopuksi suut makiaksi parilla suklaanapilla. Voila!
Alunperin tarkoitus oli (jossain naiiveissa kuvitelmissa) laittaa mukaan pienet tervehdykset ja pussit valmiiksi naapuripenkeille, meidän luultavasti tullessa aikaisemmin koneeseen. Kuten tuossa aiemmassa postauksessa ilmenee, että boarding oli jo hyvässä vauhdissa lähtöportille saapuessamme. Myöskin tervehdysten teko ja printtaus (ilman printteria) jäi sitten vain ajatukseksi.
Hieman jännitti ihmisten reaktiot, kun ojensin hymyillen pussukan ja kerroin pikkuisten ensimmäisestä lentomatkasta. Joku ymmärsi heti pointin ja vakuutteli, etteivät vauvat häiritse. Toinen heitti iloiset small talkit, että tämähän on oikea onnenpäivä. Eräs nainen ei meinannut millään tajuta juttua ja tilanne melkein muuttui kiusalliseksi, ennen kuin onnenpäivämies sai asian hänelle selitettyä. Onneksi kukaan ei kehdannut kieltäytyä pussukasta, siihenkin oli varautunut.
Itselleni tuli hyvä mieli. Ja kanssaihmisten – vieraidenkin – piristämistä ei koskaan ole liikaa. Näin tämän itselleni selitin. Näitä hyviä viboja tämän matkan suhteen kun on tullut korostettua, välillä ihan konkreettisestikin.
Ei muuta kuin tänään ekstrahymy sille kanssamatkustajalle bussissa, junassa, ratikassa, kadunkulmassa tai parkkihallissa. :)